Hengellisyys ja mielenterveys

Voiko hengellisyys vaarantaa mielenterveyden tai fyysisen terveyden?
Miten pitäisi suhtautua uskonnolliseen yhteisöön, joka sitoo jäseniään pelottelemalla ja syyllistämällä?
Onko lahkolla tai hengellisellä liikkeellä oikeus päättää jäsenen opiskeluista, puolison valinnasta, vaatetuksesta, lääkityksestä, lasten lukumäärästä, hiusten pituudesta, väristä tai ihokarvoituksen määrästä?
Milloin uskonnollisen yhteisön kontrollointi menee liiallisuuksiin?

Vastaukset yllä oleviin kysymyksiin vaihtelevat sen perusteella, kenelle ne esittää. Tiukimmin jäseniään kontrolloivalle yhteisölle on selvää, että hengellisellä auktoriteetilla on oikeus päättää myös vaatekaapin, lääkekaapin ja hygieniatarvikekaapin sisällöstä.
Miehen parta voi olla pääsylippu taivaaseen tai yksisuuntainen menolippu kadotukseen yhteisön tulkinnasta riippuen. Yksilönvapaudesta ei puhuta.

Epäterve yhteisö hallitsee jäseniään kontrolloimalla jokapäiväistä elämää. Kuri on tiukka eikä siitä lipsuta. Harhapoluille hairahtunut puhutellaan, ojennetaan, neuvotaan tai uhkaillaan takaisin. Katumaton työnnetään ulos riittävän kauas lammaslaumasta ja eristetään, ettei paha tartu.

Suurin osa mielenhallinnassa olevista eri uskonnollisten yhteisöjen jäsenistä sopeutuu rooliinsa. Moni kokee elämänsä helpoksi, kun ei tarvitse ajatella itse mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Kaikki menee hyvin kunhan ei kyseenalaista sääntöjä. Ongelmia ilmenee siinä vaiheessa kun uskaltaa miettiä, miksi noudattaa sellaisia käskyjä ja kieltoja, joille ei löydy raamatullista perustetta.

Jos jäsenelle riittää perusteluksi se, että kuuluakseen laumaan, on tehtävä niin kuin paimen haluaa, hän selviää. Mutta jos hän jatkaa kyselemistään ja haluaa selityksen siitä, miksi paimen kieltää korvakorut, hiusten värjäämisen, teen juomisen, parran kasvattamisen, kainalokarvojen ajamisen, äitienpäivän viettämisen tai pääsiäismunan ostamisen, pohtija voi olla pian aivan huomaamattaan ongelmissa.

Epäterve uskonnollisuus aiheuttaa mielenterveydellisiä ongelmia. Minulle on kerrottu graduni ja aiemman kirjaprojektini yhteydessä jatkuvista hengellisistä painajaisista, ahdistuksista, harhaluuloisuudesta, pelkotiloista, syyllisyydestä, häpeästä, psykooseista ja itsetuhoisista ajatuksista. Uskonnollinen yhteisö voi ladata jäsenensä niin vahvalla pelon tunteella, että itsemurhakin saattaa tuntua helpommalta ratkaisulta kuin elämä yhteisön ulkopuolella.

Moni kokee mahdottomaksi elää hengellisessä ryhmässään eikä kuitenkaan voi irrottautua perheensä takia. Jos yhteisöllä on tapana hylätä entiset jäsenensä, eroaminen voi tuntua kuolemaakin pahemmalta vaihtoehdolta.

Edellisessä tekstissäni kerroin vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvästä kirjaprojektista. Nyt on tarkoitus astua muutama askel syvemmälle hengellisen väkivallan aiheeseen toisellakin alueella. Olen aloittamassa vl-liikkeeseen liittyvän kirjan ohella laajempaa kirjoitus- ja tutkimusprojektia myös hengellisyyteen liittyvistä mielenterveysongelmista. Sain haastattelukysymykset valmiiksi alkuviikosta.
Jos sinua kiinnostaa tulla mukaan tähän toiseen projektiini, ota yhteyttä. Lähetän kysymykset katsottavaksi. Vastaavasti kuin vl-projektissani, et sitoudu mihinkään vaikka lähetän kysymykset. Voit ottaa yhteyttä myös anonyymisti.

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Elämää suurperheessä

Ensimmäisen hengellistä väkivaltaa käsittelevän kirjani on tarkoitus ilmestyä kuukauden sisällä. Kirjan pitkä syntyprosessi on herättänyt monia ajatuksia, joista selkeimpänä nousee tarve jatkaa kirjoittamista niistä aihepiireistä, joihin ei ollut vielä mahdollisuutta paneutua riittävän syvällisesti.

Eräs tällaisista aiheista, joihin haluan syventyä, on vanhoillislestadiolainen ehkäisypolitiikka, suurperheiden haasteet ja kipukohdat. Suunnitteilla olevan uuden kirjan pyrkimyksenä on katsoa kulissien taakse pureutuen kotien tunneilmastoon. Yritän käsitellä kysymyksiä, ajatuksia, tunteita ja kokemuksia siitä, mitä on syntyä suureen sisarusparveen.

Tarkoituksena on avata arkea vanhoillislestadiolaisen ehkäisyopin takana, kuvata onnen ja ilon lisäksi pelkoja, ahdistusta ja syyllisyyttä, valottaa niitä hetkiä, kun voimaa ei enää ole ja suorittaminen ja uupuminen vievät vanhemmat sietokyvyn äärirajoille ja sen yli.

Toteutan projektin ystäväni kanssa. Hän on elänyt ja kasvanut vl-liikkeessä ja on itsekin suurperheen äiti. Kirja tulee sisältämään sekä tietopohjaa että näkemyksiä suurperheestä lapsuudessa, nuoruudessa ja vanhemmuudessa äidin ja isän roolissa. Tarkoitus ei ole käsitellä aihetta ”silkkihansikkain” vaan tuoda asiat esille rehellisesti niin kuin ne ovat niin hyvässä kuin pahassa.

Miten elämä sujuu, jos ei olekaan koskaan kokenut olevansa toivottu lapsi? Mitä eroa on sillä, että sanotaan ”jokaisen uskovan haluavan ottaa kaikki lapset vastaan” ja sillä että haluaa itse lapsia? Entä jos yhteisön lupaamaa voimaa Jumalalta ei tule, eikä yksinkertaisesti enää jaksa olla äiti? Kuunteleeko kukaan? Ymmärtääkö kukaan? Auttaako kukaan?

Jos tämä projekti kiinnostaa sinua ja haluat tulla informantiksi, ota yhteyttä. Lähetän kysymykset sähköpostitse luettavaksesi. Voit sen jälkeen pohtia, jaksatko osallistua ja haluatko, että sinua haastatellaan kirjaa varten.
Henkilötietosi jäävät ainoastaan minun tietooni. Voit ottaa ensimmäisen kerran yhteyttä myös nimettömänä.

Tai jos et halua, että sinua haastatellaan, mutta koet tarvitsevasi kuuntelijaa, voit ottaa yhteyttä sähköpostitse, luottamuksellisesti.

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin