Onko kiusaus synti?

Ote Pauliina Rauhalan kirjasta Taivaslaulu:

Mitä pitää ajatella kun rakastelee? Seurapuhujaa, Päivämiestä, suvivirttä? Siivouspäivää, kauppalistaa, tonnikalapastaa? Mansikkamaata, omenapuuta, keltaista kuuta? Keholla on muisti. Se tuntee kohdunlaskeuman ja kadonneet lantionpohjalihakset, välilihan repeämisen ja epätäydellisen paranemisen, liitoskivut ja nivelensä kadottaneen selän. Viiltävän koliikki-itkun ja sekopäisenä valvotut yöt. Sumuiset päivät ja rakkaudettomat sanat. Väsymyksen painavan vaatteen, jonka alta ei kuule lapsen huutoa, naurua ja kysymyksiä, ei omiakaan.
Tämän kaiken saarnakielessä kattaa yksi sana. Kotikiusaukset. Ne pitää uskoa anteeksi. Uskoa pois ja unohtaa.

Rauhala luo vahvaa ja kaunista tekstiä, mutta samalla hyvin kipeää ja monille äideille omakohtaista. Kirjan aihe tulee lähelle monia uupuneita lestadiolaisäitejä. Palkinto vuoden 2013 kristillisestä kirjasta ei tullut turhaan.

Luen nyt itse jo toista kertaa Pauliina Rauhalan Taivaslaulua. Tällä lukukerralla yritän syventyä enemmän Rauhalan kuvaamaan uupumukseen, äitiyteen ja isyyteen. Kirjassa on paljon samaa kuin tulevan kirjamme informanttien kirjeissä. Jäin tällä lukukerralla pohtimaan Rauhalan tekstissä olevaa sanaa kotikiusaukset. Kiusaus on vahva sana vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä.

Milloin viimeksi pyysit anteeksi kokemiasi kiusauksia? Jos sinulla ei ole minkäänlaista vanhoillislestadiolaista taustaa, kysymykseni saattaa kuulostaa perin kummalliselta. Lestadiolaisen liikkeen jäsenelle aihe on tuttu. Kiusauksia ja epäilyksiä tulee pyytää anteeksi, jotta sielulla olisi rauha. Ajatuksesta nousee kuitenkin teologinen ongelma. Jos kiusauksia pitää pyytää anteeksi, ovatko ne siis syntiä? Ja jos ne ovat syntiä, tekikö Jeesus syntiä, kun paholainen kiusasi häntä? Pyysikö Jeesus anteeksi kiusauksia? Jos hän ei pyytänyt anteeksi (evankeliumiteksti ei ainakaan sellaista kerro), olisiko hänen pitänyt?

Raamatussa ei opeteta pyytämään anteeksi kiusauksia, epäilyksiä, väsymystä eikä uupumista. Väsyminen ei ole synti. Epäily ei ole synti. Kiusaus ei ole synti. Ne voivat kyllä johtaa syntiin (ajatus, sanat, teot, laiminlyönnit).

Kiusauksilla, epäilyillä ja uupumisella syyllistäminen on väärin. Omatunnosta saattaa tulla yliherkkä. Ihminen voi menettää sielunrauhansa, jos hän ei osaa enää erottaa, mikä on syntiä ja mikä ei.

Yliherkkä, itseään jatkuvasti syyllistävä jäsen on epäterveelle yhteisölle lahja. Mitä hengellisesti epävarmempia jäseniä yhteisö pystyy kasvattamaan, sitä helpompi heidät on sitoa kuuliaisuuteen ja lakiin.

Lisää ajatuksiani vanhoillislestadiolaisuudesta löytyy gradustani, joka on vapaasti ladattavissa luettavaksi  Helsingin yliopiston palvelimelta. Vielä syvemmälle menevää pohdintaa löytyy kirjastani Päästä meidät pelosta. Vaikka kirjan nimi on täysin sama kuin gradulla, kyse on aivan eri tekstistä.   :-)  Kirjani löytyy useammista kirjastoista.
Facebooktwittergoogle_pluslinkedin