Vuosi: 2014

Karttamiskirja & Jehovan todistajat

Seuraava kirjaprojektini on lähtenyt liikkeelle mukavasti. Suunnitelmissa on kirja, joka käsittelee Jehovan todistajien karttamisoppia ja sen vaikutusta todistajien järjestön sisällä, yhteisöstä irtautuneissa, irtautumista pohtivissa henkilöissä sekä muissa joita asia koskettaa läheisesti. Haastatteluvastauskirjeitä on saapunut tähän mennessä 25, joista kaksi on tullut Ruotsista. Olen aloitellut sisällön hahmottelua ja alustavan sisällysluettelon ensimmäinen versio on valmis.

Työskentelyyn liittyy monenlaista puuhaa. Aineisto ei taaskaan ole sieltä kevyemmästä päästä. Syksyllä ilmestyvä kirja vanhoillislestadiolaisesta perhe-elämästä oli monin tavoin vaikea työ. En usko, että tämä projekti on yhtään helpompi. Osa entisten (ja muutaman nykyisenkin) Jehovan todistajien kokemuksista ovat koskettavia ja raskasta luettavaa. On vaikea ymmärtää, miten joku voi kutsua oman lapsensa hylkäämistä rakkaudelliseksi teoksi.

Yksi osa kirjaprojektia on lukea aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Viimeksi luin Kyria Abrahamsin kirjaa I’m Perfect, You’re Doomed. Hyllyssä odottelee lukuvuoroaan useampia aihetta käsitteleviä kirjoja. Ensimmäistä kirjaani (Päästä meidät pelosta) tehdessäni luin Diane Wilsonin kirjan Awakening of a Jehovah’s Witness ja voin suositella kyseistä kirjaa kaikille Jehovan todistajien opista ja aiheesta kiinnostuneille.

On käsittämätöntä, kuinka paljon ahdistusta ja pahaa oloa uskonnoilla voidaan aiheuttaa, jos niitä käytetään väärin. Toivon, että kirjani voisivat aiheuttaa edes pieniä liikahduksia sydämissä ja oppien epäterveissä tulkinnoissa. Jos yksikin lukija saa apua ahdistukseensa tai pelkoihinsa, löytää kirjoista vertaistukea tai vastauksia ongelmiensa ratkaisuihin, kirjat ovat saavuttaneet tarkoituksensa.

Karttaminen on julmaa ja yhteisö joka pakottaa perheenjäsenet karttamaan ja hylkäämään toisensa, on julma yhteisö.

Syksyn kirjasatoa odotellessa

Kuulun ehdottomasti kevät- ja kesäihmisiin. Keväinen linnunlaulu, hento viherrys, kesän vehreän luonnon kauneus ja valo, voiko enempää toivoa? Syksy tuo puolestaan hämärän, varisevat lehdet, nihkeän kostean sateen, kuraiset tiet ja vaatteiden alle sekä hiuksiin ryömivät hirvikärpäset. Yöks.

Syksyssä on mielestäni vain hitusen hyviä asioita; ruskan värit ja kesän aikana kypsyvä sato: omasta puusta kerätyt omenat ja kirsikat, kasvimaalta poimitut mansikat, metsän mustikat ja sienet.

Tänä syksynä on muutakin odotettavaa. Puolisentoista vuotta tekeillä ollut kirjamme on vihdoin valmistumassa. Teemme viimeistelyjä kustannustoimittajan kanssa ja muutamien viikkojen päästä projekti on paketissa. Voi jäädä odottelemaan syksyä ja kirjapaketin saapumista.

Uteliaana olen seuraillut kirjastojen aineistokantoja ja huomannut, että tätä uutta kirjaa on tilattu kirjastoihin huomattavasti enemmän kuin esikoistani Päästä meidät pelosta. Joitain varauksiakin kirjasta oli jo tehty, vaikka ilmestymiseen on aikaa useita kuukausia. Mielenkiintoista sinänsä.

Toki kiinnostuksen ymmärtää, kun vanhoillislestadiolaisuus on ollut kuluvana vuonna kovasti esillä ja kirjamme sisältö on pitkälle samasta aiheesta kuin Pauliina Rauhalan Taivaslaulussa, sillä erotuksella, että meidän kirjassamme kertojina toimii yli kolmekymmentä oikeaa ihmistä. Joku voi ehkä ajatella, että yritämme käyttää hyväksi Rauhalan saamaa julkisuutta, mutta totuus on, ettei meillä ollut aavistustakaan Taivaslaulusta, kun käynnistimme kirjaprojektimme. Näin vain sattui käymään, jos sattumiin uskoo. Itse uskon, että tällä kirjalla on tarkoituksensa.

Tulevan kirjamme kansikuva on ollut netissä jo jonkin aikaa. Jollain tavalla tykästyin heti tähän kanteen, kun näin sen ensimmäistä kertaa. Kuva sopii kirjan sisältöön kuin nenä päähän. Ja väreistäkin pidän. Kustantajalle ja kannen kuvittajalle kiitokset!

Kartettuja ja karttajia? Ei, ei , ehei.

Loma loppui lyhyeen. Viime viikolla mediaan nousi aihe Jehovan todistajien karttamis- ja oikeuskomiteakäytännöistä. Keskustelu kävi jokseenkin lämpöisissä tunnelmissa puolin ja toisin. Suurinta närää kyseisen yhteisön entisissä jäsenissä näytti herättävän Jehovan todistajien tiedottajan Veikko Leinosen väitteet, ettei karttamista tapahtuisi.

Jos Leinonen olisi myöntänyt suoraan, että kyllä me kartamme entisiä jäseniämme ja ohjeistamme kirjallisuudessamme välttelemään heidän seuraansa mahdollisuuksien mukaan, mediakohun seuraukset olisivat jääneet huomattavasti pienemmiksi. Rehellisyys olisi siis kannattanut. Tässä kohden niin sanottu “teokraattinen sodankäynti” vei Vartiotorniseuran laivan kiville ja vauhdilla. Teokraattisella sodankäynnillä tarkoitetaan sitä, että totuutta ei olekaan aina ihan pakko aina kertoa, jos ollaan Jumalan (Jehovan) asialla.

Netistä löytyy jopa tallenne, jossa Leinonen itse opettaa seuraavasti:

Emme ole tekemisissä erotettujen kanssa hengellisissä emmekä muissakaan yhteyksissä. — Pelkästään jonkun tervehtiminen voi olla ensi askel keskustelun tai ehkä jopa ystävyyden alkuunpääsyyn. Haluaisimmeko me ottaa tätä ensimmäistä askelta erotetun henkilön suhteen?

Leinosen kiemurtelu ja asioiden selvä vääristely lisäsi löylyä. Entiset kartetuiksi joutuneet todistajat eivät enää suostuneet hymistelemään itsekseen tai vaikenemaan asiasta. Moni ärsyyntyi ja syystäkin. Yksi toisensa jälkeen halusi avautua kokemuksistaan. Veljesseuraan liittyi runsaasti uusia jäseniä. Kokemuksia oikeuskomiteoista lähetettiin Johanneksen pojalle joka puolestaan on välittänyt ne oikeusministerille ja sisäministerille. Asiasta on syntynyt soppa, joka näyttää entisestään sakenevan. “Sakenee sakenemistaan päivänkoittoa kohti näin jt-sanastoa vapaamuotoisesti mukaillen.”

Omalla kohdallani Leinosen väitteet aikaansaivat nopean ja yllättävän ketjureaktion. Ensin ärsytti niiden puolesta joita tunnen ja tiedän miten heitä kohdellaan (kartellaan ja hyljeksitään). Sitten ärsytti yleisesti ja tuli olo, että “jotain tarttis tällekin hommalle tehdä”. Mutta mitä?

Epäinhimillinen kohtelu tulisi saada tietoon. Kartettujen äänten pitäisi päästä kuuluville. Niinpä heitin kyselyä mahdollisesta kirjasta. Asia sai kannatusta monelta ei taholta, yllättäen jopa kustantajan puolelta. Samaan aikaan otsikoihin nousi joitain yksittäisiä rankkoja kokemuksia oikeuskomiteoissa tapahtuneista väärinteoista. Niinpä oli itsestään selvää, että myös oikeuskomiteat otettaisiin mukaan kirjan aiheisiin.

Kutsu uuden kirjan informantiksi:
Jehovan todistajien karttamis- ja oikeuskomiteapolitiikkaa käsitelevään kirjaan etsitään informantteja.

Voit olla entinen tai nykyinen todistaja, kartettu, karttaja tai olla sitä mieltä ettei kukaan karta ketään. Kerro oma henkilökohtainen kokemuksesi ja mielipiteesi karttamisesta ja oikeuskomiteoista, pidätpä niitä oikeana tai vääränä menettelynä.

Lähetä yhteystietosi sähköpostilla aila.ruoho(ät)arotron.fi  … Voit lähestyä minua aluksi nimimerkillä, jos et halua paljastaa nimeäsi. Lähetän kysymykset ja voit sen jälkeen päättää, haluatko osallistua kirjan tekoon.

Kirjaan valittujen informanttien on kuitenkin kerrottava minulle oma nimensä ja joitain muita tietoja. Kaikki henkilötiedot jäävät vain minun tietooni. Informantit esiintyvät nimimerkeillä (jokaisella mielellään vähintään kolme eri nimimerkkiä, jotta anonyymiteetti säilyy mahdollisimman hyvin).
Jokainen saa myös tarkistaa tekstinsä ennen kuin se menee toimitettavaksi, ettei lainauksiin jää mitään sellaista, jota ei haluakaan kirjassa olevan.

Kysymyssarjoja on neljä:
1) Jt-yhteisöstä irtautuneet kastetut / kastamattomat ex-jäsenet.
2) Jt-yhteisössä mukana olevat irtautumista pohtivat kastetut / kastamattomat jäsenet.
3) Jt-yhteisössä mukana olevat jäsenet, jotka eivät missään tapauksessa suunnittele pois lähtemistä.
4) Yhteisön ulkopuoliset henkilöt, joilla on omakohtaista ensikäden tietoa asiasta jonkun kartetun tai oikeuskomiteassa olleen omaisen, ystävän tai kohtaamansa henkilön kautta.

Leinoselle erityiskiitokset. Ilman väitteitäsi, että entisiä todistajia ei, ei, ei karteta, tämä kirja ei olisi nyt työn alla.

“Syysvauvaa” odotellessa

Olen joskus pohtinut, mitä yhteistä on kirjan syntymällä ja ihmisvauvan syntymällä, odotusajalla ja ensimmäisellä elinvuodella. Prosessista löytyy niin eroja kuin yhteneväisyyksiäkin. Ihmisvauvasta poiketen, kirja saattaa saada alkunsa monenlaisista syistä. Kun itse olen kirjoitellut vain vähän ja nekin vähät ovat tietokirjoja, on luonnollista että tekstit ovat syntyneet halusta saada kerrotuksi omasta mielestä tärkeistä asioista. Toinen motiivi on ollut halu vaikuttaa ja toive siitä, että joku saisi teoksista apua ja neuvoja hankaliin elämäntilanteisiinsa.

Siinä missä vauva kasvaa äidin masussa omia aikojaan, kirjan materiaalin hankintaan saattaa kulua melkoisesti aikaa ja hermoja. Ihmisvauva pyörii ja potkii vatsassa, ja hieman samanlaiselta oudolta myllerrykseltä voi tuntua itseä koskettavan aineiston luku ja analysointi. Joskus voi sattua syvälle ja kipeästi.

Ihmispienokaisen syntyessä ponnistusvaihe ei kestä kauaa. Kirjan syntymästä suurin osa ajasta on ponnistusvaihetta. Välillä näkyy pilkahdus jalasta, toisinaan vilahtaa käsi ja vihdoin näkyy aavistus päästäkin. Tunne on melkoisen upea, kun pää on ulkona, vaikka tietää, että vartalossa menee vielä oma aikansa.

Nimiäisjuhla hoituu yleensä ennen syntymää. Kustantajan tullessa kuvioihin päätetään nimestä ja hiotaan lapsoselle miellyttävä ulkonäkö. Samalla päätetään myös lopullinen syntymäpäivä, sillä kirja syntyy aina kaksi kertaa. Raakaversio pitää kypsyttää ja toimittaa lukukelpoiseksi.

Kirjan taaperovuosi kestää noin vuoden. Sen aikana emo toivoo, että lapsi huomattaisiin. Huonokin huomio on mukavampi kuin ei huomiota ollenkaan. Sydämestä lämmittää, jos joku kertoo lukeneensa kirjan ja saaneensa siitä apua. Kustantaja myös päättää, pidetäänkö pikkuiselle synttäribileitä vai ei. Aina niihinkään ei ole tarvetta varsinkaan jos on emo ensisynnyttäjä ja tuiki tuntematon taatelintallaaja. Rahasta ei kannattane kirjoittamisen yhteydessä edes mainita. Harva kirjoittaa vain rahan takia ja jos kirjoittaakin, niin todennäköisesti tulee enemmän tai vähemmän pettymään.

Syy tähän postaukseen tuli aamuisesta huomiosta, että uusi kirjamme on putkahtanut kustantajan sivuille. Pikkuinen on nimetty ja saanut kasvonsa, mutta ponnistusvaihe on vielä käynnissä. Muutaman viikon päästä alamme olla valmiit luovuttamaan lapsosen kustannustoimittajamme huomaan. Sen jälkeen voi vain huokaista ja odottaa. 

Linkki kustantajan sivulle.

Näinhän se on, kun lapsi sitten joskus lähtee maailmalle. Huokaistaan ja odotetaan, että pärjääköhän se.    :-)

Haluatko perustaa oman uskonlahkon?

Oletko aina haaveillut omasta uskonnollisesta lahkosta, mutta et oikein tiedä, miten etenisit asiassa. Ei hätää, annan muutamia vinkkejä oman hengellisen yhteisön perustamiseen. Jotta sinun ei tarvitsisi kuluttaa aikaa pohtimalla sääntöjä, olen listannut valmiita käskyjä ja kieltoja, joista voit valita sopivimmat omaan käyttöösi.

Otetaanpa tähän vaikka kieltojen lista. Nämä säännöt ovat kaikki testattuja eri yhteisöjen toimesta varsin toimiviksi ja ovat tälläkin hetkellä käytössä jossain olemassa olevassa hengellisessä ryhmässä. Luonnollisesti mikään yhteisö ei pidä näitä kakkia alla esitettyjä kieltoja tärkeinä. Kullakin on käytössä vain ne, joita pidetään kyseisessä porukassa raamatullisina ja totuutena.

Perustaessasi omaa lahkoasi voit halutessasi ottaa käyttöösi koko listan annin. Olepa hyvä. Tässä ne ovat.

Sinä et saa:
– käyttää korvakoruja
– käyttää ristiä
– värjätä hiuksia
– juoda teetä
– juoda kahvia
– polttaa tupakkaa
– käyttää alkoholia
– pukeutua “neutrimaisesti”
– käyttää liian lyhyttä hametta
– käyttää liian pitkää hametta   (olla epäseksikäs)
– painaa liikaa    (naiset max 17,5 BMI ja miehet max 19 BMI)
– käyttää meikkiä
– viettää joulua, syntymäpäivää, äitienpäivää, isänpäivää, ystävänpäivää
– viettää vappua tai itsenäisyyspäivää
– käydä teatterissa
– nousta seisomaan hautajaisissa kun pappi siunaa ruumiin
– osallistua partioon
– uida uimahallissa
– ottaa tatuointeja
– ottaa lävistyksiä
– arvostella puhujia
– kritisoida omaa uskonyhteisöä
– opettaa miestä (naiset)
– ehkäistä
– harrastaa kilpaurheilua
– tervehtiä luopioita
– pitää siilitukkaa (miehet)
– ajaa ihokarvoja pois
– äänestää vasemmistoa
– öööö   …..   no oikeastaan et saa äänestää ollenkaan
– ottaa avioeroa jos puolisosi ei ole pettänyt sinua  …. tai oikeastaan et saa sittenkään
– opiskella liikaa
– tehdä työtä lauantaina
– tehdä työtä sunnuntaina
– vihata tai olla kiukkuinen
– jättää kymmenyksiä maksamatta
– tanssia
– katsoa televisiota
– olla kasvissyöjä
– tehdä ristinmerkkiä tai ristiä käsiä rukoillessa
– olla eri mieltä kuin yhteisösi
– käyttää mustia vaatteita
– syödä veriruokia
– luovuttaa verta tai ottaa verensiirtoa
– seurustella liian pitkään
– käydä kristikunnan kirkoissa
– käyttää kirjavaa huivia
– käyttää psyykenlääkkeitä
– mennä aseelliseen palvelukseen
– olla ammattimuusikko
– ajatella liikaa, käyttää omaa järkeä ettei se tule uskomisen esteeksi
– kasvattaa partaa tai viiksiä
– ajaa partaa pois …..

Jokainen todennäköisesti tunnistaa yllä olevista kielloista ne, jotka ovat tuttuja omasta hengellisestä yhteisöstä. Vähän vieraammista tavoista voi lueskella vaikkapa kirjastani Päästä meidät pelosta.

Huolimatta siitä, että tänään on aprillipäivä, nuo edellä otetut kiellot ovat täyttä faktaa. Valitettavasti.