Pyhät, pahat ja pelokkaat

Uusin kirjani Pyhät, pahat ja pelokkaat julkistettiin viime viikolla. Aihe herätti jo jonkin verran kiinnostusta mediassa ja tulikin istuttua muutamia kertoja bussissa Helsingin ja Lohjan välillä. Osa haastatteluista tuli suorina lähetyksinä, nauhoitetun haastattelun lähetyspäivä ei ole vielä tiedossa.

Joku ehkä miettii, että miksi ihmeessä minun pitää koko ajan kirjoittaa hengellisestä väkivallasta. Suurin syy on siinä, että muutos terveempään suuntaan on hyvin hidasta tai muutosta ei näytä tapahtuvan ollenkaan. Huolimatta siitä, että epäterveitä opinkohtia nostetaan esille, jäseniä satuttavat käytännöt jatkuvat: Lapsia pelotellaan, aikuiset pelkäävät, yhteisöissä ahdistutaan suorituspaineista, vapaaehtoistyö koetaan pakollisena ja pahimmassa tapauksessa jäseniä hyväksikäytetään taloudellisesti tai seksuaalisesti.

Tällaisia asioita ei pitäisi tapahtua hengellisissä yhteisöissä. Jos raamattuopetus aiheuttaa lapsille, nuorille, aikuisille ja vielä vuosia yhteisön jättämisen jälkeen painajaisia, on jotain pahasti pielessä.

Kuuluuko Raamatun sanomaan se, että ihmiset pitää sitouttaa pelolla? Opettiko Jeesus pelkäämään demoneita? Kerrotaanko Raamatussa esimerkkejä siitä, että jossain esineessä olisi ollut demoni? Vastaukset ovat ei, ei ja ei.

Moni Jehovan todistaja on pelännyt lapsena smurffileluja, koska hänelle on kerrottu, että niissäkin voi olla demoni.

Vajaa puolet tässä kirjassa haastatelluista on entisiä todistajia. Aineistoni perusteella vaikuttaa siltä, että heillä on keskimääräisesti eniten pelkoja ja myös pelon kohteita: demonit, vainot, Harmagedon, yhteisön ulkopuoliset ihmiset, maailma, yhteisöstä irtautuneet (varsinkin niin sanotut luopiot), ulkopuolelta tuleva järjestöön kohdistuva kritiikki (kirjat, artikkelit ja ihmiset) jne.  Myös painajaisia oli eniten muihin yhteisöihin verrattuna.

Erityisen huolestuttavaa oli se, että todistajien keskuudessa ilmeni paljon itsetuhoisuutta. Tapauksia oli paljon, vaikka yhteisö pitää itseään ”maailman onnellisimpana” kansana. Eräästäkin pienestä suomalaisesta noin 50 hengen seurakunnasta peräti kolme nuorta oli yhtä aikaa suljetulla osastolla. Yksi heistä lähti tästä elämästä oman käden kautta.

Uskon ihmeisiin. Voisiko tapahtua sellainen ihme, että Jehovan todistajien johto täällä Suomessa katsoo peiliin ja pohtii niitä keinoja, joilla estetään lasten pelkoja, jäsenten masennuksen lisääntyminen ja vakavien itsetuhoisten asioiden pohdinta? Kannusteeksi sana todistajuudesta  …
Herätkää!

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *