Kategoria: Kuulumisia

Uutuusteos Ahdas arki paljastaa koteihin kätketyn ilmiön

”Huoneisto oli vaarallinen asujalle itselleen ja koko kerrostalolle. Suurimpia ongelmia olivat tavarakasojen ja pölyisten sähkölaitteiden muodostamat palovaara ja palokuorma. Tilassa oli paljon paperitavaraa. Hallitsemattomasti kaatuvat tavararöykkiöt voisivat haudata asujan alleen.” – ammattijärjestäjä Tarja Kesti

Tietokirjailija Aila Ruoho tuo uutuuskirjassaan esiin yllättävän yleisen ilmiön, josta mieluummin vaiettaisiin.

Moni kamppailee ahtaan arjen kaaoksessa. Oma tai läheisen hamstrausongelma voi herättää huolta, häpeää, turhautumista, epätoivoa ja jopa vihaa. On tärkeä ymmärtää, että useimmiten kyseessä on todellinen mielenterveyden häiriö, keräilypakko. Oudolta vaikuttava käytös ei olekaan laiskuutta tai välinpitämättömyyttä.

Keräilypakko ei ole yksiselitteinen asia. Koska tilanne etenee usein vähitellen ja pahenee ajan myötä, ongelman laajuus vaihtelee. Haastavimmissa tapauksissa kaaos näyttäytyy rajuna jo eteisessä tai pihalla, jos hamstraaja asuu pientalossa. Lievemmissä tapauksissa satunnainen kyläilijä ei havaitse mitään poikkeavaa varsinkaan, jos pysyy poissa varastotiloista eikä näe komeroihin tai makuuhuoneisiin.

Useissa tapauksissa keräilypakkoa sairastava ei kykene hahmottamaan omaa tilannettaan. Oma koti tuntuu lähes normaalilta, vaikka sängyssä ei voi nukkua, pesuhuoneessa ei voi peseytyä, ruokapöytää ei ole voinut käyttää vuosikausiin ja ainoa toimiva ruuanlaittoväline on mikroaaltouuni, eikä sekään välttämättä mahdu keittiöön.

Kirja lisää ymmärrystä siitä, mistä hamstraushäiriössä on kyse ja miten laajasti se vaikuttaa yksilön toimintaan. Samalla kirja auttaa tunnistamaan ilmiön ja rohkaisee etsimään toimivia ratkaisuja tilanteen selättämiseksi.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Aila Ruoho
aila.ruoho@arotron.fi

Arvostelukappaleet:
Aikamedian asiakaspalvelu
020 7619 800
asiakaspalvelu@aikamedia.fi

Lataa mediatiedote PDF-tiedostona

Vuoden vaihtuessa

Viime kuukausina blogin kirjoitusvauhti on hidastunut entisestään. Syyllisiä löytynee kaksi. Ensimmäinen syy lienee se, että liityin viimein Facebookiin syyskuun alussa ja olen päivittänyt sinne jonkin verran kuluneen syksyn tapahtumia. Toisena hidastavana tekijänä on ollut uusi Jehovan todistajien karttamisoppia käsittelevä kirjaprojektini, joka on vienyt aikaa ja energiaa. Aihe ja saamani tekstit ovat raskaita käsitellä.

Jehovan todistajia käsittelevän kirjan informantteja, eli sähköpostitse kirjaan haastateltuja, on tällä hetkellä 54. (Voin ottaa vielä muutaman henkilön mukaan tammikuun aikana, jos kiinnostuneita löytyy). Kirja ilmestynee syksyllä 2015.

Loppuvuonna on tapahtunut monenlaista. Eniten tavallisesta arjesta poikkeavia tapahtumia ovat olleet vierailu Aamu-tv:n suorassa lähetyksessä, radiohaastattelut, Helsingin kirjamessut sekä käynti lokakuussa UUT ry:n edustajien kanssa sisäministeriössä tapaamassa ministeri Päivi Räsästä.

Marraskuun yllätys oli kun Usko, toivo ja raskaus valittiin yhdeksi tämän syksyn Tieto-Finlandia -ehdokkaaksi. Kirjasta on tullut paljon myönteistä palautetta ja siitä on tähän mennessä otettu jo kolme painosta. Useimmista kirjastoissa se löytyy varatuimpien kirjojen joukosta.

Tapahtumarikas vuosi 2014 alkaa olla lopuillaan. Käsikirjoituksen työstäminen jatkuu lyhyen joulutauon jälkeen. Joulukuussa sain myös kuulla, että Suomen tietokirjailijat ry myönsi projektille apurahaa alkuvuodeksi. Siitä suuret kiitokset jo etukäteen.
Jos jotain olen tähän mennessä kirjailijan työstä oppinut, niin ainakin sen, että harvempi pystyy elämään yksinomaan kirjoitustyöstä saamillaan tuloilla. Tuntipalkkaa ei kannata laskea, jos ei halua pahoittaa mieltään. Nykyään olenkin alkanut pitää kirjailijan työtä yhtenä kutsumusammateista.

Rauhaisaa vuodenvaihdetta ja siunausta tulevalle vuodelle 2015!

Syksyn kirjasatoa odotellessa

Kuulun ehdottomasti kevät- ja kesäihmisiin. Keväinen linnunlaulu, hento viherrys, kesän vehreän luonnon kauneus ja valo, voiko enempää toivoa? Syksy tuo puolestaan hämärän, varisevat lehdet, nihkeän kostean sateen, kuraiset tiet ja vaatteiden alle sekä hiuksiin ryömivät hirvikärpäset. Yöks.

Syksyssä on mielestäni vain hitusen hyviä asioita; ruskan värit ja kesän aikana kypsyvä sato: omasta puusta kerätyt omenat ja kirsikat, kasvimaalta poimitut mansikat, metsän mustikat ja sienet.

Tänä syksynä on muutakin odotettavaa. Puolisentoista vuotta tekeillä ollut kirjamme on vihdoin valmistumassa. Teemme viimeistelyjä kustannustoimittajan kanssa ja muutamien viikkojen päästä projekti on paketissa. Voi jäädä odottelemaan syksyä ja kirjapaketin saapumista.

Uteliaana olen seuraillut kirjastojen aineistokantoja ja huomannut, että tätä uutta kirjaa on tilattu kirjastoihin huomattavasti enemmän kuin esikoistani Päästä meidät pelosta. Joitain varauksiakin kirjasta oli jo tehty, vaikka ilmestymiseen on aikaa useita kuukausia. Mielenkiintoista sinänsä.

Toki kiinnostuksen ymmärtää, kun vanhoillislestadiolaisuus on ollut kuluvana vuonna kovasti esillä ja kirjamme sisältö on pitkälle samasta aiheesta kuin Pauliina Rauhalan Taivaslaulussa, sillä erotuksella, että meidän kirjassamme kertojina toimii yli kolmekymmentä oikeaa ihmistä. Joku voi ehkä ajatella, että yritämme käyttää hyväksi Rauhalan saamaa julkisuutta, mutta totuus on, ettei meillä ollut aavistustakaan Taivaslaulusta, kun käynnistimme kirjaprojektimme. Näin vain sattui käymään, jos sattumiin uskoo. Itse uskon, että tällä kirjalla on tarkoituksensa.

Tulevan kirjamme kansikuva on ollut netissä jo jonkin aikaa. Jollain tavalla tykästyin heti tähän kanteen, kun näin sen ensimmäistä kertaa. Kuva sopii kirjan sisältöön kuin nenä päähän. Ja väreistäkin pidän. Kustantajalle ja kannen kuvittajalle kiitokset!

Seminaari ja muuta mukavaa

Kuluva vuosi jää mieleen vuotena, jolloin tuli koettua kaikenlaista ennen kokematonta. Nuorena kuvittelee helposti, että nelikymppisenä elämä on suurin piirtein nähty, mutta sitten yllättäen huomaakin olleensa todella väärässä. Jos joku olisi kertonut etukäteen viime tammikuussa, mitä kaikkea tänä vuonna tulee puuhattua, en olisi uskonut.
Suurimpaan osaan viime kuukausien aikana tapahtuneesta on syynä kuudes kirjani, joka ilmestyi keväällä. Kirjan myötä olen ollut tänä vuonna muun muassa pari kertaa radiossa, kerran televisiossa, haastateltavana Helsingin kirjamessuilla, alustamassa psykoterapeuttien iltaa Tampereella ja viimeisimpänä projektina puhumassa UUT ry:n hengellistä väkivaltaa käsittelevässä seminaarissa Helsingissä.
Uskontojen uhrien tuki (UUT ry) antaa tukea uskonnollisissa yhteisöissä vaikeuksiin joutuneille sekä heidän läheisilleen.
Seminaari oli hyvin mielenkiintoinen. Mukana oli monta mediasta tuttua persoonaa ja yleisöäkin mahtui mukaan tilaisuuteen noin sata henkeä. Osa lähti tilaisuuden jälkeen jatkoille paikalliseen ravintolaan. Itse olisin toivonut mahdollisuutta jatkaa keskusteluja jossain rauhallisessa ympäristössä.
Jos et päässyt mukaan seminaariin, mutta asia kiinnostaa, niin ei huolta. Johanneksenpoika on tehnyt sivuilleen koosteen tapahtumasta.

Edellä mainittujen asioiden lisäksi olen tänä vuonna ollut todistajana oikeudessa. Vuosia kestänyt rankka prosessi on toistaiseksi ohi. Nyt on vain toivottava, että jutun oikeuteen vienyt osapuoli tyytyy päätökseen. Kaikki muut asianosaiset toivovat pysyvää sopua.

Myös talo on entisestään hiljentynyt vuoden aikana. Kuopus lähti opiskelemaan ja alakerta jäi tyhjäksi.

Nyt on aika keskittyä täysipainoisesti uuteen projektiin. Informantteja saimme mukaan tasan kolmekymmentä. Työ etenee edelleen hitaasti mutta varmasti. Aihe on raskas ja informanteilta tulleet kirjeet ovat hyvin koskettavia.
Toivottavasti löydämme Vuokon kanssa alkuvuodesta kirjallemme hyvän kustantajan. Uskomme, että tätäkin kirjaa tarvitaan.