Kategoria: Uskonto

Pelkojen sävyttämä lapsuus

Alla on sähköpostini kautta tullut pelkokokemus. Teksti on julkaistu aiemmin blogissani Hitaita raapaisuja. Kyseistä henkilöä ei ole haastateltu kirjoissani, mutta pelot ovat samantyyppisiä kuin kirjoissani haastatelluilla henkilöillä.

Huomioithan, että alla oleva teksti sisältää mainoslinkin kirjaani Pyhät, pahat ja pelokkaat.   Linkki on merkitty *-merkillä.

Lapsena koko elämäni oli pelkojen sävyttämää. Se oli sitä osaksi uskonnon takia, osaksi siksi koska vanhempien avioliitto oli onneton mutta yhdessä oli pysyttävä. Pelkäsin jopa naapurin lapsia uskoessani, että he saattaisivat olla juuri niitä, jotka vainojen tullessa kiduttaisivat meitä. En saanut tutustua katumme varrella asuviin lapsiin koska en saanut poistua pihaltamme. Alue oli rauhallinen omakotialue, joten sääntö oli todellakin poikkeuksellinen ja varmisti että olin ulkopuolinen ja omituinen toisten lasten silmissä

Äitini näkemys miehistä oli todella yksioikoinen. Varsinkin niin sanotut ”maailmalliset miehet” olivat ”piruja” ja vaanivat tilaisuutta saada häpäistä naisia seksuaalisilla haluillaan. Tästä johtuen minulla on ollut myöhemmin vaikeuksia suhtautua miehiin normaalisti.

Isäni oli ankara ja pelottava. Hänellä ei ollut ymmärrystä eikä myötätuntoa lapsiin ja koen että hän oli jotenkin sadistinenkin luonteeltaan. Hän saattoi määrätä ja vaihtaa perhetutkisteluajat mielensä mukaan. Jos hän huomasi, että pidän jostain televisio-ohjelmasta, niin hän tuli ”tutkistelukirjan” kanssa olohuoneeseen juuri ohjelman alettua ja sulki television. Kun vastustelin, niin hän hymyili maireasti todella tyytyväisenä ja sanoi: “Mikä voisi olla tärkeämpää kuin Jumalamme Jehovan armossaan antama opetus? Sellaista ei voi olla. Tutkimme nyt riemumielin hänen opetuksiaan”.

Sillä tavalla isä toi uskoaan arkeemme.

Koulun alkaminen oli hirvittävää. Pelkäsin kaikkea niin paljon. Kärsin valtavista vatsakivuista ja joskus palasin kotiin koulumatkalta aamulla. Äiti käytti minua usein lääkärissä kaikkien vaivojeni takia mutta nykyään uskon, että ne olivat täysin psyykkistä alkuperää. Olisin vain halunnut olla kotona turvassa (pidin kotia turvana koska kaikesta muusta oli niin paljon peloteltu).

Tultuani murrosikään varmaan tavallaan uskoinkin opetuksiin mutta en vaan enää jaksanut enkä kestänyt. Lopulta kirjoitin eroavani. Eroni tapahtui sen jälkeen, kun seksuaalista hyväksikäyttöäni oli käsitelty oikeuskomiteassa ja tunsin itseni häväistyksi.

Kaikkein pahinta hyväksikäyttöasiassa oli ja on yhä se, että kyseinen minua hyväksi käyttänyt jt-mies on isosiskoni puoliso, joka on minua lähes kaksikymmentä vuotta vanhempi. En vieläkään pysty käsittämään sitä, että siskoni ei säälinyt minua joka olin täysin kokematon ja hänen ja puolisonsa tuomasta kotiviinistä sammunut. He tulivat yhdessä kylään kotiini toiseen kaupunkiin, jossa opiskelin ja siskoni meni aiemmin nukkumaan koska oli raskaana. Minä poistuin, juotuani viiniä kuin mehua. Muistan kun sanoin siskoni miehelle hyvää yötä ja että minun on päästävä sänkyyn heti ja menin omaan huoneeseeni.

Vasta aamulla tajusin mitä on täytynyt tapahtua koska minut oli riisuttu. Menin totaalisen shokkiin enkä osannut sanoa heille asiasta mitään aamulla vaan hyvästelin heidät kotimatkalleen. Sinä päivänä aloin polttaa ja saada itsetuhoisia ajatuksia.

Kuvattu Lohjan museossa

Kämppäkaverini palattua viikonlopun jälkeen hän tajusi, että olen pulassa ja sai minut puhumaan työntekijälle jossain nuorten kriisikeskuksessa. Mutta en pystynyt ottamaan apua vastaan, varsinkaan kun apua tarjonnut nainen suositteli luterilaista seurakuntaa parempana yhteisönä, sen jälkeen, kun olin maininnut oman taustani Jehovan todistajana.

Kerroin äidilleni asiasta palattuani kotipaikkakunnalle. Tunnustustani seurasi oikeuskomiteaistunto, jossa siskoni mies myönsi kaiken. En saanut itse mitään rangaistusta mutta oloni ei silti tuntunut hyvältä – kaipasin vain pois elämästä. Siskoni mies sai rangaistukseksi joiksikin kuukausiksi vastauskiellon kokouksissa. Siskoni oli raivoissaan siitä, että olin suhtautunut hänen mieheensä ikävästi hyväksikäyttötilanteen jälkeisten kuukausien ajan ja mies oli kärsinyt siitä! Siskoni sanoi myös, että kuka tahansa tekee humalassa sellaista mitä ei muuten tekisi.

Säälin vuosia siskoani ja olin iloinen, että olimme jossain tekemisissä, vaikka jätin uskonnon. Vasta nyt kun olen noin 50-vuotias, olen alkanut ajatella, että miksi ihmeessä minä olen se, joka tuntee sääliä, kun siskoni ei edelleenkään pysty ymmärtämään mitä vahinkoa minulle nuorena aiheutui kaikesta tapahtuneesta.

Siskollani ei onneksi ole tyttäriä. Koska uskoin, että hänen miehellään oli taipumusta pedofiliaan, toivoin aina, etteivät he vaan saisi tyttäriä koska olisin pelännyt heidän vuokseen. Heillä on kaksi poikaa, joista toinen on [erittäin hyvässä asemassa järjestössä]. Molemmat pojat ovat kärsineet isänsä alkoholismista sekä seksiaddiktion seurauksista. Jossain vaiheessa, kun sisko vielä puhui minulle enemmän, niin hän kertoi miehensä käyvän seksiaddiktien vertaisryhmässä.

Minä olen kuitenkin se, jota pidetään pahana ja kartetaan. Enkä ole nähnyt tätejäni ja enojani kolmeenkymmeneen vuoteen. Isä, uskonnollisena fanaatikkona, ei tietenkään ole halunnut olla kanssani missään tekemisissä eikä äitinikään ole ollut yhteydessä muutamaan vuoteen, kun en enää suostu juttelemaan säistä.

Isä alkaa olla vanha ja heikentynyt. Pelkään, että miten ihmeessä kestän hänen kuolemansa ja kaiken mitä siitä seuraa. En voi mennä hautajaisiin (kaikki läheiset ovat todistajia) enkä varmaan haluaisikaan. Vaan en kyllä kykene menemään perunkirjoituksiinkaan enkä kestä ajatella koko asiaa. Lopullisuutta. Joskus ajattelen, että lähettäisin tilaisuuteen vain adressin tekstillä “Otan osaa, kun kuolee ihminen joka ei koskaan valinnut rakkautta”, tai muuta sellaista . . . vaikka tuskinpa laitan mitään.

Siskoni pojat tietävät isänsä seksiaddiktiosta ja ovat teineinä nähneet hänen tempauksiaan ja epäilenpä että vanhempi poika juuri siksi suuntautui [järjestön palvelukseen], hakeakseen jotenkin vakaampaa isähahmoa itselleen.

Tietenkään kumpikaan siskoni pojista eivät tiedä miten isänsä liittyy siihen, että minä sain sisua lähteä todistajien yhteisöstä, vaikka se oli tavattoman vaikeaa. Kärsin vuosikymmeniä masennuksesta ja kerran yritin itsemurhaakin. Tällä hetkellä koen itseni tasapainoiseksi eivätkä itsetuhoajatukset enää paina mieltäni.

Ulla-Maija

*Lue kirja Pyhät, pahat ja pelokkaat Book Beatin palvelusta. Linkin kautta pääset testaamaan BookBeat-Premiumia maksutta, jos et ole kokeillut BookBeatia aiemmin. Voit kuunnella ja lukea niin paljon muitakin kirjoja kuin haluat kokeilujakson aikana.

 

Tietosuojasta kysymyksiä Veikko Leinoselle

Jehovan todistajat ovat joutuneet tälläkin viikolla median otsikoihin ikävissä merkeissä. Kyse on korkeimman hallinto-oikeuden vahvistamasta tietosuojavaltuutetun päätöksestä, jonka nojalla todistajia kielletään keräämästä nimilistoja ja tekemästä muistiinpanoja saarnaamistyön yhteydessä.

Muistiinpanoja saa tehdä, jos asianomainen antaa luvan. Todistajien tavassa ongelma on se, että lupaa ei jostain syystä edes haluta kysyä. Niinpä tiedot kerätään edelleen luvattomasti.

Ilta-Sanomat kirjoittaa: “Kotikäynneillä oli tietosuojavaltuutetun mukaan keskusteltu esimerkiksi ihmisten perhetaustasta, uskonnosta ja huolenaiheista. Saatuja tietoja on kirjattu muistiin tapaamisten jälkeen.”

Tietosuojavaltuutetun mukaan Jehovan todistajien uskonnollinen yhdyskunta ohjaa kyseisten henkilötietojen keräämistä. Jehovan todistajien mukaan jäsenet puhuvat ihmisille yksityishenkilöinä.

Tarkastelen aihetta ensin todistajien oman kirjallisuuden valossa. Esitän sen jälkeen tiedottaja Veikko Leinoselle muutaman teemaan liittyvän kysymyksen.

Tiedostan, ettei hän vastaa minulle, mutta toivon, että joku media, jonka kysymyksiin Leinonen kokee painetta vastata, esittää edes muutaman näistä kysymyksistäni hänelle.

Alla olevat lainaukset on poimittu kirjasta Järjestetyt tekemään Jehovan tahto:

“Kun joku lähtee kanssamme kenttäpalvelukseen, hän esiintyy julkisesti Jehovan todistajana” (s.69)

“Meidän on tärkeää olla yhteistoiminnallisia ja jättää kenttäpalvelusraporttimme säännöllisesti.” (s.80)

“Kenttäpalveluskokouksia talosta taloon -palvelusta varten järjestetään sekä arkisin, että viikonloppuisin.” (s.83)

” – – haaratoimisto antaa seurakunnille ja niistä erillään toimiville julistajille aluemääräykset. – – Alueiden antamisesta ja alueita koskevasta kirjanpidosta voi huolehtia joku avustava palvelija. Alueita on kahdenlaisia: ryhmän alueita ja henkilökohtaisia alueita.” (s.90-91)

“Sen joka ottaa alueen, tulee huolehtia siitä, että se käydään läpi perusteellisesti – – Jokaisesta asunnosta pyritään järkevässä määrin tavoittamaan joku.” (s. 91)

“Kun julistajat ovat yhteistoiminnassa keskenään, seurakunnan alue voidaan käydä läpi perusteellisesti.” (s. 92)

 

 Kysymyksiä tiedottaja Veikko Leinoselle:

1)  Kirjallisuutenne mukaan kenttäpalveluksessa oleva esiintyy julkisesti Jehovan todistajana. Haastatteluissa yhteisönne on väittänyt julistajien toimivan ainoastaan yksityishenkilöinä. Kumpi väitteistä on totta?

2) Kenttäpalveluskokouksia pidetään ryhmissä ennen lähtöä ovelta ovelle -työhön. Ryhmässä sovitaan alueet ja työparit. Onko tämä kokoustaminen yksittäisten yksityishenkilöiden toimintaa vaiko seurakunnan koordinoimaa ja valvomaa?

3) Seurakunnilla on tarkkaan rajatut alueet. Voiko ja saako kuka tahansa todistaja mennä mille tahansa alueelle “yksityishenkilönä” kenttätyöhön kysymättä asiasta seurakunnaltaan?

4) “Otetaanko alueet” yksityishenkilönä vaiko julistajana?

5) Jos julistajat ovat “yhteistoiminnassa keskenään”, niin täyttyykö silloin ajatus yksityishenkilöstä?

6) Luonani on vieraillut muutaman kerran kierrosvalvoja ja tienraivaaja. Ovatko Kierrosvalvojat ja seurakunnan nimittämät tuntivelvoitteella toimivat tienraivaajat, erikoistienraivaajat, osa-aikaiset tienraivaajat myös vain yksityishenkilöitä kentällä käydessään? Entä lähetystyötä tekevät julistajat, joita toimii myös Suomessa ns. “tarve suuri” -alueilla?

7) Miksi “yksityishenkilönä” toimiva julistaja on velvollinen raportoimaan kenttätyöstään seurakunnalle?

8) Miksi ette yksinkertaisesti vain voi kysyä ovenavaajalta lupaa tallettaa hänen tietojaan? Mitä tai ketä pelkäätte?

 

Iltalehti kirjoittaa aiheesta.

Ilta-Sanomat kirjoittaa aiheesta.

Riisinheitosta peukutukseen

Mikä on oikein ja mikä on väärin? Voivatko tapamme olla saastaisia, ilman että me tiedostamme itse tekojamme? Jos jonkun nykyisen käytännön taustalla on joku vanha aikoja sitten unohtunut pakanallinen tapa, mutta emme tiedosta sitä emmekä koe toimiessamme rikkovamme Jumalaa vastaan, teemmekö silti väärin?

Kuinka paljon normaaliin arkielämään liittyy pakanallista taustaa? Paljon, ja kaikkien juuria on vaikea edes hahmottaa. Oletko pohtinut viikonpäivien nimiä? Tiesitkö, että esimerkiksi suomen kielen tiistai pohjautuu germaaniseen Tiw-nimiseen sodan jumalaan ja torstai-sana viittaa germaaniseen Tor-jumalaan (ruots. torsdag). Kun käytät noita nimityksiä, ajatteletko palvovasi jollain tasolla epäjumalia? Tuskinpa.

Jehovan todistajat suhtautuvat joihinkin tapoihin hyvin kielteisesti. Esimerkiksi riisin heittämistä hääparin päälle pidetään vääränä, sillä tapa juontaa babylonialaisesta tavasta, jonka on ajateltu tuovan onnea hääparille. Koska riisi yhdistetään myös hedelmällisyyteen, tapaa pidetään saastaisena, eikä todistaja saa osallistua riisin heittämiseen.

Jos riisinheittäjä ei koe lepyttävänsä pahoja henkiä saatikka palvovansa epäjumalia, vaan yksinkertaisesti iloitsee hääparin onnesta, toimiiko hän siitäkin huolimatta väärin?

Saako Jehovan todistaja taputtaa? Tiesitkö, että taputtaminen on otettu käyttöön Mesopotamiassa jo tuhansia vuosia sitten, kun haluttiin peittää epäjumalille uhrattavien ihmisten kirkuminen. Vasta gladiaattoritaistelujen myötä ele sai positiivisen merkityksen.
Kuinka moni todistaja yhdistää taputtamisen epäjumalien palvontaan? Juuriensa kautta aplodien historia on paljon synkempi ja tapa huomattavasti arveluttavampi kuin riisin heittäminen. Siis jos tälle linjalle lähdetään.

Moniko teistä lukijoista peukuttaa asioille? Nettiaikakaudella peukuttaminen on yleistynyt entisestään. Et ehkä tiennyt, mutta antiikin Kreikassa ylöspäin oleva peukku merkitsi alunperin miehen sukuelintä. Voiko todistaja siis peukuttaa hyvällä omallatunnolla? Miten on?

Riisinheittämisestä: “On selvää, että kaikki, jotka haluavat pysyä Jumalan rakkaudessa, karttavat tällaisia saastaisia tapoja.” kirjasta Jumalan rakkaus 2008.

Entäpä taputtaminen ja peukuttaminen? Samalla logiikalla ne ovat vielä paljon, paljon, paljon saastaisempia tapoja. Eikö totta?

Lähde: Pelastakaa lapset -lehti 1/2016 Toimivaa viestittelyä ikiaikaisilla symboleilla.

Tekstin lainaaminen ja lainatun tulkinta

Tämänkertaisessa tekstissä haluan tuoda esille sen, miten hienovaraisesti epärehellisyyttä voi harjoittaa, vieläpä niin että lukija ei tajua tulleensa huijatuksi tai vähintäänkin tarkoituksellisesti harhaanjohdetuksi.

Satuin lukemaan erään kirjoituksen, jossa kommentoitiin joulukuun 2015 Vartiotornilehden tekstiä. Lehden tutkittavassa versiossa käsitellään Raamatun kääntämistä ja Jumalan nimen esiintymistä Raamatussa.

Tässä alla on kyseinen Vartiotornilehden teksti:

“Vaikka selvät todisteet puoltavat sitä, että Jumalan nimi kuuluu Raamattuun, monet käännökset ovat jättäneet tuon pyhän nimen kokonaan pois. Vain kaksi vuotta sen jälkeen, kun Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Uuden maailman käännös julkaistiin englanniksi vuonna 1950, julkisuuteen tuli vuoden 1901 American Standard Version -käännöksen tarkistettu laitos (Revised Standard Version). Tästä uudesta laitoksesta Jumalan nimi oli poistettu vastoin vuoden 1901 käännöksen toimittajien noudattamaa käytäntöä. Mikä oli syynä tähän? Käännöksen esipuheessa sanotaan: ”Nimen käyttö yhdestä ainoasta Jumalasta – – on täysin sopimatonta kristillisen kirkon yleismaailmalliselle uskolle.” Tämä loi mallin monille seuraaville sekä englanninkielisille että muunkielisille käännöksille.” (VT 15. joulukuuta 2015 sivu 10, korostus lisätty)

Tekstissä ei ehkä huomaa ensilukelmalta mitään outoa. Siksi pyytäisin kiinnittämään huomiota yhteen erikoiseen virkkeeseen (korostettu), joka on jaettu kahteen osaan käyttämällä – – merkkejä. Nuo merkit tarkoittavat, että välistä on poistettu osa tekstiä.

Mitä on jätetty pois ja miksi?

Vartiotornilehteen poimitun lainauksen tarkoitus on siis kertoa syy, miksi RSV-versiossa ei enää käytetä Jumalan nimeä. Syy näyttää kirjoitettuna hieman epämääräiseltä ja oudolta. Käyttämällä – – merkkejä Vartiotorni luo vaikutelman siitä, että Jumalan nimen käyttö olisi sopimatonta kristillisen kirkon uskolle. Onko syy esitetty alkuperäisessä tekstissä todellakin juuri näin?

Asia selviää, kun vertaa lainausta alkuperäiseen tekstiin.

Alla olevasta alkuperäisestä tekstistä käy ilmi, että todistajat ovat poimineet syyksi a) vain toisen RSV-käännöksen mainitsemista syistä, b) pätkineet sitäkin kohtaa niin, että jäljelle on jäänyt teksti, joka ei selitykseltään vastaa ollenkaan alkuperäisen tekstin todellista sisältöä.

Lainaukseen käytetty teksti on korostettu.

” … For two reasons the Committee has returned to the more familiar usage of the King James Version: (1) the word “Jehovah” does not accurately represent any form of the Name ever used in Hebrew; and (2) the use of any proper name for the one and only God, as though there were other gods from whom He had to be distinguished, was discontinued in Judaism before the Christian era and is entirely inappropriate for the universal faith of the Christian Church.”

Jehovan todistajat pitävät itseään moraalisesti ylivertaisina. Eikö moraalin tulisi olla ohjenuorana myös kirjallisuuslainauksissa? Todistajat käyttävät oppiensa todisteluun paljon ulkopuolista kirjallisuutta. Osaksi sitä suositaan tukemaan omia tulkintoja, toisaalta sillä pyritään osoittamaan muiden uskontojen virheellisyys, epäloogisuus ja epärehellisyys.

Poimimalla valikoituja lainauksia ja pätkimällä niitä täysin mielivaltaisesti, voidaan mistä tahansa tekstistä muokata versio, joka vesittää alkuperäisen tarkoituksen tai kääntää jopa koko ajatuksen päälaelleen.

Jos joskus luet enemmänkin Vartiotorniseuran tekstejä, tulet huomaamaan, kuinka paljon he käyttävät kirjallisuuslainauksissaan – – merkkejä. Koska järjestön jäsenet luottavat sinisilmäisesti kaikkeen Vt-seuran omaan materiaaliin, he eivät kyseenalaista lainauksia. Harvemmalla todistajalla on intoa, mahdollisuuksia, aikaa tai edes mielenkiintoa lähteä tutkimaan alkuperäisiä tekstejä ja selvittämään sitä, onko lainaus sopusoinnussa alkuperäisen tekstin kanssa vai ei.

Liitän tähän alle vielä koko luvun, jossa perustellaan sitä, miksi sanaa Jehova ei enää esiinny RSV-versiossa. Lisäsin tekstiin vielä uudemman kerran korostuksena sen osan, jonka Vt-seura katsoi “tarpeelliseksi” nostaa syyksi Jumalan nimen puuttumiselle.
Jokainen lukija pohtikoon itse, kuinka rehellisesti Vartiotornilehden lainaus ottaa huomioon alkuperäisen tekstin sisällön.

“A major departure from the practice of the American Standard Version is the rendering of the Divine Name, the “Tetragrammaton.” The American Standard Version used the term “Jehovah”; the King James Version had employed this in four places, but everywhere else, except in three cases where it was employed as part of a proper name, used the English word Lord (or in certain cases God) printed in capitals. The present revision returns to the procedure of the King James Version, which follows the precedent of the ancient Greek and Latin translators and the long established practice in the reading of the Hebrew scriptures in the synagogue.

While it is almost if not quite certain that the Name was originally pronounced “Yahweh,” this pronunciation was not indicated when the Masoretes added vowel signs to the consonantal Hebrew text. To the four consonants YHWH of the Name, which had come to be regarded as too sacred to be pronounced, they attached vowel signs indicating that in its place should be read the Hebrew word Adonai meaning “Lord” (or Elohim meaning “God”). The ancient Greek translators substituted the work Kyrios (Lord) for the Name.

The Vulgate likewise used the Latin word Dominus. The form “Jehovah” is of late medieval origin; it is a combination of the consonants of the Divine Name and the vowels attached to it by the Masoretes but belonging to an entirely different word. The sound of Y is represented by J and the sound of W by V, as in Latin. For two reasons the Committee has returned to the more familiar usage of the King James Version: (1) the word “Jehovah” does not accurately represent any form of the Name ever used in Hebrew; and (2) the use of any proper name for the one and only God, as though there were other gods from whom He had to be distinguished, was discontinued in Judaism before the Christian era and is entirely inappropriate for the universal faith of the Christian Church.”

Vastine Jehovan todistajien kommentteihin MTV:n artikkelissa

MTV esitti yhdeksän kysymystä kirjastani ryhmälle Jehovan todistajia. Heidän kommenttinsa löytyvät Mtv:n sivulta.

Joitain kysymyksiä on nostettu viime päivinä esille muussa yhteydessä, joten päätin liittää tänne oman vastineeni punaisella Jehovan todistajien ryhmän kommentteihin. Alla olevasta koosteesta voi päätellä, että kyseinen todistajien ryhmä ei edes pyrkinyt vastaamaan heille esitettyihin kysymyksiin.

1.  Miten Jehovan todistajat määrittelevät karttamisen? Mitä se käytännössä tarkoittaa?

“– Verkkosivustomme selittää uskonnollista käsitystämme seuraavasti: Me emme karta niitä, jotka on kastettu Jehovan todistajiksi, mutta jotka ovat lakanneet kertomasta hyvää uutista toisille tai ehkä jopa ajautuneet pois todistajien yhteydestä. Päinvastoin haluamme auttaa heitä ja yrittää saada heidät jälleen kiinnostumaan hengellisistä asioista.

Jos joku tekee vakavaa syntiä, häntä ei automaattisesti eroteta. Toisaalta jos kastettu todistaja toimii toistuvasti vastoin Raamatun moraalinormeja eikä osoita katumusta, hänet erotetaan seurakunnasta. Raamatun ohje on selvä: ”Poistakaa paha ihminen keskuudestanne.” (1. Korinttilaisille 5:13.)”

Vastauksessa ei vastata ollenkaan annettuun kysymykseen.
Todistajien kirjallisuus määrittelee erittäin tarkkaan sen, mitä karttaminen yhteisöstä irtautuneiden kohdalla tarkoittaa sekä miten karttamisen tulee näkyä käytännössä tekojen kautta.

2. Esimerkki: Jos tytär on eronnut Jehovista, ja Jehovissa yhä oleva isä haluaa mennä viikonlopuksi tyttärensä luokse, onko tämä Jehovien oppien mukaan sallittua?

“– Tilanteet vaihtelevat. Periaatteet ovat Raamatussa, ja yksilöt soveltavat niitä parhaaksi katsomallaan tavalla kussakin tilanteessa. Jehovan todistajat eivät kontrolloi jäsentensä henkilökohtaisia tai perheen sisäisiä ratkaisuja.”

Vastauksessa ei vastata ollenkaan annettuun kysymykseen.
Oppien mukaan yhteydenpitoa tulee välttää myös omien lasten kohdalla, jos nämä eivät asu samassa taloudessa.

3. Ohjeistetaanko Vartiotorni-lehdessä esimerkiksi, että yhteisön jättäneitä ei pidä tervehtiä?

“– Jehovan todistajat kunnioittavat Raamattua Jumalan sanana. Raamattu sanoo 2. Johanneksen kirjeen jakeissa 10, 11 (Kirkkoraamattu 1992): ”Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä. Se, joka lausuu hänet tervetulleeksi, osallistuu hänen pahoihin tekoihinsa.””

Vastauksessa ei vastata ollenkaan annettuun kysymykseen.
Oikea vastus olisi kyllä. Oppien mukaan tervehtiminen ei ole suotavaa. Vartiotorni-lehdistä ja muusta kirjallisuudesta löytyy lukuisia esimerkkejä joissa ohjeistetaan, ettei järjestöstä irtautuneita pidä edes tervehtiä.

4. Kuinka moni Jehovan todistaja vuodessa eroaa?

“– Lukumäärä vaihtelee luonnollisesti vuosittain, mutta kyse on muutamista kymmenistä ihmisistä.”

Vuosittain irtautuu toistasataa ihmistä (Veikko Leinonen haastattelu HS 9.9.).

5. Kuinka moni tulee takaisin?

“– Noin puolet tai jopa enemmän tulevat takaisin. Jotkut palaavat vuosien, jopa vuosikymmenten päästä ja olemme siitä hyvin iloisia. Jokainen on tervetullut takaisin.”

Omien tietolähteideni, tutkimusteni ja seuraamieni keskustelujen perusteella vain pieni osa palaa takaisin. Itse eronneista vain hyvin harva palaa. Itse eronneiden kohdalla ”puolet tai jopa enemmän” on ehdottomasti liioittelua.

6. Voisiko ohjeita/sääntöjä höllätä hieman? Ettei karttamisen tarvitsisi olla niin jyrkkää?

– Olemme havainneet, että Raamatun periaatteet ovat ihmisille hyödyksi ja valtaosa erotetuista toteaa omalta kohdaltaan, että heitä on kohdeltu oikeudenmukaisesti ja että he haluavat palata takaisin heti, kun se on mahdollista.

Vastauksessa ei vastata ollenkaan annettuun kysymykseen.
Miten on tutkittu sitä, että valtaosa kokee karttamisen oikeudenmukaiseksi? Tietääkseni ainoaltakaan informantiltani ei ole Vt-seuran taholta kyselty, miltä tuntuu kun ystävät ja omaiset hylkäävät.

Kuka on tutkinut, keitä, milloin ja missä?

5. Kysyn kuitenkin: Mitä ajatuksia kirja on herättänyt Jehovan todistajien keskuudessa?

“– Toivomme, että ihmiset hankkisivat ensi käden tietoa Jehovan todistajista. Jehovan todistajat on hyvin avoin uskonto, näymme katukuvassa joka päivä. Kaikki kokouksemme ovat yleisölle avoimia. Vastaamme mielellämme meitä koskeviin kysymyksiin tavatessamme ihmisiä. Jw.org -nettisivuiltamme löytyy luotettavaa tietoa Jehovan todistajien uskonkäsityksistä ja toiminnasta.

Olemme tyytyväisiä siihen, että vaikka kirjan tekijät ovat laajalla rintamalla pyytäneet kielteisiä kommentteja entisiltä Jehovan todistajilta tai heidän lähipiirissään olevilta, niin on saatu koottua vain muutama kymmenen kielteistä tarinaa vuosikymmenten ajalta.”

Kirjan tekijät? Kirjallani ei ole muita tekijöitä kuin minä. Keitä tässä tarkoitetaan?

Pyysin kommentteja myös nykyisiltä todistajilta. Heille oli suunnattu kysymyssarja, jossa pyydettiin kertomaan, miksi karttaminen on heidän mielestään hyvä asia. Ainoastaan yksi kirje saapui, mutta vastaaja ei halunnut paljastaa minulle oikeita tietojaan. En voinut ottaa yksittäistä anonyymiä mukaan.

Millä perusteella voidaan väittää, että kirjaan on pyritty saamaan vain kielteisiä kokemuksia? Soitin käsikirjoitusvaiheessa Jehovan todistajien tiedottaja Veikko Leinoselle ja pyysin häntä haastateltavaksi. Miksi hän kieltäytyi, kun olisi voinut tuoda vapaasti karttamisen ”hyvät puolet” esille?

Kirjaan haastateltujen 64 henkilön lisäksi useat muut ottivat yhteyttä, mutta eivät lähettäneet vastauksia. Syiksi mainittiin muun muassa pelko seurauksista tai se, että asia oli liian ahdistava ja kipeä purkaa sanoiksi.

“Tämä vahvistaa sen, että Jehovan todistajat ovat erittäin tyytyväisiä uskontoonsa ja kokevat sen onnellisuutta ja sisäistä rauhaa tuovaksi.”

Mielenkiintoista.

Entä mitä se vahvistaa, että yksikään ei halunnut puolustaa karttamisen positiivisia vaikutuksia? On aikamoista vetää esille tulleista kymmenistä epäkohdista tällainen käänteinen johtopäätös, varsinkin kun järjestöllä itsellään tuskin on antaa mitään aidosti kerättyä tai tutkittua faktatietoa entisten jäsentensä tyytyväisyydestä.

“Luotamme myös siihen, että Jehovan todistajat tunnetaan joka kaupungissa ja kylässä. Suomalaiset ovat ajattelevaa kansaa ja osaavat muodostaa itsenäisen näkemyksen omien havaintojensa perusteella.

Aivan. Luotan itsekin siihen.

9.  Mitkä asiat teitä eniten harmittavat/haluaisitte oikaista niissä jutuissa, mitä mediassa Jehovan todistajista on viime aikoina tehty?

“– Meitä koskevissa asioissa on paljon väärinymmärrystä ja joskus suoranaista tosiasioiden vääristelyä. Tietysti olemme pahoillamme, että monet jutut ovat yksipuolisia, tarkoitushakuisia ja jotkut vaikuttavat peräti vihapuheelta. Yksipuolisuus johtaa helposti siihen, että väitteet, joita hyvin pieni osa entisistä Jehovan todistajista esittää, pidetään koko ”totuutena” Jehovan todistajista ja heidän uskonkäsityksistään.”

Mediassa on tuotu esille lähinnä kattamisasiaa, oikeuskomiteakäytäntöjä, sitä ettei raiskaus- ja pedofiliatapauksia ole viety viranomaisille, henkilötietojen keräämistä kenttätyössä ilman lupaa ja tietoa Betelin varsin erikoisesta työnhakulomakkeesta, johon tietosuojavaltuutettukin on puuttunut.

Mitkä näistä yllä olevista esille tuoduista asioista ovat olleet vääristelyä ja millä perusteella? Mitä on ymmärretty väärin?  

“Jehovan todistajina arvostamme Raamattua ja sen periaatteita. Olemme olleet Suomessa yli sata vuotta ja lähes jokaisessa suvussa on todistajia, joten olemme hyvin tunnettuja täällä. Väitteet siitä, että joka kolmas Jehovan todistaja harkitsee itsemurhaa, jääkööt täysin omaan arvoonsa.”

Kuka näin väittää ja missä? Ei kukaan, ei missään. Kyseinen todistajien ryhmä on keksinyt tämän väitteen täysin omasta päästään. Kirjassa nimittäin todetaan, että noin joka kolmannella siihen haastatellulla on ollut itsetuhoisia ajatuksia.  Pyritäänkö tässä tarkoitushakuisesti vääristelemään kirjan sanomaa ja nollaamaan siten löytynyt yhtymäkohta todistajuuden ja itsetuhoisuuden välillä?