Vastine Jehovan todistajien kommentteihin MTV:n artikkelissa

MTV esitti yhdeksän kysymystä kirjastani ryhmälle Jehovan todistajia. Heidän kommenttinsa löytyvät Mtv:n sivulta.

Joitain kysymyksiä on nostettu viime päivinä esille muussa yhteydessä, joten päätin liittää tänne oman vastineeni punaisella Jehovan todistajien ryhmän kommentteihin. Alla olevasta koosteesta voi päätellä, että kyseinen todistajien ryhmä ei edes pyrkinyt vastaamaan heille esitettyihin kysymyksiin.

1.  Miten Jehovan todistajat määrittelevät karttamisen? Mitä se käytännössä tarkoittaa?

”– Verkkosivustomme selittää uskonnollista käsitystämme seuraavasti: Me emme karta niitä, jotka on kastettu Jehovan todistajiksi, mutta jotka ovat lakanneet kertomasta hyvää uutista toisille tai ehkä jopa ajautuneet pois todistajien yhteydestä. Päinvastoin haluamme auttaa heitä ja yrittää saada heidät jälleen kiinnostumaan hengellisistä asioista.

Jos joku tekee vakavaa syntiä, häntä ei automaattisesti eroteta. Toisaalta jos kastettu todistaja toimii toistuvasti vastoin Raamatun moraalinormeja eikä osoita katumusta, hänet erotetaan seurakunnasta. Raamatun ohje on selvä: ”Poistakaa paha ihminen keskuudestanne.” (1. Korinttilaisille 5:13.)”

Vastauksessa ei vastata ollenkaan annettuun kysymykseen.
Todistajien kirjallisuus määrittelee erittäin tarkkaan sen, mitä karttaminen yhteisöstä irtautuneiden kohdalla tarkoittaa sekä miten karttamisen tulee näkyä käytännössä tekojen kautta.

2. Esimerkki: Jos tytär on eronnut Jehovista, ja Jehovissa yhä oleva isä haluaa mennä viikonlopuksi tyttärensä luokse, onko tämä Jehovien oppien mukaan sallittua?

”– Tilanteet vaihtelevat. Periaatteet ovat Raamatussa, ja yksilöt soveltavat niitä parhaaksi katsomallaan tavalla kussakin tilanteessa. Jehovan todistajat eivät kontrolloi jäsentensä henkilökohtaisia tai perheen sisäisiä ratkaisuja.”

Vastauksessa ei vastata ollenkaan annettuun kysymykseen.
Oppien mukaan yhteydenpitoa tulee välttää myös omien lasten kohdalla, jos nämä eivät asu samassa taloudessa.

3. Ohjeistetaanko Vartiotorni-lehdessä esimerkiksi, että yhteisön jättäneitä ei pidä tervehtiä?

”– Jehovan todistajat kunnioittavat Raamattua Jumalan sanana. Raamattu sanoo 2. Johanneksen kirjeen jakeissa 10, 11 (Kirkkoraamattu 1992): ”Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä. Se, joka lausuu hänet tervetulleeksi, osallistuu hänen pahoihin tekoihinsa.””

Vastauksessa ei vastata ollenkaan annettuun kysymykseen.
Oikea vastus olisi kyllä. Oppien mukaan tervehtiminen ei ole suotavaa. Vartiotorni-lehdistä ja muusta kirjallisuudesta löytyy lukuisia esimerkkejä joissa ohjeistetaan, ettei järjestöstä irtautuneita pidä edes tervehtiä.

4. Kuinka moni Jehovan todistaja vuodessa eroaa?

”– Lukumäärä vaihtelee luonnollisesti vuosittain, mutta kyse on muutamista kymmenistä ihmisistä.”

Vuosittain irtautuu toistasataa ihmistä (Veikko Leinonen haastattelu HS 9.9.).

5. Kuinka moni tulee takaisin?

”– Noin puolet tai jopa enemmän tulevat takaisin. Jotkut palaavat vuosien, jopa vuosikymmenten päästä ja olemme siitä hyvin iloisia. Jokainen on tervetullut takaisin.”

Omien tietolähteideni, tutkimusteni ja seuraamieni keskustelujen perusteella vain pieni osa palaa takaisin. Itse eronneista vain hyvin harva palaa. Itse eronneiden kohdalla ”puolet tai jopa enemmän” on ehdottomasti liioittelua.

6. Voisiko ohjeita/sääntöjä höllätä hieman? Ettei karttamisen tarvitsisi olla niin jyrkkää?

– Olemme havainneet, että Raamatun periaatteet ovat ihmisille hyödyksi ja valtaosa erotetuista toteaa omalta kohdaltaan, että heitä on kohdeltu oikeudenmukaisesti ja että he haluavat palata takaisin heti, kun se on mahdollista.

Vastauksessa ei vastata ollenkaan annettuun kysymykseen.
Miten on tutkittu
sitä, että valtaosa kokee karttamisen oikeudenmukaiseksi? Tietääkseni ainoaltakaan informantiltani ei ole Vt-seuran taholta kyselty, miltä tuntuu kun ystävät ja omaiset hylkäävät.

Kuka on tutkinut, keitä, milloin ja missä?

5. Kysyn kuitenkin: Mitä ajatuksia kirja on herättänyt Jehovan todistajien keskuudessa?

”– Toivomme, että ihmiset hankkisivat ensi käden tietoa Jehovan todistajista. Jehovan todistajat on hyvin avoin uskonto, näymme katukuvassa joka päivä. Kaikki kokouksemme ovat yleisölle avoimia. Vastaamme mielellämme meitä koskeviin kysymyksiin tavatessamme ihmisiä. Jw.org -nettisivuiltamme löytyy luotettavaa tietoa Jehovan todistajien uskonkäsityksistä ja toiminnasta.

Olemme tyytyväisiä siihen, että vaikka kirjan tekijät ovat laajalla rintamalla pyytäneet kielteisiä kommentteja entisiltä Jehovan todistajilta tai heidän lähipiirissään olevilta, niin on saatu koottua vain muutama kymmenen kielteistä tarinaa vuosikymmenten ajalta.”

Kirjan tekijät? Kirjallani ei ole muita tekijöitä kuin minä. Keitä tässä tarkoitetaan?

Pyysin kommentteja myös nykyisiltä todistajilta. Heille oli suunnattu kysymyssarja, jossa pyydettiin kertomaan, miksi karttaminen on heidän mielestään hyvä asia. Ainoastaan yksi kirje saapui, mutta vastaaja ei halunnut paljastaa minulle oikeita tietojaan. En voinut ottaa yksittäistä anonyymiä mukaan.

Millä perusteella voidaan väittää, että kirjaan on pyritty saamaan vain kielteisiä kokemuksia? Soitin käsikirjoitusvaiheessa Jehovan todistajien tiedottaja Veikko Leinoselle ja pyysin häntä haastateltavaksi. Miksi hän kieltäytyi, kun olisi voinut tuoda vapaasti karttamisen ”hyvät puolet” esille?

Kirjaan haastateltujen 64 henkilön lisäksi useat muut ottivat yhteyttä, mutta eivät lähettäneet vastauksia. Syiksi mainittiin muun muassa pelko seurauksista tai se, että asia oli liian ahdistava ja kipeä purkaa sanoiksi.

”Tämä vahvistaa sen, että Jehovan todistajat ovat erittäin tyytyväisiä uskontoonsa ja kokevat sen onnellisuutta ja sisäistä rauhaa tuovaksi.”

Mielenkiintoista.

Entä mitä se vahvistaa, että yksikään ei halunnut puolustaa karttamisen positiivisia vaikutuksia? On aikamoista vetää esille tulleista kymmenistä epäkohdista tällainen käänteinen johtopäätös, varsinkin kun järjestöllä itsellään tuskin on antaa mitään aidosti kerättyä tai tutkittua faktatietoa entisten jäsentensä tyytyväisyydestä.

”Luotamme myös siihen, että Jehovan todistajat tunnetaan joka kaupungissa ja kylässä. Suomalaiset ovat ajattelevaa kansaa ja osaavat muodostaa itsenäisen näkemyksen omien havaintojensa perusteella.

Aivan. Luotan itsekin siihen.

9.  Mitkä asiat teitä eniten harmittavat/haluaisitte oikaista niissä jutuissa, mitä mediassa Jehovan todistajista on viime aikoina tehty?

”– Meitä koskevissa asioissa on paljon väärinymmärrystä ja joskus suoranaista tosiasioiden vääristelyä. Tietysti olemme pahoillamme, että monet jutut ovat yksipuolisia, tarkoitushakuisia ja jotkut vaikuttavat peräti vihapuheelta. Yksipuolisuus johtaa helposti siihen, että väitteet, joita hyvin pieni osa entisistä Jehovan todistajista esittää, pidetään koko ”totuutena” Jehovan todistajista ja heidän uskonkäsityksistään.”

Mediassa on tuotu esille lähinnä kattamisasiaa, oikeuskomiteakäytäntöjä, sitä ettei raiskaus- ja pedofiliatapauksia ole viety viranomaisille, henkilötietojen keräämistä kenttätyössä ilman lupaa ja tietoa Betelin varsin erikoisesta työnhakulomakkeesta, johon tietosuojavaltuutettukin on puuttunut.

Mitkä näistä yllä olevista esille tuoduista asioista ovat olleet vääristelyä ja millä perusteella? Mitä on ymmärretty väärin?  

”Jehovan todistajina arvostamme Raamattua ja sen periaatteita. Olemme olleet Suomessa yli sata vuotta ja lähes jokaisessa suvussa on todistajia, joten olemme hyvin tunnettuja täällä. Väitteet siitä, että joka kolmas Jehovan todistaja harkitsee itsemurhaa, jääkööt täysin omaan arvoonsa.”

Kuka näin väittää ja missä? Ei kukaan, ei missään. Kyseinen todistajien ryhmä on keksinyt tämän väitteen täysin omasta päästään. Kirjassa nimittäin todetaan, että noin joka kolmannella siihen haastatellulla on ollut itsetuhoisia ajatuksia.  Pyritäänkö tässä tarkoitushakuisesti vääristelemään kirjan sanomaa ja nollaamaan siten löytynyt yhtymäkohta todistajuuden ja itsetuhoisuuden välillä?

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Vaitiolo vai velvollisuus?

Edellisestä blogipostauksestani ei ennättänyt kulua kuin pari päivää, kun vanhoillislestadiolaisuus ilmestyi jälleen kerran otsikoihin. Tällä kertaa Helsingin Sanomat tuo julki tapauksen, jossa vanhoillislestadiolaisen liikkeen johtohenkilöt olivat pyytäneet yhteisöön kuuluvalta tutulta poliisilta apua arkaluontoisten asioiden selvittämiseen.
Joku saattaa nyt kysyä, mikä asiasta tekee ongelman? Eikö poliisin työtä olekaan selvitellä epäluotettaviksi epäiltyjen henkilöiden toimia?

On toki, mutta tällaisten asioiden tulee kulkea virallisia polkuja pitkin. Jos naapurissasi asuu tuttu poliisi tai satut tuntemaan läheisesti oman poliisilaitoksen korkeita virkamiehiä, se ei suinkaan tarkoita sitä, että voisit kääntyä yksityisasioissasi kuten esimerkiksi kahvipöytäkeskustelussa tai virkkauspiirin kevätjuhlassa heidän puoleensa vain udellaksesi kanssaihmisten elämää. Vaikka poliisi olisi oma puolisosi, hän ei saa urkkia kenenkään puolitutun tekemisiä epävirallisesti. Ei saa, vaikka olisit vakuuttunut siitä että joku uusi tuttavasi on a) entinen sarjamurhaaja ja katselee sinuakin murhaavasti, b) tuomittu pedofiili joka vaanii lapsiasi, tai c) ulkomaalainen mies, joka väittää tavanneensa tasavallan presidentin ja Hillary Clintonin.

Kohdan c kuvaama pulma oli Helsingin Sanomien mukaan yksi peruste sille, että vanhoillislestadiolaiset halusivat tutkia miehen taustan poliisia apunaan käyttäen. Lisäksi lestadiolaisessa liikkeessä oli ollut ”huolta ja sairastumisia” tämän samaisen ulkomaalaisen henkilön takia. Virkarikkeestä epäillyn poliisin kertoman mukaan joku asiantuntija olisi voinut olla jopa sitä mieltä, että kyseisen rauhanyhdistyksen (seurakunnan) ”porukka oli psykoosissa” tämän huijarin takia.

Mitä tästä opimme? Opimme sen, että hengellinen, tai mikään muukaan, yhteisö ei saa  käyttää viranhaltijoina toimivia omia jäseniään muiden yhteisönsä jäsenten tietojen urkintaan. Ei saa, vaikka tilanne olisi kuinka houkutteleva tahansa. Moni poliisi narahti joku aika sitten, kun oli omaa uteliaisuuttaan tyydyttääkseen katsellut ilman asianmukaista lupaa Mika Myllylän kuolemaa käsitteleviä papereita.

Olipa kyse sitten mielenkiintoisesta julkkiksesta tai mielenterveysongelmaisesta patologisesta valehtelijasta, tilanne on sama. Virkamies ei saa mennä tonkimaan kenenkään yksityisiä tietoja huvikseen omin luvin.

Olen kuullut huhuja myös muunlaisesta urkinnasta. Joissain hengellisessä yhteisössä saatetaan jopa neuvoa, että vaitiolovelvollisuuden voi rikkoa, jos uskonsisar tai -veli tekee vakavan synnin.

Alla on poiminta hoitajaksi esittäytyneen kirjoittamasta viestistä Veljesseuran keskustelupalstalta:
Mitä jos näen työssäni hoitsuna jonkun uskonveljeni/-siskoni sängyssään veripussi vierellä, eli siis hän ottaa verta kertomatta asiasta tietenkään kellekään.
Raamatun sääntöjen mukaan minun kuuluisi ilmoittaa siitä vanhimmistolle, koska muuten tulen osalliseksi hänen synteihinsä. Mutta silloin rikon vaitiololupaustani ammattini puolesta ja joudun siitä edesvastuuseen ja menetän oikeuteni harjoittaa ammattiani.

Oikea vastaus on tietysti, ettei vaitiololupausta tule rikkoa. Pelote on kuitenkin kova. Kukapa haluaisi ottaa päälleen toisen tekemän synnin, josta yhteisön mukaan Jumalan langettama rangaistus on ikuinen tuho? Vastaavan ongelman edessä voi olla vanhoillislestadiolainen terveydenhuoltoalan henkilökuntaan kuuluva, tai vaikkapa apteekissa työskentelevä ihminen, joka huomaa, että uskonsisarelle on kirjoitettu e-pilleriresepti.

Kaikesta huolimatta tulee muistaa ja kirkkaasti järjellään tiedostaa: Henkilöllä, jolla on vaitiolovelvollisuus on velvollisuus olla vaiti. Laki pätee niin uskottomiin kuin uskovaisiin, tänään ja huomenna.

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin