Vartiotornin varjossa – poistettuja tekstejä osa 2

Tässä tekstisarjassa nostan kirjoistani pois jätettyjä kohtia blogiini –  Millaisia pohdintoja tein todistajien raamatuntulkinnoista ja mitä löytöjä kaivoin esille todistajuutta käsittelevästä aiemmasta kirjallisuudesta.

Trevor Willis on entinen Jehovan todistaja. Hän on kirjoittanut kirjan (Can Jehovah’s Witnesses survive?) kokemuksistaan ja käsittelee käsittelee kirjassaan myös joitain todistajien opetuksia. Eräässä luvussa pohditaan Harmagedonia.

”Willis toteaa todistajien opettaneen, että Harmagedonin taistelusta selviytyy vain uskollisena todistajana. He ovat odottaneet sotaa jo yli sata vuotta. Willis kysyykin, miten joku todistaja voi olla pettynyt siitä, ettei tuota hirvittävää tuhoa ole vielä tullut? Hän ihmettelee, että kun tajuaa inhon jota useimmat tuntevat kansanmurhia kohtaan (esimerkiksi Hitlerin toteuttamaa kansanmurhaa), on vaikea nähdä, kuinka joku ihmisryhmä odottaa sellaista innolla.

Willis kysyy, kuka edes haluaisi elää maailmassa, jota johtaa sellainen Jumala, joka pystyy määräämään todistajien odotteiden kaltaisen teurastuksen? Lisäksi ihmiskunnan katastrofista jäljelle jääneet todistajat joutuisivat viettämään lopun ikuisuuden tietäen, että mikä tahansa virhe voisi johtaa heidän teloitukseensa rakastamansa Jumalan toimesta. He luottavat, että selviytyessään ensimmäisestä tuhannesta vuodesta he saavuttaisivat täydellisyyden, jonka jälkeen he eivät enää todennäköisesti lankeaisi syntiin.

Willisin mukaan ongelma on siinä, että todistajat uskovat myös ensimmäisten ihmisten Adamin ja Eevan olleen täydellisiä, mutta siitä huolimatta nämä kääntyivät Jumalaa vastaan. Samoin teki täydellinen enkeli ja hänestä tuli paholainen. Willis kysyykin, mikä saa todistajat uskomaan, että heidän olisi yhtään helpompaa noudattaa sääntöjä uudessa maailmassa kuin Adamilla ja Eevalla paratiisissa? Entä sitten kun paholainen tuhannen vuoden päästä vapautetaan?

Willis kiteyttää pohdiskelunsa Raamatun opetuksiin. Raamattu ei nimittäin opeta, että Jumala suunnittelee teurastavansa miljardeja ihmisiä. Kristityt uskovat, että Jeesus tulee hallitsemaan maata, ei tuhoamaan sitä. Se että koko ihmiskunta tuhottaisiin, osoittaisi että heidät olisi jo tuomittu. Raamatun mukaan tuomio tapahtuu vasta kuoleman jälkeen.
Willisin mielestä ei ole syytä, miksi kokonaisia yhteiskuntia pitäisi tuhota vain siksi, että he eivät ole osallistuneet Vartiotorniseuran kokouksiin tai lukeneet kaikkia heidän viimeisimpiä julkaisujaan.”

Uskotko sinä?

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Vartiotornin varjossa – poistettuja tekstejä osa 1

Uusin kirjani Vartiotornin varjossa ilmestyi vajaat pari viikkoa sitten. Kirjasta paisui melkoinen tietopaketti. Sivuja siinä on noin 450. Materiaalia on paljon ja jotain jouduttiin myös karsimaan jo toimitusvaiheessa. Eräs osio, josta karsittiin, oli opilliset kysymykset ja vuosien varrelta löytyneet järjestön kummallisuudet, joita käsikirjoituksessa olikin mukana vain pieni määrä.

Ajattelin nostaa pois jätettyjä kohtia tänne blogiini – millaisia pohdintoja tein todistajien raamatuntulkinnoista ja mitä löytöjä kaivoin esille todistajuutta käsittelevästä aiemmasta kirjallisuudesta. Tulen jatkossa pohtimaan myös niitä asioita, jotka mielestäni osoittavat selvästi todistajuuden olevan harhaoppi.

Poistettua materiaalia osa 1:

Kuinka moni todistaja on tietoinen siitä, että vuonna 1935 seuran tuolloinen kakkosmies Clayton Woodworth yritti lanseerata Jehovan todistajien järjestölle omaa kalenteria?

Hän antoi viikonpäiville uudet nimet: valonpäivä, taivaanpäivä, maanpäivä, tähdenpäivä, elämänpäivä, ihmisenpäivä ja jumalanpäivä.

Myös kuukaudet nimettiin uudestaan: lunastus, elämä, (Visitment – en löytänyt tälle sopivaa käännöstä), vapaus, puolustus, toivo, kuningas, rauha, järjestys, Sana, Jehova ja temppeli. Nimien lisäksi myös kuukausissa olevien päivien määrää muutettiin. Esimerkiksi ensimmäisessä, kolmannessa, viidennessä, yhdeksännessä ja yhdennessätoista kuussa oli vain 29 päivää.

Koska ajanlasku aloitettiin Jeesuksen kuolemasta, myös vuosi 1935 olisi haluttu muuttaa vuodeksi 1903.

Ymmärrettävistä syistä Rutherford ei halunnut ottaa ehdotettua teokraattista kalenteria käyttöön.

t. Aila
Valonpäivänä, järjestyksen kuussa 1983 
(Woodworthin ajanlaskun mukaan)

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin