Riisinheitosta peukutukseen

Mikä on oikein ja mikä on väärin? Voivatko tapamme olla saastaisia, ilman että me tiedostamme itse tekojamme? Jos jonkun nykyisen käytännön taustalla on joku vanha aikoja sitten unohtunut pakanallinen tapa, mutta emme tiedosta sitä emmekä koe toimiessamme rikkovamme Jumalaa vastaan, teemmekö silti väärin?

Kuinka paljon normaaliin arkielämään liittyy pakanallista taustaa? Paljon, ja kaikkien juuria on vaikea edes hahmottaa. Oletko pohtinut viikonpäivien nimiä? Tiesitkö, että esimerkiksi suomen kielen tiistai pohjautuu germaaniseen Tiw-nimiseen sodan jumalaan ja torstai-sana viittaa germaaniseen Tor-jumalaan (ruots. torsdag). Kun käytät noita nimityksiä, ajatteletko palvovasi jollain tasolla epäjumalia? Tuskinpa.

Jehovan todistajat suhtautuvat joihinkin tapoihin hyvin kielteisesti. Esimerkiksi riisin heittämistä hääparin päälle pidetään vääränä, sillä tapa juontaa babylonialaisesta tavasta, jonka on ajateltu tuovan onnea hääparille. Koska riisi yhdistetään myös hedelmällisyyteen, tapaa pidetään saastaisena, eikä todistaja saa osallistua riisin heittämiseen.

Jos riisinheittäjä ei koe lepyttävänsä pahoja henkiä saatikka palvovansa epäjumalia, vaan yksinkertaisesti iloitsee hääparin onnesta, toimiiko hän siitäkin huolimatta väärin?

Saako Jehovan todistaja taputtaa? Tiesitkö, että taputtaminen on otettu käyttöön Mesopotamiassa jo tuhansia vuosia sitten, kun haluttiin peittää epäjumalille uhrattavien ihmisten kirkuminen. Vasta gladiaattoritaistelujen myötä ele sai positiivisen merkityksen.
Kuinka moni todistaja yhdistää taputtamisen epäjumalien palvontaan? Juuriensa kautta aplodien historia on paljon synkempi ja tapa huomattavasti arveluttavampi kuin riisin heittäminen. Siis jos tälle linjalle lähdetään.

Moniko teistä lukijoista peukuttaa asioille? Nettiaikakaudella peukuttaminen on yleistynyt entisestään. Et ehkä tiennyt, mutta antiikin Kreikassa ylöspäin oleva peukku merkitsi alunperin miehen sukuelintä. Voiko todistaja siis peukuttaa hyvällä omallatunnolla? Miten on?

Riisinheittämisestä: ”On selvää, että kaikki, jotka haluavat pysyä Jumalan rakkaudessa, karttavat tällaisia saastaisia tapoja.” kirjasta Jumalan rakkaus 2008.

Entäpä taputtaminen ja peukuttaminen? Samalla logiikalla ne ovat vielä paljon, paljon, paljon saastaisempia tapoja. Eikö totta?

Lähde: Pelastakaa lapset -lehti 1/2016 Toimivaa viestittelyä ikiaikaisilla symboleilla.

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Haluatko perustaa oman uskonlahkon?

Oletko aina haaveillut omasta uskonnollisesta lahkosta, mutta et oikein tiedä, miten etenisit asiassa. Ei hätää, annan muutamia vinkkejä oman hengellisen yhteisön perustamiseen. Jotta sinun ei tarvitsisi kuluttaa aikaa pohtimalla sääntöjä, olen listannut valmiita käskyjä ja kieltoja, joista voit valita sopivimmat omaan käyttöösi.

Otetaanpa tähän vaikka kieltojen lista. Nämä säännöt ovat kaikki testattuja eri yhteisöjen toimesta varsin toimiviksi ja ovat tälläkin hetkellä käytössä jossain olemassa olevassa hengellisessä ryhmässä. Luonnollisesti mikään yhteisö ei pidä näitä kakkia alla esitettyjä kieltoja tärkeinä. Kullakin on käytössä vain ne, joita pidetään kyseisessä porukassa raamatullisina ja totuutena.

Perustaessasi omaa lahkoasi voit halutessasi ottaa käyttöösi koko listan annin. Olepa hyvä. Tässä ne ovat.

Sinä et saa:
– käyttää korvakoruja
– käyttää ristiä
– värjätä hiuksia
– juoda teetä
– juoda kahvia
– polttaa tupakkaa
– käyttää alkoholia
– pukeutua ”neutrimaisesti”
– käyttää liian lyhyttä hametta
– käyttää liian pitkää hametta   (olla epäseksikäs)
– painaa liikaa    (naiset max 17,5 BMI ja miehet max 19 BMI)
– käyttää meikkiä
– viettää joulua, syntymäpäivää, äitienpäivää, isänpäivää, ystävänpäivää
– viettää vappua tai itsenäisyyspäivää
– käydä teatterissa
– nousta seisomaan hautajaisissa kun pappi siunaa ruumiin
– osallistua partioon
– uida uimahallissa
– ottaa tatuointeja
– ottaa lävistyksiä
– arvostella puhujia
– kritisoida omaa uskonyhteisöä
– opettaa miestä (naiset)
– ehkäistä
– harrastaa kilpaurheilua
– tervehtiä luopioita
– pitää siilitukkaa (miehet)
– ajaa ihokarvoja pois
– äänestää vasemmistoa
– öööö   …..   no oikeastaan et saa äänestää ollenkaan
– ottaa avioeroa jos puolisosi ei ole pettänyt sinua  …. tai oikeastaan et saa sittenkään
– opiskella liikaa
– tehdä työtä lauantaina
– tehdä työtä sunnuntaina
– vihata tai olla kiukkuinen
– jättää kymmenyksiä maksamatta
– tanssia
– katsoa televisiota
– olla kasvissyöjä
– tehdä ristinmerkkiä tai ristiä käsiä rukoillessa
– olla eri mieltä kuin yhteisösi
– käyttää mustia vaatteita
– syödä veriruokia
– luovuttaa verta tai ottaa verensiirtoa
– seurustella liian pitkään
– käydä kristikunnan kirkoissa
– käyttää kirjavaa huivia
– käyttää psyykenlääkkeitä
– mennä aseelliseen palvelukseen
– olla ammattimuusikko
– ajatella liikaa, käyttää omaa järkeä ettei se tule uskomisen esteeksi
– kasvattaa partaa tai viiksiä
– ajaa partaa pois …..

Jokainen todennäköisesti tunnistaa yllä olevista kielloista ne, jotka ovat tuttuja omasta hengellisestä yhteisöstä. Vähän vieraammista tavoista voi lueskella vaikkapa kirjastani Päästä meidät pelosta.

Huolimatta siitä, että tänään on aprillipäivä, nuo edellä otetut kiellot ovat täyttä faktaa. Valitettavasti.

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Voiko hengellisyyden mitata karvojen määrästä?

Ei parta pahoille kasva, toteaa vanha sananlasku. Useimmille miehille parta kasvaa aivan pyytämättä ja luonnostaan. Vaikka puhutaan parran kasvattamisesta, ei kyse ole aktiivisesta toiminnasta. Parta kasvaa itsestään ja pysyy naamassa kunnes siitä pois ajetaan.

Hengellisessä mielessä parta on mielenkiintoinen aihe. Muutamissa kotoisessa Raamattuun perustuvissa uskonnollisissa yhteisöissä parta tai parrattomuus on keino kontrolloida yhteisön miehiä. Tulkintoja löytyy niin puolesta kuin vastaan. On yhteisöjä, joissa partaa pidetään pahana. Mieheltä saatetaan evätä kasteelle pääsy tai puheoikeus kokouksissa, jos naama ei ole sileäksi ajeltu. Vastaavasti toisessa ryhmässä kielletään parran ja myös muiden ihokarvojen ajaminen.

Loogisesti ajatellen parran kasvattaminen / kasvaminen on luonnollisempaa kuin sen pois ajaminen. Tuntuu kummalliselta jos parranajoa perustellaan Raamatulla ja samalla uskotaan, että Jumala on luonut ihmisen, siis myös miehen ja hänen partansa. Vai loiko Jumala ihmisen ja parta puolestaan on peräti paholaisen keksintöä? Olisiko miehelle luotu parta vain siksi, että on syntiä ”kasvattaa” sitä, varsinkin kun se kasvaa kasvattamatta? Kenen säännöistä on kyse? Jumalanko, todellako?

Yhtä ankaralta tuntuu vaatimus siitä, että tullakseen hyväksytyksi hengelliseen yhteisöön, on pakko kasvattaa parta. Raamatulliselta ja luomisteorian kannalta katsottuna kyseinen sääntö olisi kuitenkin loogisempi. Harvemmalle naiselle kasvaa parta, mutta muita ihokarvoja kyllä. Jos kainalokarvoja ei poista, ne rehottavat myös kauniimmalla sukupuolella. Entäpä jos seurakuntasi pastori kieltäisi naisilta kainalo- ja säärikarvojen ajamisen? Sääntö on todellisuudesta eräässä pienessä suomalaisessa uskonnollisessa yhteisössä.

Lainaus kirjastani Päästä meidät pelosta:

Harva  tuijottaa kummeksuen parrakasta miestä. Ympäristössä on totuttu näkemään enemmän tai vähemmän karvaisia miehiä. Karvaisen naisen asema on hankalampi, ainakin silloin kun naisten karvattomuus on ympäristön normi. Niin kummalliselta kuin se tuntuukin, hengellinen yhteisö voi alkaa kontrolloida jopa naisten karvoituksen määrää. Maitobaarissa alettiin suhtautua ihokarvoihin aivan erityisellä tavalla. Yhteisön normiksi muodostui miesten kohdalla huoliteltu parta ja naisten piti vastaavasti jättää karvansa ajamatta sääristä ja kainaloista. Hiustenkin tuli olla naisilla pitkät. Koska auktoriteettien sanomaan luotettiin, ihokarvojen ajamattomuus hyväksytttiin, vaikka se herätti yhteisön naisjäsenissä kysymyksiä. Varsinkin kesät olivat hankalia. Millaisia vaatteita käyttää kesähelteellä, etteivät ajamattomat kainalokarvat näkyisi muille?

Koska naisten piti antaa säärikarvojen kasvaa, minua tuijotettiin kesäisin. En koskaan täysin tottunut siihen. Surin sitä, että jouduin kärsimään loukkaavista katseista, en pystynyt näkemään siinä mitään hengellistä sankaruutta. Johtaja vakuutti, että pian toiset naiset tulisivat kyselemään evankeliumin perään, kun näkivät meidät näin ”vapautuneina”. Niin ei koskaan käynyt.

Kiinanruusu, entinen Maitobaarin jäsen

Olisi mielenkiintoista saada opin lanseeraajilta vastaukset seuraaviin kysymyksiin: Millä tavoin säärikarvojen määrä osoittaa tai osoitti evankeliumin vapauden? Voiko joku ryhmän ulkopuolinen todella pelastua Konsernin jäsenten ajamattomien kainalokarvojen takia?

Edelleen ihmettelen samaa asiaa. Voiko joku vakavissaan väittää, että hengellisyyttä pystyy mittaamaan ihokarvojen määrästä? Onko joku tullut joskus uskoon nähtyään kanssasisaren ah´ niin vapaat kainalokarvat? Epäilen. Kyse on tässäkin säännössä vain ihmisten manipuloimisesta ja alistamisesta. Karvojen ja hiusten määrä, laatu tai väri ei ole pelastuskysymys.

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin