Vastaus bloggaavalle Jehovan todistajalle

Alla oleva teksti on kopio kommentistani Kotimaa24:ssä bloggaavalle Jehovan todistajalle
Rauli Toivoselle.

Rauli, kirjoitit: “Raamatun esimerkki opetuksen pohjavireestä on siis yksimielisyys. Yksi ei opeta yhtä ja toinen toista.

Totta. Miten tämä on mahdollista? Se on mahdollista siksi, koska eriäviä mielipiteitä ei saa olla. Vastaava yksimielisyys on saatu aikaan myös Pohjois Koreassa. Pelko.

Totuus tekee vapaaksi, sanotaan. Mutta onko todistajilla vapaus? Ei.

Todistajien järjestössä jotkut yksilöt eivät uskalla sanoa omia aitoja mielipiteitään edes omalle vihitylle puolisolleen, koska epäilyistä ja epäuskosta järjestön oppeihin joutuu tilille. Oma teokraattinen puoliso voi käräyttää vääristä ajatuksista ja “syyllinen” > päätyy oikeuskomiteaan.

Kun kirjoitin ensimmäistä kirjaani, joka ilmestyi vuonna 2013, mieleeni on jäänyt nimimerkki Harmis. Hän kertoi kirjeessään että hän ei usko todistajilla olevaan totuuteen, mutta silti hän kiersi ovilla, saarnasi hyvää uutista ja oli aktiivisesti mukana. Vaimonsa takia. Vaimo uskoi “totuuteen”. Jos Harmis olisi lähtenyt järjestöstä, hänen vaimonsa asema olisi muuttunut. Vaimo ei olisi ollut enää hyvää seuraa ja Harmis rakasti vaimoaan. Harmis ei voinut kertoa ajatuksistaan kenellekään. Minä olin varmaan ainut, jolle hän saattoi kertoa tunteistaan.

Tässä on suora lainaus Harmiksen tekstistä:

Välillä ajattelen itsemurhan olevan ainoa ulospääsytie. Tätä ei voi sivullinen ymmärtää, että miksen vain lähde pois. Rakastan vaimoani kaikista ongelmistamme huolimatta, enkä ainakaan vielä ole valmis eroamaan todistajista. Tai voisin jopa erotakin vaimostani, jos hän sen jälkeen voisi etsiä itselleen uuden kumppanin ja elää onnellisena. Nyt en enää tiedä, mitä tehdä.
Harmis, Jehovan todistaja

En tiedä onko Harmis enää elossa. En ole saanut häneen yhteyttä pariin vuoteen.

Moni todistaja miettii, että itsemurha on ainut ulospääsytie siitä järjestöstä, jota sinä mainostat rakkaudelliseksi. Tämä on tullut vastaan useasti myös tämän vuoden aikana, kun olen saanut uusia kirjeitä. Osa kirjoittaneista on yrittänyt itsemurhaa, muutama parikin kertaa. Rakkaudellisessa veljesseurassa. (Mutta syy onkin heissä itsessään, niinkö? Eihän täydellisessä yhteisössä voi olla vikaa. Eihän?)

Kuolema voi tuntua helpottavammalta, sillä järjestöstä eroaminen on nöyryyttävää. Sukulaiset häpeävät. Avioerokaan ei ole ratkaisu, koska järjestöön jäänyt ei voi enää avioitua uudelleen. Tai voi, jos pois lähtenyt tekee tahallaan huorin. (Näitäkin tapauksia on ollut: “Annoin puolisolle vapauden mennä naimisiin – kävin vieraissa”.)

Uskot sinä Rauli sitten mitä tahansa yksimielisyydestänne, niin minun mielestäni on monin verroin parempi antaa uskonnollisen yhteisön jäsenille oikeus ilmaista omat aidot ajatuksensa ja mielipiteensä ja tunteensa. Olla erimieltä. Pakotettu yksimielisyys johtaa väistämättä ongelmiin, niin kuin jo aiemmin sinulle tässä ketjussa toisessa tekstissäni kirjoitin (ja jotka taisit jättää huomiotta).

Pakolla saatu yksimielisyys johtaa: mm. teeskentelyyn, näyttelemiseen, valehteluun, kaksinaamaisuuteen, salailuun, pelkoon, ahdistukseen, suruun, vihaan, kateuteen ja jopa itsetuhoisuuteen.

Kirjoitat yksimielisyydestä ja uskot että se syntyy ihmisten vapaasta tahdosta. Hyvä sinulle. Sillä jos tietäisit totuuden totuudesta ja olet rehellinen, sinun olisi todella, todella vaikea olla mukana. Ne joiden silmät avautuvat ja jotka voivat – lähtevät pois.

Todistajat puhuvat yksimielisyyden ohella maailman onnellisimmasta kansasta. Totta. Miten se on mahdollista? Pelko.

Valtakunnansalilla opetetaan hymyilemään kenttätyössä. Kukaan ei voi kertoa, että kenttätyö ahdistaa (ei toki kaikkia, joku nauttii siitä kovasti). Osa tekee kynätunteja (merkitsee tunteja korttiin, vaikka ei käy kentällä). Miksi? Koska kenttäilemätön on toimeton > huonoa seuraa > jää yksin.

Kokoukset puuduttavat. Konventteja pidetään tylsinä. Mutta puhuuko kukaan näistä salilla? Ei. Kertooko joku salilla, että en tullut kokoukseen viime viikolla, kun en millään jaksanut rankan työpäivän jälkeen? Ei – koska pelko.

Vartiotornista voi lukea, kuinka jossain maassa joku sokea todistaja kävelee kaksi kertaa viikossa kokouksiin kymmeniä kilometriä mutavellissä toisen taluttamana ja toinen jalka poikki (kärjistetty keksitty vertaus). Näin tulee toimia > osallistua > yksimielisyys > syyllisyys. Kukaan ei kyseenalaista, onko näitä uskon sankareita edes olemassa, mutta heidänkaltaisensa nostetaan järjestön ikoniksi.

Jos hänkin pääsee paikalle ja haluaa osallistua, miksi et sinä? Et saa jättää ainuttakaan kokousta väliin. Jos umpisuoli leikattiin toissapäivänä ja olet tarpeeksi terve kotiin, voit tulla virkistymään myös kokoukseen. Yksimielisyys > kokouksessa on ihanaa. Negatiivisia tunteita ei ole. Ei saa olla.

Vasta kun ihminen uskaltaa lähteä pois, voidaan kaikista tunteista puhua. Voi sanoa, että en tykännyt kenttätyöstä, kokoukset olivat tylsiä. Millainen reaktio seuraa? > Luopio valehtelee > kokouksissa on ihanaa > kenttätyö on ihanaa > yksimielisyys > muuta mieltä et saa olla, tai olet itse ulkona.

Yksimielisyys.

Yhteisöön syntyneelle poislähtö on vaikeaa, jopa mahdotonta, koska pelotellaan demoneilla, jotka hyökkäävät järjestön ulkopuolella. Vaihtoehto lähtijälle voi olla kaikkien ystävien menetys. Kukaan ei puhu. Omat sukulaiset eivät kerro irtautuneelle “mitä kello on” (oma esimerkkisi erotetun kohtaamisesta), eivät tervehdi, eivät katso kohti, eivät vastaa puheluun – ehkä edes oma äiti ei vastaa.

Yksimielisesti sanotaan, että jokaisella on vapaus lähteä. Totta. Mutta mitkä ovat seuraukset?
Moni on nähnyt totuuden. Jari-Pekka on nähnyt sen. Sinä et kuitenkaan saa puhua hänelle etkä lukea hänen tekstejään. Miksi? Se on kiellettyä, koska hän kertoo todellisia, aitoja tunteitaan. Jos jäsenet uskaltaisivat puhua kaikista (myös kielteisistä) tunteistaan yksimielisyys tuhoutuisi. Illuusio katoaisi. Se pysyy, kun jäsenet tottelevat – pelkäävät seurauksia.
Eihän kukaan halua tulla “eläväksi kuolleeksi rakkailleen ja läheisilleen”.

Kuulun vielä tällä hetkellä luterilaiseen kirkkoon. Todennäköisesti en enää kovinkaan pitkään. Mutta jos eroan kirkosta, liityn sellaiseen kristilliseen seurakuntaan jossa saa ja uskaltaa sanoa mielipiteensä, jossa ei vaadita yksimielisyyttä, jossa voi sanoa että päivän saarna oli vähän huono tai että olen jostain opinkohdasta eri mieltä.

Yksimielisyydellä on hintansa.

Sitä hintaa en ole valmis maksamaan.

Sen sijaan yritän tehdä parhaani, jotta jokaisella tässä maassa olisi mahdollisuus ajattelun-, tunteiden-, sanan- ja informaationvapauteen myös hengellisellä kentällä. Siksi kirjoitan.

Linkki Kotimaa24:n blogiin

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Vastine Jehovan todistajien kommentteihin MTV:n artikkelissa

MTV esitti yhdeksän kysymystä kirjastani ryhmälle Jehovan todistajia. Heidän kommenttinsa löytyvät Mtv:n sivulta.

Joitain kysymyksiä on nostettu viime päivinä esille muussa yhteydessä, joten päätin liittää tänne oman vastineeni punaisella Jehovan todistajien ryhmän kommentteihin. Alla olevasta koosteesta voi päätellä, että kyseinen todistajien ryhmä ei edes pyrkinyt vastaamaan heille esitettyihin kysymyksiin.

1.  Miten Jehovan todistajat määrittelevät karttamisen? Mitä se käytännössä tarkoittaa?

”– Verkkosivustomme selittää uskonnollista käsitystämme seuraavasti: Me emme karta niitä, jotka on kastettu Jehovan todistajiksi, mutta jotka ovat lakanneet kertomasta hyvää uutista toisille tai ehkä jopa ajautuneet pois todistajien yhteydestä. Päinvastoin haluamme auttaa heitä ja yrittää saada heidät jälleen kiinnostumaan hengellisistä asioista.

Jos joku tekee vakavaa syntiä, häntä ei automaattisesti eroteta. Toisaalta jos kastettu todistaja toimii toistuvasti vastoin Raamatun moraalinormeja eikä osoita katumusta, hänet erotetaan seurakunnasta. Raamatun ohje on selvä: ”Poistakaa paha ihminen keskuudestanne.” (1. Korinttilaisille 5:13.)”

Vastauksessa ei vastata ollenkaan annettuun kysymykseen.
Todistajien kirjallisuus määrittelee erittäin tarkkaan sen, mitä karttaminen yhteisöstä irtautuneiden kohdalla tarkoittaa sekä miten karttamisen tulee näkyä käytännössä tekojen kautta.

2. Esimerkki: Jos tytär on eronnut Jehovista, ja Jehovissa yhä oleva isä haluaa mennä viikonlopuksi tyttärensä luokse, onko tämä Jehovien oppien mukaan sallittua?

”– Tilanteet vaihtelevat. Periaatteet ovat Raamatussa, ja yksilöt soveltavat niitä parhaaksi katsomallaan tavalla kussakin tilanteessa. Jehovan todistajat eivät kontrolloi jäsentensä henkilökohtaisia tai perheen sisäisiä ratkaisuja.”

Vastauksessa ei vastata ollenkaan annettuun kysymykseen.
Oppien mukaan yhteydenpitoa tulee välttää myös omien lasten kohdalla, jos nämä eivät asu samassa taloudessa.

3. Ohjeistetaanko Vartiotorni-lehdessä esimerkiksi, että yhteisön jättäneitä ei pidä tervehtiä?

”– Jehovan todistajat kunnioittavat Raamattua Jumalan sanana. Raamattu sanoo 2. Johanneksen kirjeen jakeissa 10, 11 (Kirkkoraamattu 1992): ”Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä. Se, joka lausuu hänet tervetulleeksi, osallistuu hänen pahoihin tekoihinsa.””

Vastauksessa ei vastata ollenkaan annettuun kysymykseen.
Oikea vastus olisi kyllä. Oppien mukaan tervehtiminen ei ole suotavaa. Vartiotorni-lehdistä ja muusta kirjallisuudesta löytyy lukuisia esimerkkejä joissa ohjeistetaan, ettei järjestöstä irtautuneita pidä edes tervehtiä.

4. Kuinka moni Jehovan todistaja vuodessa eroaa?

”– Lukumäärä vaihtelee luonnollisesti vuosittain, mutta kyse on muutamista kymmenistä ihmisistä.”

Vuosittain irtautuu toistasataa ihmistä (Veikko Leinonen haastattelu HS 9.9.).

5. Kuinka moni tulee takaisin?

”– Noin puolet tai jopa enemmän tulevat takaisin. Jotkut palaavat vuosien, jopa vuosikymmenten päästä ja olemme siitä hyvin iloisia. Jokainen on tervetullut takaisin.”

Omien tietolähteideni, tutkimusteni ja seuraamieni keskustelujen perusteella vain pieni osa palaa takaisin. Itse eronneista vain hyvin harva palaa. Itse eronneiden kohdalla ”puolet tai jopa enemmän” on ehdottomasti liioittelua.

6. Voisiko ohjeita/sääntöjä höllätä hieman? Ettei karttamisen tarvitsisi olla niin jyrkkää?

– Olemme havainneet, että Raamatun periaatteet ovat ihmisille hyödyksi ja valtaosa erotetuista toteaa omalta kohdaltaan, että heitä on kohdeltu oikeudenmukaisesti ja että he haluavat palata takaisin heti, kun se on mahdollista.

Vastauksessa ei vastata ollenkaan annettuun kysymykseen.
Miten on tutkittu
sitä, että valtaosa kokee karttamisen oikeudenmukaiseksi? Tietääkseni ainoaltakaan informantiltani ei ole Vt-seuran taholta kyselty, miltä tuntuu kun ystävät ja omaiset hylkäävät.

Kuka on tutkinut, keitä, milloin ja missä?

5. Kysyn kuitenkin: Mitä ajatuksia kirja on herättänyt Jehovan todistajien keskuudessa?

”– Toivomme, että ihmiset hankkisivat ensi käden tietoa Jehovan todistajista. Jehovan todistajat on hyvin avoin uskonto, näymme katukuvassa joka päivä. Kaikki kokouksemme ovat yleisölle avoimia. Vastaamme mielellämme meitä koskeviin kysymyksiin tavatessamme ihmisiä. Jw.org -nettisivuiltamme löytyy luotettavaa tietoa Jehovan todistajien uskonkäsityksistä ja toiminnasta.

Olemme tyytyväisiä siihen, että vaikka kirjan tekijät ovat laajalla rintamalla pyytäneet kielteisiä kommentteja entisiltä Jehovan todistajilta tai heidän lähipiirissään olevilta, niin on saatu koottua vain muutama kymmenen kielteistä tarinaa vuosikymmenten ajalta.”

Kirjan tekijät? Kirjallani ei ole muita tekijöitä kuin minä. Keitä tässä tarkoitetaan?

Pyysin kommentteja myös nykyisiltä todistajilta. Heille oli suunnattu kysymyssarja, jossa pyydettiin kertomaan, miksi karttaminen on heidän mielestään hyvä asia. Ainoastaan yksi kirje saapui, mutta vastaaja ei halunnut paljastaa minulle oikeita tietojaan. En voinut ottaa yksittäistä anonyymiä mukaan.

Millä perusteella voidaan väittää, että kirjaan on pyritty saamaan vain kielteisiä kokemuksia? Soitin käsikirjoitusvaiheessa Jehovan todistajien tiedottaja Veikko Leinoselle ja pyysin häntä haastateltavaksi. Miksi hän kieltäytyi, kun olisi voinut tuoda vapaasti karttamisen ”hyvät puolet” esille?

Kirjaan haastateltujen 64 henkilön lisäksi useat muut ottivat yhteyttä, mutta eivät lähettäneet vastauksia. Syiksi mainittiin muun muassa pelko seurauksista tai se, että asia oli liian ahdistava ja kipeä purkaa sanoiksi.

”Tämä vahvistaa sen, että Jehovan todistajat ovat erittäin tyytyväisiä uskontoonsa ja kokevat sen onnellisuutta ja sisäistä rauhaa tuovaksi.”

Mielenkiintoista.

Entä mitä se vahvistaa, että yksikään ei halunnut puolustaa karttamisen positiivisia vaikutuksia? On aikamoista vetää esille tulleista kymmenistä epäkohdista tällainen käänteinen johtopäätös, varsinkin kun järjestöllä itsellään tuskin on antaa mitään aidosti kerättyä tai tutkittua faktatietoa entisten jäsentensä tyytyväisyydestä.

”Luotamme myös siihen, että Jehovan todistajat tunnetaan joka kaupungissa ja kylässä. Suomalaiset ovat ajattelevaa kansaa ja osaavat muodostaa itsenäisen näkemyksen omien havaintojensa perusteella.

Aivan. Luotan itsekin siihen.

9.  Mitkä asiat teitä eniten harmittavat/haluaisitte oikaista niissä jutuissa, mitä mediassa Jehovan todistajista on viime aikoina tehty?

”– Meitä koskevissa asioissa on paljon väärinymmärrystä ja joskus suoranaista tosiasioiden vääristelyä. Tietysti olemme pahoillamme, että monet jutut ovat yksipuolisia, tarkoitushakuisia ja jotkut vaikuttavat peräti vihapuheelta. Yksipuolisuus johtaa helposti siihen, että väitteet, joita hyvin pieni osa entisistä Jehovan todistajista esittää, pidetään koko ”totuutena” Jehovan todistajista ja heidän uskonkäsityksistään.”

Mediassa on tuotu esille lähinnä kattamisasiaa, oikeuskomiteakäytäntöjä, sitä ettei raiskaus- ja pedofiliatapauksia ole viety viranomaisille, henkilötietojen keräämistä kenttätyössä ilman lupaa ja tietoa Betelin varsin erikoisesta työnhakulomakkeesta, johon tietosuojavaltuutettukin on puuttunut.

Mitkä näistä yllä olevista esille tuoduista asioista ovat olleet vääristelyä ja millä perusteella? Mitä on ymmärretty väärin?  

”Jehovan todistajina arvostamme Raamattua ja sen periaatteita. Olemme olleet Suomessa yli sata vuotta ja lähes jokaisessa suvussa on todistajia, joten olemme hyvin tunnettuja täällä. Väitteet siitä, että joka kolmas Jehovan todistaja harkitsee itsemurhaa, jääkööt täysin omaan arvoonsa.”

Kuka näin väittää ja missä? Ei kukaan, ei missään. Kyseinen todistajien ryhmä on keksinyt tämän väitteen täysin omasta päästään. Kirjassa nimittäin todetaan, että noin joka kolmannella siihen haastatellulla on ollut itsetuhoisia ajatuksia.  Pyritäänkö tässä tarkoitushakuisesti vääristelemään kirjan sanomaa ja nollaamaan siten löytynyt yhtymäkohta todistajuuden ja itsetuhoisuuden välillä?

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin