Tietosuojasta kysymyksiä Veikko Leinoselle

Jehovan todistajat ovat joutuneet tälläkin viikolla median otsikoihin ikävissä merkeissä. Kyse on korkeimman hallinto-oikeuden vahvistamasta tietosuojavaltuutetun päätöksestä, jonka nojalla todistajia kielletään keräämästä nimilistoja ja tekemästä muistiinpanoja saarnaamistyön yhteydessä.

Muistiinpanoja saa tehdä, jos asianomainen antaa luvan. Todistajien tavassa ongelma on se, että lupaa ei jostain syystä edes haluta kysyä. Niinpä tiedot kerätään edelleen luvattomasti.

Ilta-Sanomat kirjoittaa: “Kotikäynneillä oli tietosuojavaltuutetun mukaan keskusteltu esimerkiksi ihmisten perhetaustasta, uskonnosta ja huolenaiheista. Saatuja tietoja on kirjattu muistiin tapaamisten jälkeen.”

Tietosuojavaltuutetun mukaan Jehovan todistajien uskonnollinen yhdyskunta ohjaa kyseisten henkilötietojen keräämistä. Jehovan todistajien mukaan jäsenet puhuvat ihmisille yksityishenkilöinä.

Tarkastelen aihetta ensin todistajien oman kirjallisuuden valossa. Esitän sen jälkeen tiedottaja Veikko Leinoselle muutaman teemaan liittyvän kysymyksen.

Tiedostan, ettei hän vastaa minulle, mutta toivon, että joku media, jonka kysymyksiin Leinonen kokee painetta vastata, esittää edes muutaman näistä kysymyksistäni hänelle.

Alla olevat lainaukset on poimittu kirjasta Järjestetyt tekemään Jehovan tahto:

“Kun joku lähtee kanssamme kenttäpalvelukseen, hän esiintyy julkisesti Jehovan todistajana” (s.69)

“Meidän on tärkeää olla yhteistoiminnallisia ja jättää kenttäpalvelusraporttimme säännöllisesti.” (s.80)

“Kenttäpalveluskokouksia talosta taloon -palvelusta varten järjestetään sekä arkisin, että viikonloppuisin.” (s.83)

” – – haaratoimisto antaa seurakunnille ja niistä erillään toimiville julistajille aluemääräykset. – – Alueiden antamisesta ja alueita koskevasta kirjanpidosta voi huolehtia joku avustava palvelija. Alueita on kahdenlaisia: ryhmän alueita ja henkilökohtaisia alueita.” (s.90-91)

“Sen joka ottaa alueen, tulee huolehtia siitä, että se käydään läpi perusteellisesti – – Jokaisesta asunnosta pyritään järkevässä määrin tavoittamaan joku.” (s. 91)

“Kun julistajat ovat yhteistoiminnassa keskenään, seurakunnan alue voidaan käydä läpi perusteellisesti.” (s. 92)

 

 Kysymyksiä tiedottaja Veikko Leinoselle:

1)  Kirjallisuutenne mukaan kenttäpalveluksessa oleva esiintyy julkisesti Jehovan todistajana. Haastatteluissa yhteisönne on väittänyt julistajien toimivan ainoastaan yksityishenkilöinä. Kumpi väitteistä on totta?

2) Kenttäpalveluskokouksia pidetään ryhmissä ennen lähtöä ovelta ovelle -työhön. Ryhmässä sovitaan alueet ja työparit. Onko tämä kokoustaminen yksittäisten yksityishenkilöiden toimintaa vaiko seurakunnan koordinoimaa ja valvomaa?

3) Seurakunnilla on tarkkaan rajatut alueet. Voiko ja saako kuka tahansa todistaja mennä mille tahansa alueelle “yksityishenkilönä” kenttätyöhön kysymättä asiasta seurakunnaltaan?

4) “Otetaanko alueet” yksityishenkilönä vaiko julistajana?

5) Jos julistajat ovat “yhteistoiminnassa keskenään”, niin täyttyykö silloin ajatus yksityishenkilöstä?

6) Luonani on vieraillut muutaman kerran kierrosvalvoja ja tienraivaaja. Ovatko Kierrosvalvojat ja seurakunnan nimittämät tuntivelvoitteella toimivat tienraivaajat, erikoistienraivaajat, osa-aikaiset tienraivaajat myös vain yksityishenkilöitä kentällä käydessään? Entä lähetystyötä tekevät julistajat, joita toimii myös Suomessa ns. “tarve suuri” -alueilla?

7) Miksi “yksityishenkilönä” toimiva julistaja on velvollinen raportoimaan kenttätyöstään seurakunnalle?

8) Miksi ette yksinkertaisesti vain voi kysyä ovenavaajalta lupaa tallettaa hänen tietojaan? Mitä tai ketä pelkäätte?

 

Iltalehti kirjoittaa aiheesta.

Ilta-Sanomat kirjoittaa aiheesta.

Riisinheitosta peukutukseen

Mikä on oikein ja mikä on väärin? Voivatko tapamme olla saastaisia, ilman että me tiedostamme itse tekojamme? Jos jonkun nykyisen käytännön taustalla on joku vanha aikoja sitten unohtunut pakanallinen tapa, mutta emme tiedosta sitä emmekä koe toimiessamme rikkovamme Jumalaa vastaan, teemmekö silti väärin?

Kuinka paljon normaaliin arkielämään liittyy pakanallista taustaa? Paljon, ja kaikkien juuria on vaikea edes hahmottaa. Oletko pohtinut viikonpäivien nimiä? Tiesitkö, että esimerkiksi suomen kielen tiistai pohjautuu germaaniseen Tiw-nimiseen sodan jumalaan ja torstai-sana viittaa germaaniseen Tor-jumalaan (ruots. torsdag). Kun käytät noita nimityksiä, ajatteletko palvovasi jollain tasolla epäjumalia? Tuskinpa.

Jehovan todistajat suhtautuvat joihinkin tapoihin hyvin kielteisesti. Esimerkiksi riisin heittämistä hääparin päälle pidetään vääränä, sillä tapa juontaa babylonialaisesta tavasta, jonka on ajateltu tuovan onnea hääparille. Koska riisi yhdistetään myös hedelmällisyyteen, tapaa pidetään saastaisena, eikä todistaja saa osallistua riisin heittämiseen.

Jos riisinheittäjä ei koe lepyttävänsä pahoja henkiä saatikka palvovansa epäjumalia, vaan yksinkertaisesti iloitsee hääparin onnesta, toimiiko hän siitäkin huolimatta väärin?

Saako Jehovan todistaja taputtaa? Tiesitkö, että taputtaminen on otettu käyttöön Mesopotamiassa jo tuhansia vuosia sitten, kun haluttiin peittää epäjumalille uhrattavien ihmisten kirkuminen. Vasta gladiaattoritaistelujen myötä ele sai positiivisen merkityksen.
Kuinka moni todistaja yhdistää taputtamisen epäjumalien palvontaan? Juuriensa kautta aplodien historia on paljon synkempi ja tapa huomattavasti arveluttavampi kuin riisin heittäminen. Siis jos tälle linjalle lähdetään.

Moniko teistä lukijoista peukuttaa asioille? Nettiaikakaudella peukuttaminen on yleistynyt entisestään. Et ehkä tiennyt, mutta antiikin Kreikassa ylöspäin oleva peukku merkitsi alunperin miehen sukuelintä. Voiko todistaja siis peukuttaa hyvällä omallatunnolla? Miten on?

Riisinheittämisestä: “On selvää, että kaikki, jotka haluavat pysyä Jumalan rakkaudessa, karttavat tällaisia saastaisia tapoja.” kirjasta Jumalan rakkaus 2008.

Entäpä taputtaminen ja peukuttaminen? Samalla logiikalla ne ovat vielä paljon, paljon, paljon saastaisempia tapoja. Eikö totta?

Lähde: Pelastakaa lapset -lehti 1/2016 Toimivaa viestittelyä ikiaikaisilla symboleilla.

Vastine Jehovan todistajien kommentteihin MTV:n artikkelissa

MTV esitti yhdeksän kysymystä kirjastani ryhmälle Jehovan todistajia. Heidän kommenttinsa löytyvät Mtv:n sivulta.

Joitain kysymyksiä on nostettu viime päivinä esille muussa yhteydessä, joten päätin liittää tänne oman vastineeni punaisella Jehovan todistajien ryhmän kommentteihin. Alla olevasta koosteesta voi päätellä, että kyseinen todistajien ryhmä ei edes pyrkinyt vastaamaan heille esitettyihin kysymyksiin.

1.  Miten Jehovan todistajat määrittelevät karttamisen? Mitä se käytännössä tarkoittaa?

“– Verkkosivustomme selittää uskonnollista käsitystämme seuraavasti: Me emme karta niitä, jotka on kastettu Jehovan todistajiksi, mutta jotka ovat lakanneet kertomasta hyvää uutista toisille tai ehkä jopa ajautuneet pois todistajien yhteydestä. Päinvastoin haluamme auttaa heitä ja yrittää saada heidät jälleen kiinnostumaan hengellisistä asioista.

Jos joku tekee vakavaa syntiä, häntä ei automaattisesti eroteta. Toisaalta jos kastettu todistaja toimii toistuvasti vastoin Raamatun moraalinormeja eikä osoita katumusta, hänet erotetaan seurakunnasta. Raamatun ohje on selvä: ”Poistakaa paha ihminen keskuudestanne.” (1. Korinttilaisille 5:13.)”

Vastauksessa ei vastata ollenkaan annettuun kysymykseen.
Todistajien kirjallisuus määrittelee erittäin tarkkaan sen, mitä karttaminen yhteisöstä irtautuneiden kohdalla tarkoittaa sekä miten karttamisen tulee näkyä käytännössä tekojen kautta.

2. Esimerkki: Jos tytär on eronnut Jehovista, ja Jehovissa yhä oleva isä haluaa mennä viikonlopuksi tyttärensä luokse, onko tämä Jehovien oppien mukaan sallittua?

“– Tilanteet vaihtelevat. Periaatteet ovat Raamatussa, ja yksilöt soveltavat niitä parhaaksi katsomallaan tavalla kussakin tilanteessa. Jehovan todistajat eivät kontrolloi jäsentensä henkilökohtaisia tai perheen sisäisiä ratkaisuja.”

Vastauksessa ei vastata ollenkaan annettuun kysymykseen.
Oppien mukaan yhteydenpitoa tulee välttää myös omien lasten kohdalla, jos nämä eivät asu samassa taloudessa.

3. Ohjeistetaanko Vartiotorni-lehdessä esimerkiksi, että yhteisön jättäneitä ei pidä tervehtiä?

“– Jehovan todistajat kunnioittavat Raamattua Jumalan sanana. Raamattu sanoo 2. Johanneksen kirjeen jakeissa 10, 11 (Kirkkoraamattu 1992): ”Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä. Se, joka lausuu hänet tervetulleeksi, osallistuu hänen pahoihin tekoihinsa.””

Vastauksessa ei vastata ollenkaan annettuun kysymykseen.
Oikea vastus olisi kyllä. Oppien mukaan tervehtiminen ei ole suotavaa. Vartiotorni-lehdistä ja muusta kirjallisuudesta löytyy lukuisia esimerkkejä joissa ohjeistetaan, ettei järjestöstä irtautuneita pidä edes tervehtiä.

4. Kuinka moni Jehovan todistaja vuodessa eroaa?

“– Lukumäärä vaihtelee luonnollisesti vuosittain, mutta kyse on muutamista kymmenistä ihmisistä.”

Vuosittain irtautuu toistasataa ihmistä (Veikko Leinonen haastattelu HS 9.9.).

5. Kuinka moni tulee takaisin?

“– Noin puolet tai jopa enemmän tulevat takaisin. Jotkut palaavat vuosien, jopa vuosikymmenten päästä ja olemme siitä hyvin iloisia. Jokainen on tervetullut takaisin.”

Omien tietolähteideni, tutkimusteni ja seuraamieni keskustelujen perusteella vain pieni osa palaa takaisin. Itse eronneista vain hyvin harva palaa. Itse eronneiden kohdalla ”puolet tai jopa enemmän” on ehdottomasti liioittelua.

6. Voisiko ohjeita/sääntöjä höllätä hieman? Ettei karttamisen tarvitsisi olla niin jyrkkää?

– Olemme havainneet, että Raamatun periaatteet ovat ihmisille hyödyksi ja valtaosa erotetuista toteaa omalta kohdaltaan, että heitä on kohdeltu oikeudenmukaisesti ja että he haluavat palata takaisin heti, kun se on mahdollista.

Vastauksessa ei vastata ollenkaan annettuun kysymykseen.
Miten on tutkittu
sitä, että valtaosa kokee karttamisen oikeudenmukaiseksi? Tietääkseni ainoaltakaan informantiltani ei ole Vt-seuran taholta kyselty, miltä tuntuu kun ystävät ja omaiset hylkäävät.

Kuka on tutkinut, keitä, milloin ja missä?

5. Kysyn kuitenkin: Mitä ajatuksia kirja on herättänyt Jehovan todistajien keskuudessa?

“– Toivomme, että ihmiset hankkisivat ensi käden tietoa Jehovan todistajista. Jehovan todistajat on hyvin avoin uskonto, näymme katukuvassa joka päivä. Kaikki kokouksemme ovat yleisölle avoimia. Vastaamme mielellämme meitä koskeviin kysymyksiin tavatessamme ihmisiä. Jw.org -nettisivuiltamme löytyy luotettavaa tietoa Jehovan todistajien uskonkäsityksistä ja toiminnasta.

Olemme tyytyväisiä siihen, että vaikka kirjan tekijät ovat laajalla rintamalla pyytäneet kielteisiä kommentteja entisiltä Jehovan todistajilta tai heidän lähipiirissään olevilta, niin on saatu koottua vain muutama kymmenen kielteistä tarinaa vuosikymmenten ajalta.”

Kirjan tekijät? Kirjallani ei ole muita tekijöitä kuin minä. Keitä tässä tarkoitetaan?

Pyysin kommentteja myös nykyisiltä todistajilta. Heille oli suunnattu kysymyssarja, jossa pyydettiin kertomaan, miksi karttaminen on heidän mielestään hyvä asia. Ainoastaan yksi kirje saapui, mutta vastaaja ei halunnut paljastaa minulle oikeita tietojaan. En voinut ottaa yksittäistä anonyymiä mukaan.

Millä perusteella voidaan väittää, että kirjaan on pyritty saamaan vain kielteisiä kokemuksia? Soitin käsikirjoitusvaiheessa Jehovan todistajien tiedottaja Veikko Leinoselle ja pyysin häntä haastateltavaksi. Miksi hän kieltäytyi, kun olisi voinut tuoda vapaasti karttamisen ”hyvät puolet” esille?

Kirjaan haastateltujen 64 henkilön lisäksi useat muut ottivat yhteyttä, mutta eivät lähettäneet vastauksia. Syiksi mainittiin muun muassa pelko seurauksista tai se, että asia oli liian ahdistava ja kipeä purkaa sanoiksi.

“Tämä vahvistaa sen, että Jehovan todistajat ovat erittäin tyytyväisiä uskontoonsa ja kokevat sen onnellisuutta ja sisäistä rauhaa tuovaksi.”

Mielenkiintoista.

Entä mitä se vahvistaa, että yksikään ei halunnut puolustaa karttamisen positiivisia vaikutuksia? On aikamoista vetää esille tulleista kymmenistä epäkohdista tällainen käänteinen johtopäätös, varsinkin kun järjestöllä itsellään tuskin on antaa mitään aidosti kerättyä tai tutkittua faktatietoa entisten jäsentensä tyytyväisyydestä.

“Luotamme myös siihen, että Jehovan todistajat tunnetaan joka kaupungissa ja kylässä. Suomalaiset ovat ajattelevaa kansaa ja osaavat muodostaa itsenäisen näkemyksen omien havaintojensa perusteella.

Aivan. Luotan itsekin siihen.

9.  Mitkä asiat teitä eniten harmittavat/haluaisitte oikaista niissä jutuissa, mitä mediassa Jehovan todistajista on viime aikoina tehty?

“– Meitä koskevissa asioissa on paljon väärinymmärrystä ja joskus suoranaista tosiasioiden vääristelyä. Tietysti olemme pahoillamme, että monet jutut ovat yksipuolisia, tarkoitushakuisia ja jotkut vaikuttavat peräti vihapuheelta. Yksipuolisuus johtaa helposti siihen, että väitteet, joita hyvin pieni osa entisistä Jehovan todistajista esittää, pidetään koko ”totuutena” Jehovan todistajista ja heidän uskonkäsityksistään.”

Mediassa on tuotu esille lähinnä kattamisasiaa, oikeuskomiteakäytäntöjä, sitä ettei raiskaus- ja pedofiliatapauksia ole viety viranomaisille, henkilötietojen keräämistä kenttätyössä ilman lupaa ja tietoa Betelin varsin erikoisesta työnhakulomakkeesta, johon tietosuojavaltuutettukin on puuttunut.

Mitkä näistä yllä olevista esille tuoduista asioista ovat olleet vääristelyä ja millä perusteella? Mitä on ymmärretty väärin?  

“Jehovan todistajina arvostamme Raamattua ja sen periaatteita. Olemme olleet Suomessa yli sata vuotta ja lähes jokaisessa suvussa on todistajia, joten olemme hyvin tunnettuja täällä. Väitteet siitä, että joka kolmas Jehovan todistaja harkitsee itsemurhaa, jääkööt täysin omaan arvoonsa.”

Kuka näin väittää ja missä? Ei kukaan, ei missään. Kyseinen todistajien ryhmä on keksinyt tämän väitteen täysin omasta päästään. Kirjassa nimittäin todetaan, että noin joka kolmannella siihen haastatellulla on ollut itsetuhoisia ajatuksia.  Pyritäänkö tässä tarkoitushakuisesti vääristelemään kirjan sanomaa ja nollaamaan siten löytynyt yhtymäkohta todistajuuden ja itsetuhoisuuden välillä?

Vartiotornin varjossa – poistettuja tekstejä osa 2

Tässä tekstisarjassa nostan kirjoistani pois jätettyjä kohtia blogiini –  Millaisia pohdintoja tein todistajien raamatuntulkinnoista ja mitä löytöjä kaivoin esille todistajuutta käsittelevästä aiemmasta kirjallisuudesta.

Trevor Willis on entinen Jehovan todistaja. Hän on kirjoittanut kirjan (Can Jehovah’s Witnesses survive?) kokemuksistaan ja käsittelee käsittelee kirjassaan myös joitain todistajien opetuksia. Eräässä luvussa pohditaan Harmagedonia.

“Willis toteaa todistajien opettaneen, että Harmagedonin taistelusta selviytyy vain uskollisena todistajana. He ovat odottaneet sotaa jo yli sata vuotta. Willis kysyykin, miten joku todistaja voi olla pettynyt siitä, ettei tuota hirvittävää tuhoa ole vielä tullut? Hän ihmettelee, että kun tajuaa inhon jota useimmat tuntevat kansanmurhia kohtaan (esimerkiksi Hitlerin toteuttamaa kansanmurhaa), on vaikea nähdä, kuinka joku ihmisryhmä odottaa sellaista innolla.

Willis kysyy, kuka edes haluaisi elää maailmassa, jota johtaa sellainen Jumala, joka pystyy määräämään todistajien odotteiden kaltaisen teurastuksen? Lisäksi ihmiskunnan katastrofista jäljelle jääneet todistajat joutuisivat viettämään lopun ikuisuuden tietäen, että mikä tahansa virhe voisi johtaa heidän teloitukseensa rakastamansa Jumalan toimesta. He luottavat, että selviytyessään ensimmäisestä tuhannesta vuodesta he saavuttaisivat täydellisyyden, jonka jälkeen he eivät enää todennäköisesti lankeaisi syntiin.

Willisin mukaan ongelma on siinä, että todistajat uskovat myös ensimmäisten ihmisten Adamin ja Eevan olleen täydellisiä, mutta siitä huolimatta nämä kääntyivät Jumalaa vastaan. Samoin teki täydellinen enkeli ja hänestä tuli paholainen. Willis kysyykin, mikä saa todistajat uskomaan, että heidän olisi yhtään helpompaa noudattaa sääntöjä uudessa maailmassa kuin Adamilla ja Eevalla paratiisissa? Entä sitten kun paholainen tuhannen vuoden päästä vapautetaan?

Willis kiteyttää pohdiskelunsa Raamatun opetuksiin. Raamattu ei nimittäin opeta, että Jumala suunnittelee teurastavansa miljardeja ihmisiä. Kristityt uskovat, että Jeesus tulee hallitsemaan maata, ei tuhoamaan sitä. Se että koko ihmiskunta tuhottaisiin, osoittaisi että heidät olisi jo tuomittu. Raamatun mukaan tuomio tapahtuu vasta kuoleman jälkeen.
Willisin mielestä ei ole syytä, miksi kokonaisia yhteiskuntia pitäisi tuhota vain siksi, että he eivät ole osallistuneet Vartiotorniseuran kokouksiin tai lukeneet kaikkia heidän viimeisimpiä julkaisujaan.”

Uskotko sinä?

Vartiotornin varjossa – poistettuja tekstejä osa 1

Uusin kirjani Vartiotornin varjossa ilmestyi vajaat pari viikkoa sitten. Kirjasta paisui melkoinen tietopaketti. Sivuja siinä on noin 450. Materiaalia on paljon ja jotain jouduttiin myös karsimaan jo toimitusvaiheessa. Eräs osio, josta karsittiin, oli opilliset kysymykset ja vuosien varrelta löytyneet järjestön kummallisuudet, joita käsikirjoituksessa olikin mukana vain pieni määrä.

Ajattelin nostaa pois jätettyjä kohtia tänne blogiini – millaisia pohdintoja tein todistajien raamatuntulkinnoista ja mitä löytöjä kaivoin esille todistajuutta käsittelevästä aiemmasta kirjallisuudesta. Tulen jatkossa pohtimaan myös niitä asioita, jotka mielestäni osoittavat selvästi todistajuuden olevan harhaoppi.

Poistettua materiaalia osa 1:

Kuinka moni todistaja on tietoinen siitä, että vuonna 1935 seuran tuolloinen kakkosmies Clayton Woodworth yritti lanseerata Jehovan todistajien järjestölle omaa kalenteria?

Hän antoi viikonpäiville uudet nimet: valonpäivä, taivaanpäivä, maanpäivä, tähdenpäivä, elämänpäivä, ihmisenpäivä ja jumalanpäivä.

Myös kuukaudet nimettiin uudestaan: lunastus, elämä, (Visitment – en löytänyt tälle sopivaa käännöstä), vapaus, puolustus, toivo, kuningas, rauha, järjestys, Sana, Jehova ja temppeli. Nimien lisäksi myös kuukausissa olevien päivien määrää muutettiin. Esimerkiksi ensimmäisessä, kolmannessa, viidennessä, yhdeksännessä ja yhdennessätoista kuussa oli vain 29 päivää.

Koska ajanlasku aloitettiin Jeesuksen kuolemasta, myös vuosi 1935 olisi haluttu muuttaa vuodeksi 1903.

Ymmärrettävistä syistä Rutherford ei halunnut ottaa ehdotettua teokraattista kalenteria käyttöön.

t. Aila
Valonpäivänä, järjestyksen kuussa 1983 
(Woodworthin ajanlaskun mukaan)