Valeuutisia vai uutisista valehtelua?

Helsingin Sanomien kotimaan uutisessa käsiteltiin uskonliikkeiden suhtautumista rokotuksiin, elinsiirtoihin ja verensiirtoon. Artikkeliin on haastateltu UUT:n toiminnanjohtaja Joni Valkilaa sekä Jehovan todistajien tiedottajaa Veikko Leinosta.

Joni Valkila kommentoi Jehovan todistajien verensiirtokieltoa: “Jos he nyt sanoisivat, että oikeastaan Jumala salliikin verensiirrot eivätkä ne olekaan syntiä, he tavallaan tunnustaisivat, että tuhannet ihmiset ovat kuolleet ja vammautuneet turhaan.

Myöntääkö tiedottaja Veikko Leinonen, että verensiirtokielto on aiheuttanut uhreja? Ei. “‘Valeuutisia’, Leinonen sanoo verensiirtokiellon takia kuolleista ja vammautuneista.

Kumpi haastatelluista puhuu totta ja kumpi puhuu “totta”?

Veikko Leinosen väite on sikäli mielenkiintoinen, että järjestön omassa Herätkää -lehden kansikuvassa vuodelta 1994 on kolme lasta, jotka kuolivat verensiirtokiellon seurauksena.

Onko kyseinen Jehovan todistajien omassa lehdessä oleva uutinen siis valeuutinen?

Vai tarkoittaako Leinonen etteivät kuolleet ole olleet uhreja? Myöntääkö hän kuolemat jos kysyttäisiin, onko kielto synnyttänyt marttyyrejä? Eihän Isiskään pidä itsemurhaiskuissa itsensä tappaneita uhreina vaan uskonsankareina.

Vaikuttaa jälleen siltä, että toimittajat eivät osaa esittää tarpeeksi tarkkoja kysymyksiä. Jos toimittaja pitäisi ruislimppua kädessään ja kysyisi “onko tämä leipä?” hän voisi saada vastaukseksi että “ei, se ei ole reikäleipä“.

Vastaus olisi tavallaan totta, mutta ei vastaisi esitettyyn kysymykseen. Jotta kiemurtelu, saivartelu ja puolitotuuksien kertominen loppuisi, kysyjän olisi osattava kysyä niin yksityiskohtaisia kysymyksiä, että asian vierestä vastaaminen ei onnistuisi. Mikäli ei osaa itse muotoilla tarpeeksi suoria ja selkeitä kysymyksiä, kannattaa käyttää apuna niitä, joilla on enemmän tietopohjaa todistajuudesta.

Herätkää (22.05.1994): Hänen sairautensa? Aivan. Se alkoi maaliskuussa 1993 Adrianin ollessa 14-vuotias. Hänen mahalaukustaan löytyi nopeasti kasvava kasvain. Lääkärit halusivat ottaa koepalan, mutta koska he pelkäsivät liiallista verenvuotoa, he sanoivat, että verensiirto voi käydä välttämättömäksi. Adrian ei suostunut ottamaan verta. Hän oli järkähtämätön. Hän sanoi kyyneleet silmissään: ”En voi elää rauhassa itseni kanssa, jos minulle annetaan verta.” Hän ja hänen perheensä olivat Jehovan todistajia, jotka kieltäytyvät verensiirroista niillä perusteilla, jotka löytyvät Raamatusta – –

Keskimmäinen kuvan lapsista on Adrian. Hän kuoli 13. syyskuuta 1993. Kuollessaan hän oli vasta viisitoistavuotias.

Verensiirtokieltoa valvoo sairaalayhteyskomitea. Sitä Veikko Leinonen kommentoi Helsingin Sanomissa seuraavasti: “Ne tuovat tietoa vaihtoehtoisista hoitomenetelmistä. Ne eivät ole poliiseja, jotka vahtivat, että pysytään uskossa.

Totta vai tarua? Totta, tavallaan.

Sairaalayhteyskomiteassa ei nimittäin ole poliiseja. Se koostuu seurakunnan vanhimmista, jotka vahtivat, että pysytään uskossa.

Voisi olettaa, että järjestöllä, joka sanoo olevansa moraalisesti ylivertainen, olisi rohkeutta myöntää ongelmat, joita oma raamatuntulkinta aiheuttaa. Tiedottaja Leinonen voisi aloittaa karttamisesta ja vaikkapa verensiirtokiellosta ja sen aiheuttamista kuolemista.

Todistajien kannalta surullista on se, että aina ei ole vaihtoehtoja. Verta ei voi korvata keinotekoisilla aineilla.

Myös fraktiokysymys on nykyään saivartelua. Fraktiot otetaan kokoverestä, jonka joku toinen ihminen on luovuttanut tapahtumassa, jota kutsutaan verenluovutukseksi. Fraktiot otetaan kokoverestä.

Jos Jumala olisi kieltänyt banaanien syömisen, saisiko banaanin sisuksen syödä, jos poistaa kuoren syömättä ja pilkkoo banaanin pieniksi palasiksi? Tuskin. On hyvä asia, että todistajat sallivat veren osien käytön, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että kyse on edelleen verestä.

On tekopyhää ja valheellista väittää, etteivät fraktiot ole verta.

Lisää tietoa todistajien verikysymyksestä löytyy kirjastani Vartiotornin varjossa.

Linkki: Helsingin Sanomien uutiseen.

Uskonnolla rahastaminen

Hengellisissä piireissä liikkuu raha. Terve yhteisö kerää lahjoituksia vain tarpeeseen, on valmis jakamaan omastaan puutetta kärsiville ja tarjoamaan evankeliumia maksutta. Epäterve yhteisö pimittää tulojaan, kerää varoja reilusti yli oman tarpeen, lihottaa johtavien henkilöiden rahapussia ja syyllistää jäseniään jos nämä eivät lahjoita tarpeeksi.

Onko sinun seurakuntasi / uskonnollinen ryhmä, jota tuet taloudellisesti, terve tässä suhteessa? Voit pohtia asiaa kysymällä itseltäsi seuraavia kysymyksiä:

  • Saatko halutessasi tietoa uskonnollisen ryhmäsi rahankäytöstä?
  • Tiedätkö, paljonko johtoasemassa oleville maksetaan?
  • Tiedätkö, kuinka suuri osa tuloista käytetään evankeliointiin / jaetaan seurakunnille / lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen?
  • Tiedätkö, kuinka paljon ryhmälläsi on säästöjä ja sijoituksia?
  • Omistaako seurakuntasi itse käytössä olevat rakennuksensa?
  • Syyllistääkö ryhmä, jos jäsenellä tai osallistujalla ei ole maksukykyä?
  • Myykö ryhmä tuotteita joilla on hyvä kate?
  • Saako jäsen ryhmältä evankeliointimateriaalia omakustannehintaan tai ilmaiseksi?
  • Velvoitetaanko jäseniä / osallistujia lahjoittamaan rahaa usealla eri tavalla, moniin eri kohteisiin?
  • Oletetaanko, että jäsen ostaa automaattisesti kaikki yhteisön tuottaman kirjallisuuden / tilaa yhteisön julkaiseman lehden?
  • Kannustaako yhteisö / ryhmä tekemään testamentin edukseen, vaikka testamentin tekijällä olisi omiakin perillisiä?
  • Ohjeistetaanko tilaisuuksiin osallistujia siitä, mikä olisi sopiva lahjoituksen määrä? Pidetäänkö kaksikymppistä tai viisikymppistä pienenä rahana?
  • Kerrotaanko tilaisuuksissa tarinoita henkilöistä, joille on tapahtunut hyviä asioita lahjoitettuaan rahaa yhteisölle?
  • Luvataanko rahaa antaneille terveyttä, menestystä tai Jumalan erityistä huolenpitoa?

On selvää, ettei mikään uskonnollinen ryhmä tai yhteisö voi toimia tehokkaasti ilman tuloja. En siis kritisoi sitä, että lahjoituksia kerätään ja kirkollisveroa kannetaan. Ongelma on se, mihin rahaa kerätään ja mitä sillä tehdään. Kannattaa pohtia erityisesti sitä, kuinka paljon jäsenellä on mahdollisuutta vaikuttaa ryhmän rahan käyttöön tai saada edes tietoa siitä, miten rahavirrat kulkevat.

Moni yhteisö toimii epäterveesti. Olen käsitellyt aihetta laajemmin kirjassani Päästä meidät pelosta luvussa Rahan mahti ja taloudellinen hyväksikäyttö. Kipaise lähimpään kirjastoon ja lue lisää tästä aiheesta kirjastani.

Haluatko perustaa oman uskonlahkon?

Oletko aina haaveillut omasta uskonnollisesta lahkosta, mutta et oikein tiedä, miten etenisit asiassa. Ei hätää, annan muutamia vinkkejä oman hengellisen yhteisön perustamiseen. Jotta sinun ei tarvitsisi kuluttaa aikaa pohtimalla sääntöjä, olen listannut valmiita käskyjä ja kieltoja, joista voit valita sopivimmat omaan käyttöösi.

Otetaanpa tähän vaikka kieltojen lista. Nämä säännöt ovat kaikki testattuja eri yhteisöjen toimesta varsin toimiviksi ja ovat tälläkin hetkellä käytössä jossain olemassa olevassa hengellisessä ryhmässä. Luonnollisesti mikään yhteisö ei pidä näitä kakkia alla esitettyjä kieltoja tärkeinä. Kullakin on käytössä vain ne, joita pidetään kyseisessä porukassa raamatullisina ja totuutena.

Perustaessasi omaa lahkoasi voit halutessasi ottaa käyttöösi koko listan annin. Olepa hyvä. Tässä ne ovat.

Sinä et saa:
– käyttää korvakoruja
– käyttää ristiä
– värjätä hiuksia
– juoda teetä
– juoda kahvia
– polttaa tupakkaa
– käyttää alkoholia
– pukeutua “neutrimaisesti”
– käyttää liian lyhyttä hametta
– käyttää liian pitkää hametta   (olla epäseksikäs)
– painaa liikaa    (naiset max 17,5 BMI ja miehet max 19 BMI)
– käyttää meikkiä
– viettää joulua, syntymäpäivää, äitienpäivää, isänpäivää, ystävänpäivää
– viettää vappua tai itsenäisyyspäivää
– käydä teatterissa
– nousta seisomaan hautajaisissa kun pappi siunaa ruumiin
– osallistua partioon
– uida uimahallissa
– ottaa tatuointeja
– ottaa lävistyksiä
– arvostella puhujia
– kritisoida omaa uskonyhteisöä
– opettaa miestä (naiset)
– ehkäistä
– harrastaa kilpaurheilua
– tervehtiä luopioita
– pitää siilitukkaa (miehet)
– ajaa ihokarvoja pois
– äänestää vasemmistoa
– öööö   …..   no oikeastaan et saa äänestää ollenkaan
– ottaa avioeroa jos puolisosi ei ole pettänyt sinua  …. tai oikeastaan et saa sittenkään
– opiskella liikaa
– tehdä työtä lauantaina
– tehdä työtä sunnuntaina
– vihata tai olla kiukkuinen
– jättää kymmenyksiä maksamatta
– tanssia
– katsoa televisiota
– olla kasvissyöjä
– tehdä ristinmerkkiä tai ristiä käsiä rukoillessa
– olla eri mieltä kuin yhteisösi
– käyttää mustia vaatteita
– syödä veriruokia
– luovuttaa verta tai ottaa verensiirtoa
– seurustella liian pitkään
– käydä kristikunnan kirkoissa
– käyttää kirjavaa huivia
– käyttää psyykenlääkkeitä
– mennä aseelliseen palvelukseen
– olla ammattimuusikko
– ajatella liikaa, käyttää omaa järkeä ettei se tule uskomisen esteeksi
– kasvattaa partaa tai viiksiä
– ajaa partaa pois …..

Jokainen todennäköisesti tunnistaa yllä olevista kielloista ne, jotka ovat tuttuja omasta hengellisestä yhteisöstä. Vähän vieraammista tavoista voi lueskella vaikkapa kirjastani Päästä meidät pelosta.

Huolimatta siitä, että tänään on aprillipäivä, nuo edellä otetut kiellot ovat täyttä faktaa. Valitettavasti.

Sanoilla kikkailua?

Monilla uskonnollisilla yhteisöillä on omaa erikoissanastoa. Toisaalta samalla sanalla voi olla aivan eri merkitys riippuen siitä, missä ryhmässä ollaan. Helluntaipastorin puhuessa saarnassaan voitelusta, hän ei todennäköisesti tarkoita sen enempää leipänsä levitettä kuin autonsa moottoria. Kyse on mitä luultavimmin hengellisestä voitelusta.  “Omalla kielellä” erotutaan muista ympäröivistä yhteisöistä ja pyritään herättämään mielenkiintoa omaa uskontoa kohtaan. Kieli lisää yhteenkuuluvuutta entisestään.

Sanoilla on valtava voima. Niillä voidaan sitoa ja päästää irti. Sanoilla pystytään lokeroimaan hengellisen yhteisön jäsen omalle tasolleen. Vaikka esimerkiksi sanat tienraivaaja ja erikoistienraivaaja kuulostavat lähes samoilta, käytännössä henkilöiden arvoasteikossa on sekeä ero. Eikä tässä tapauksessa ole kyse tien laadusta, erikoistiestä. Tie ei ole sen erikoisempi kummallakaan kulkijalla. Kyseessä on henkilön, raivaajan erikoisominaisuus, “erityisyys”.

Toisen henkilön uskon vahvuutta saatetaan kuvata erilaisilla ilmaisuilla. Vanhoillislestadiolaisuudessa saattaa yllättäen joutua laiteille. Se tarkoittaa sitä, että kyseisen henkilön hengellinen polku on kulkeutunut syrjään uskon ytimestä. Jehovan todistajat ilmaisevat samaa asiaa sanoilla epäsäännöllinen ja toimeton. Todistajasta tulee epäsäännöllinen jos hän ei käy säännöllisesti kokouksissa ja toimeton hän on silloin, jos kenttätyö ei huvita.

Joskus sanoilla kikkailu voi herättää närkästystä ulkopuolisissa. Omien termien käyttö voi johtaa myös hankaluuksiin tai aiheettomiin epäilyihin. Nostan esille yhden esimerkin. Jehovan todistajille on tärkeää mainita kokouskutsujen yhteydessä, että kolehtia ei kerätä. Satunnainen pohtia kuvittelee, että tilaisuudessa ei siis kerätä ollenkaan rahaa. Näin ei kuitenkaan ole. Rahaa kerätään, mutta keräystä ei kutsuta kolehdiksi.
Rahaa kerätään lahjalaatikoilla.

Mikä tässä asiassa sitten on ongelmana? Vai onko ongelma tälläkin kertaa omassa päässäni?

No pulma on siinä, että uskonnollisilla yhteisöillä on oikeus kerätä tilaisuuksissaan ainoastaan kolehtia. Laissa puhutaan kolehdista. Laki ei tunne lahjalaatikoita. Muunlaista keräystä kuin kolehtia ei ole sallittua tehdä seurakunnissa ilman virallista rahankeräyslupaa. Mielenkiintoista asiassa on se, että Valtakunnansaleilla nimen omaan mainostetaan sitä, ettei kyseessä ole kolehti. Mikä se sitten on?

Ampuuko todistajien yhteisö tässä asiassa omaan nilkkaansa, kun haluaa niin kovasti erottua luterilaisesta ja muista kolehtia keräävistä kirkoista?

Lisäpohdintaa. Jos minä menen pitämään omaan seurakuntaani vaikkapa raamattuiltaa, voinko laittaa seinälle oman lahjalaatikon ja pyytää laittamaan sinne lahjoituksia? Olisiko tällainen toiminta sallittua luterilaisessa kirkossa? Tai pitäisikö jonkun seurakunnan alkaa mainostaa jumalanpalveluksiaan tai rukousiltojaan lauseella: “Tervetuloa, ei lahjalaatikkoa”. Teksti saattaisi jäädä useimmille arvoitukseksi. Todennäköisesti kyseisen sanaleikin ymmärtäisivät vain todistajat.

Aiheesta löytyy lisää pohdintaa myös Johanneksenpojan sivuilta.