Tauon paikka – käsikirjoitus on kustannustoimittajalla

Käsikirjoitus Vartiotornin varjossa lähti kustantajalle kolmisen viikkoa sitten. Nyt on aikaa tehdä pihatöitä ja nollata ajatuksia pitkän työrupeaman jälkeen. Kirjoitusprosessi vei voimia sekä ruumiillisesti että henkisesti. Jos mahdollista, haastatteluaineisto oli edellistäkin kirjaa (Usko, toivo ja raskaus) raskaampaa.

Loppuvaiheessa yksi haastattelu putosi pois, sillä en saanut enää sähköpostitse yhteyttä sen kirjoittajaan. Aineistoksi jäi 64 kirjettä. Mukana ei ole yhtään karttamista puolustavaa tekstiä, muutoin kuin järjestön kirjallisuudesta poimittuina, sillä kukaan aktiivitodistaja ei lähettänyt vastauksia, joita olisin voinut hyväksyä kirjaan. Yhtä ainokaista vain nimimerkillä lähetettyä anonyymiä Jt-tekstiä en kelpuuttanut mukaan.

Harmillista oli myös se ettei Jehovan todistajien tiedottaja Veikko Leinonen suostunut kommentoimaan aihetta. Oletan, että hän joutuu kirjan tiimoilta syksyllä julkisuuteen, mikäli media kiinnostuu aiheesta.

Käsikirjoitus on työstettävänä kustannustoimittajalla. Nyt voi vain odotella palautetta ja korjausehdotuksia.

Tämän piti olla pieni projekti. Aihepiiri laajeni ja lähettäessäni käsikirjoituksen se oli taas edellistä käsikirjoitusta pitempi. Olisiko kyse jostain “Harry Potter” -ilmiöstä, jossa jokainen uusi kirja on aina edellistä paksumpi? Täytyy toivoa, että kustannustoimittaja karsii pois turhat rönsyt, jos niitä on.

Olen edelleen sitä mieltä, että hengellisyys ja uskonto on “oikein käytettynä” hyvä asia, samalla tavalla kuin vesi on oikeassa suhteessa annettuna hyväksi kasville. Vastaavasti kuin liikakastelu tappaa kasvin, painostaminen ja hengellisyyteen pakottaminen voi tappaa henkilökohtaisen uskon. Jäljelle jää vain uskonnon suorittaminen.

Hengellisyys on tunnetta ja tekoja sopivassa suhteessa. Tulevaan kirjaan palatakseni, todistajuudessa minua hämmästyttää tunteiden vähyys tai oikeastaan niiden laimeus. Se, että kokouksia nimitetään juuri kokouksiksi, on loogista, sillä ne ovat kokouksia, asiallisia ja kaavamaisia sellaisia. Elävään musiikkiin ja vapautuneeseen tunnelmaan tottuneelle, ne eivät sovi.

Kaikkeen tietysti tottuu ja sanotaan, että kauneus on katsojan silmissä. Todennäköisesti kokouksiinkin tottuu ja oppii pitämään niistä, ainakin jos uskoo järjestön kirjallisuutta, jossa kuvataan toistuvasti miten erinomaisia, hyviä ja tarpeellisia kokoukset ovat.

Nyt pitäisi suunnitella seuraavaa projektia. Muutamia ideoita on jo tullut mieleen, mutta mikään niistä ei ole vielä noussut ylitse muiden. Kuningasideaa odotellessa voi möyhiä puutarhaa ja puuhailla kasvihuoneessa. Aurinkoista ja lämpöistä toukokuun loppua kaikille tasapuolisesti.   :-)