Kuluva vuosi jää mieleen vuotena, jolloin tuli koettua kaikenlaista ennen kokematonta. Nuorena kuvittelee helposti, että nelikymppisenä elämä on suurin piirtein nähty, mutta sitten yllättäen huomaakin olleensa todella väärässä. Jos joku olisi kertonut etukäteen viime tammikuussa, mitä kaikkea tänä vuonna tulee puuhattua, en olisi uskonut.
Suurimpaan osaan viime kuukausien aikana tapahtuneesta on syynä kuudes kirjani, joka ilmestyi keväällä. Kirjan myötä olen ollut tänä vuonna muun muassa pari kertaa radiossa, kerran televisiossa, haastateltavana Helsingin kirjamessuilla, alustamassa psykoterapeuttien iltaa Tampereella ja viimeisimpänä projektina puhumassa UUT ry:n hengellistä väkivaltaa käsittelevässä seminaarissa Helsingissä.
Uskontojen uhrien tuki (UUT ry) antaa tukea uskonnollisissa yhteisöissä vaikeuksiin joutuneille sekä heidän läheisilleen.
Seminaari oli hyvin mielenkiintoinen. Mukana oli monta mediasta tuttua persoonaa ja yleisöäkin mahtui mukaan tilaisuuteen noin sata henkeä. Osa lähti tilaisuuden jälkeen jatkoille paikalliseen ravintolaan. Itse olisin toivonut mahdollisuutta jatkaa keskusteluja jossain rauhallisessa ympäristössä.
Jos et päässyt mukaan seminaariin, mutta asia kiinnostaa, niin ei huolta. Johanneksenpoika on tehnyt sivuilleen koosteen tapahtumasta.
Edellä mainittujen asioiden lisäksi olen tänä vuonna ollut todistajana oikeudessa. Vuosia kestänyt rankka prosessi on toistaiseksi ohi. Nyt on vain toivottava, että jutun oikeuteen vienyt osapuoli tyytyy päätökseen. Kaikki muut asianosaiset toivovat pysyvää sopua.
Myös talo on entisestään hiljentynyt vuoden aikana. Kuopus lähti opiskelemaan ja alakerta jäi tyhjäksi.
Nyt on aika keskittyä täysipainoisesti uuteen projektiin. Informantteja saimme mukaan tasan kolmekymmentä. Työ etenee edelleen hitaasti mutta varmasti. Aihe on raskas ja informanteilta tulleet kirjeet ovat hyvin koskettavia.
Toivottavasti löydämme Vuokon kanssa alkuvuodesta kirjallemme hyvän kustantajan. Uskomme, että tätäkin kirjaa tarvitaan.