Riisinheitosta peukutukseen

Mikä on oikein ja mikä on väärin? Voivatko tapamme olla saastaisia, ilman että me tiedostamme itse tekojamme? Jos jonkun nykyisen käytännön taustalla on joku vanha aikoja sitten unohtunut pakanallinen tapa, mutta emme tiedosta sitä emmekä koe toimiessamme rikkovamme Jumalaa vastaan, teemmekö silti väärin?

Kuinka paljon normaaliin arkielämään liittyy pakanallista taustaa? Paljon, ja kaikkien juuria on vaikea edes hahmottaa. Oletko pohtinut viikonpäivien nimiä? Tiesitkö, että esimerkiksi suomen kielen tiistai pohjautuu germaaniseen Tiw-nimiseen sodan jumalaan ja torstai-sana viittaa germaaniseen Tor-jumalaan (ruots. torsdag). Kun käytät noita nimityksiä, ajatteletko palvovasi jollain tasolla epäjumalia? Tuskinpa.

Jehovan todistajat suhtautuvat joihinkin tapoihin hyvin kielteisesti. Esimerkiksi riisin heittämistä hääparin päälle pidetään vääränä, sillä tapa juontaa babylonialaisesta tavasta, jonka on ajateltu tuovan onnea hääparille. Koska riisi yhdistetään myös hedelmällisyyteen, tapaa pidetään saastaisena, eikä todistaja saa osallistua riisin heittämiseen.

Jos riisinheittäjä ei koe lepyttävänsä pahoja henkiä saatikka palvovansa epäjumalia, vaan yksinkertaisesti iloitsee hääparin onnesta, toimiiko hän siitäkin huolimatta väärin?

Saako Jehovan todistaja taputtaa? Tiesitkö, että taputtaminen on otettu käyttöön Mesopotamiassa jo tuhansia vuosia sitten, kun haluttiin peittää epäjumalille uhrattavien ihmisten kirkuminen. Vasta gladiaattoritaistelujen myötä ele sai positiivisen merkityksen.
Kuinka moni todistaja yhdistää taputtamisen epäjumalien palvontaan? Juuriensa kautta aplodien historia on paljon synkempi ja tapa huomattavasti arveluttavampi kuin riisin heittäminen. Siis jos tälle linjalle lähdetään.

Moniko teistä lukijoista peukuttaa asioille? Nettiaikakaudella peukuttaminen on yleistynyt entisestään. Et ehkä tiennyt, mutta antiikin Kreikassa ylöspäin oleva peukku merkitsi alunperin miehen sukuelintä. Voiko todistaja siis peukuttaa hyvällä omallatunnolla? Miten on?

Riisinheittämisestä: “On selvää, että kaikki, jotka haluavat pysyä Jumalan rakkaudessa, karttavat tällaisia saastaisia tapoja.” kirjasta Jumalan rakkaus 2008.

Entäpä taputtaminen ja peukuttaminen? Samalla logiikalla ne ovat vielä paljon, paljon, paljon saastaisempia tapoja. Eikö totta?

Lähde: Pelastakaa lapset -lehti 1/2016 Toimivaa viestittelyä ikiaikaisilla symboleilla.

Tekstin lainaaminen ja lainatun tulkinta

Tämänkertaisessa tekstissä haluan tuoda esille sen, miten hienovaraisesti epärehellisyyttä voi harjoittaa, vieläpä niin että lukija ei tajua tulleensa huijatuksi tai vähintäänkin tarkoituksellisesti harhaanjohdetuksi.

Satuin lukemaan erään kirjoituksen, jossa kommentoitiin joulukuun 2015 Vartiotornilehden tekstiä. Lehden tutkittavassa versiossa käsitellään Raamatun kääntämistä ja Jumalan nimen esiintymistä Raamatussa.

Tässä alla on kyseinen Vartiotornilehden teksti:

“Vaikka selvät todisteet puoltavat sitä, että Jumalan nimi kuuluu Raamattuun, monet käännökset ovat jättäneet tuon pyhän nimen kokonaan pois. Vain kaksi vuotta sen jälkeen, kun Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Uuden maailman käännös julkaistiin englanniksi vuonna 1950, julkisuuteen tuli vuoden 1901 American Standard Version -käännöksen tarkistettu laitos (Revised Standard Version). Tästä uudesta laitoksesta Jumalan nimi oli poistettu vastoin vuoden 1901 käännöksen toimittajien noudattamaa käytäntöä. Mikä oli syynä tähän? Käännöksen esipuheessa sanotaan: ”Nimen käyttö yhdestä ainoasta Jumalasta – – on täysin sopimatonta kristillisen kirkon yleismaailmalliselle uskolle.” Tämä loi mallin monille seuraaville sekä englanninkielisille että muunkielisille käännöksille.” (VT 15. joulukuuta 2015 sivu 10, korostus lisätty)

Tekstissä ei ehkä huomaa ensilukelmalta mitään outoa. Siksi pyytäisin kiinnittämään huomiota yhteen erikoiseen virkkeeseen (korostettu), joka on jaettu kahteen osaan käyttämällä – – merkkejä. Nuo merkit tarkoittavat, että välistä on poistettu osa tekstiä.

Mitä on jätetty pois ja miksi?

Vartiotornilehteen poimitun lainauksen tarkoitus on siis kertoa syy, miksi RSV-versiossa ei enää käytetä Jumalan nimeä. Syy näyttää kirjoitettuna hieman epämääräiseltä ja oudolta. Käyttämällä – – merkkejä Vartiotorni luo vaikutelman siitä, että Jumalan nimen käyttö olisi sopimatonta kristillisen kirkon uskolle. Onko syy esitetty alkuperäisessä tekstissä todellakin juuri näin?

Asia selviää, kun vertaa lainausta alkuperäiseen tekstiin.

Alla olevasta alkuperäisestä tekstistä käy ilmi, että todistajat ovat poimineet syyksi a) vain toisen RSV-käännöksen mainitsemista syistä, b) pätkineet sitäkin kohtaa niin, että jäljelle on jäänyt teksti, joka ei selitykseltään vastaa ollenkaan alkuperäisen tekstin todellista sisältöä.

Lainaukseen käytetty teksti on korostettu.

” … For two reasons the Committee has returned to the more familiar usage of the King James Version: (1) the word “Jehovah” does not accurately represent any form of the Name ever used in Hebrew; and (2) the use of any proper name for the one and only God, as though there were other gods from whom He had to be distinguished, was discontinued in Judaism before the Christian era and is entirely inappropriate for the universal faith of the Christian Church.”

Jehovan todistajat pitävät itseään moraalisesti ylivertaisina. Eikö moraalin tulisi olla ohjenuorana myös kirjallisuuslainauksissa? Todistajat käyttävät oppiensa todisteluun paljon ulkopuolista kirjallisuutta. Osaksi sitä suositaan tukemaan omia tulkintoja, toisaalta sillä pyritään osoittamaan muiden uskontojen virheellisyys, epäloogisuus ja epärehellisyys.

Poimimalla valikoituja lainauksia ja pätkimällä niitä täysin mielivaltaisesti, voidaan mistä tahansa tekstistä muokata versio, joka vesittää alkuperäisen tarkoituksen tai kääntää jopa koko ajatuksen päälaelleen.

Jos joskus luet enemmänkin Vartiotorniseuran tekstejä, tulet huomaamaan, kuinka paljon he käyttävät kirjallisuuslainauksissaan – – merkkejä. Koska järjestön jäsenet luottavat sinisilmäisesti kaikkeen Vt-seuran omaan materiaaliin, he eivät kyseenalaista lainauksia. Harvemmalla todistajalla on intoa, mahdollisuuksia, aikaa tai edes mielenkiintoa lähteä tutkimaan alkuperäisiä tekstejä ja selvittämään sitä, onko lainaus sopusoinnussa alkuperäisen tekstin kanssa vai ei.

Liitän tähän alle vielä koko luvun, jossa perustellaan sitä, miksi sanaa Jehova ei enää esiinny RSV-versiossa. Lisäsin tekstiin vielä uudemman kerran korostuksena sen osan, jonka Vt-seura katsoi “tarpeelliseksi” nostaa syyksi Jumalan nimen puuttumiselle.
Jokainen lukija pohtikoon itse, kuinka rehellisesti Vartiotornilehden lainaus ottaa huomioon alkuperäisen tekstin sisällön.

“A major departure from the practice of the American Standard Version is the rendering of the Divine Name, the “Tetragrammaton.” The American Standard Version used the term “Jehovah”; the King James Version had employed this in four places, but everywhere else, except in three cases where it was employed as part of a proper name, used the English word Lord (or in certain cases God) printed in capitals. The present revision returns to the procedure of the King James Version, which follows the precedent of the ancient Greek and Latin translators and the long established practice in the reading of the Hebrew scriptures in the synagogue.

While it is almost if not quite certain that the Name was originally pronounced “Yahweh,” this pronunciation was not indicated when the Masoretes added vowel signs to the consonantal Hebrew text. To the four consonants YHWH of the Name, which had come to be regarded as too sacred to be pronounced, they attached vowel signs indicating that in its place should be read the Hebrew word Adonai meaning “Lord” (or Elohim meaning “God”). The ancient Greek translators substituted the work Kyrios (Lord) for the Name.

The Vulgate likewise used the Latin word Dominus. The form “Jehovah” is of late medieval origin; it is a combination of the consonants of the Divine Name and the vowels attached to it by the Masoretes but belonging to an entirely different word. The sound of Y is represented by J and the sound of W by V, as in Latin. For two reasons the Committee has returned to the more familiar usage of the King James Version: (1) the word “Jehovah” does not accurately represent any form of the Name ever used in Hebrew; and (2) the use of any proper name for the one and only God, as though there were other gods from whom He had to be distinguished, was discontinued in Judaism before the Christian era and is entirely inappropriate for the universal faith of the Christian Church.”