Pyhät, pahat ja pelokkaat

Pyhät, pahat ja pelokkaat julkistettiin viime viikolla. Aihe herätti jo jonkin verran kiinnostusta mediassa ja tulikin istuttua muutamia kertoja bussissa Helsingin ja Lohjan välillä. Osa haastatteluista tuli suorina lähetyksinä, nauhoitetun haastattelun lähetyspäivä ei ole vielä tiedossa.

Joku ehkä miettii, että miksi ihmeessä minun pitää koko ajan kirjoittaa hengellisestä väkivallasta. Suurin syy on siinä, että muutos terveempään suuntaan on hyvin hidasta tai muutosta ei näytä tapahtuvan ollenkaan. Huolimatta siitä, että epäterveitä opinkohtia nostetaan esille, jäseniä satuttavat käytännöt jatkuvat: Lapsia pelotellaan, aikuiset pelkäävät, yhteisöissä ahdistutaan suorituspaineista, vapaaehtoistyö koetaan pakollisena ja pahimmassa tapauksessa jäseniä hyväksikäytetään taloudellisesti tai seksuaalisesti.

Tällaisia asioita ei pitäisi tapahtua hengellisissä yhteisöissä. Jos raamattuopetus aiheuttaa lapsille, nuorille, aikuisille ja vielä vuosia yhteisön jättämisen jälkeen painajaisia, on jotain pahasti pielessä.

Kuuluuko Raamatun sanomaan se, että ihmiset pitää sitouttaa pelolla? Opettiko Jeesus pelkäämään demoneita? Kerrotaanko Raamatussa esimerkkejä siitä, että jossain esineessä olisi ollut demoni? Vastaukset ovat ei, ei ja ei.

Moni Jehovan todistaja on pelännyt lapsena smurffileluja, koska hänelle on kerrottu, että niissäkin voi olla demoni.

Vajaa puolet tässä kirjassa haastatelluista on entisiä todistajia. Aineistoni perusteella vaikuttaa siltä, että heillä on keskimääräisesti eniten pelkoja ja myös pelon kohteita: demonit, vainot, Harmagedon, yhteisön ulkopuoliset ihmiset, maailma, yhteisöstä irtautuneet (varsinkin niin sanotut luopiot), ulkopuolelta tuleva järjestöön kohdistuva kritiikki (kirjat, artikkelit ja ihmiset) jne.  Myös painajaisia oli eniten muihin yhteisöihin verrattuna.

Erityisen huolestuttavaa oli se, että todistajien keskuudessa ilmeni paljon itsetuhoisuutta. Tapauksia oli paljon, vaikka yhteisö pitää itseään “maailman onnellisimpana” kansana. Eräästäkin pienestä suomalaisesta noin 50 hengen seurakunnasta peräti kolme nuorta oli yhtä aikaa suljetulla osastolla. Yksi heistä lähti tästä elämästä oman käden kautta.

Uskon ihmeisiin. Voisiko tapahtua sellainen ihme, että Jehovan todistajien johto täällä Suomessa katsoo peiliin ja pohtii niitä keinoja, joilla estetään lasten pelkoja, jäsenten masennuksen lisääntyminen ja vakavien itsetuhoisten asioiden pohdinta? Kannusteeksi sana todistajuudesta  …
Herätkää!

Vuoden vaihtuessa

Viime kuukausina blogin kirjoitusvauhti on hidastunut entisestään. Syyllisiä löytynee kaksi. Ensimmäinen syy lienee se, että liityin viimein Facebookiin syyskuun alussa ja olen päivittänyt sinne jonkin verran kuluneen syksyn tapahtumia. Toisena hidastavana tekijänä on ollut uusi Jehovan todistajien karttamisoppia käsittelevä kirjaprojektini, joka on vienyt aikaa ja energiaa. Aihe ja saamani tekstit ovat raskaita käsitellä.

Jehovan todistajia käsittelevän kirjan informantteja, eli sähköpostitse kirjaan haastateltuja, on tällä hetkellä 54. (Voin ottaa vielä muutaman henkilön mukaan tammikuun aikana, jos kiinnostuneita löytyy). Kirja ilmestynee syksyllä 2015.

Loppuvuonna on tapahtunut monenlaista. Eniten tavallisesta arjesta poikkeavia tapahtumia ovat olleet vierailu Aamu-tv:n suorassa lähetyksessä, radiohaastattelut, Helsingin kirjamessut sekä käynti lokakuussa UUT ry:n edustajien kanssa sisäministeriössä tapaamassa ministeri Päivi Räsästä.

Marraskuun yllätys oli kun Usko, toivo ja raskaus valittiin yhdeksi tämän syksyn Tieto-Finlandia -ehdokkaaksi. Kirjasta on tullut paljon myönteistä palautetta ja siitä on tähän mennessä otettu jo kolme painosta. Useimmista kirjastoissa se löytyy varatuimpien kirjojen joukosta.

Tapahtumarikas vuosi 2014 alkaa olla lopuillaan. Käsikirjoituksen työstäminen jatkuu lyhyen joulutauon jälkeen. Joulukuussa sain myös kuulla, että Suomen tietokirjailijat ry myönsi projektille apurahaa alkuvuodeksi. Siitä suuret kiitokset jo etukäteen.
Jos jotain olen tähän mennessä kirjailijan työstä oppinut, niin ainakin sen, että harvempi pystyy elämään yksinomaan kirjoitustyöstä saamillaan tuloilla. Tuntipalkkaa ei kannata laskea, jos ei halua pahoittaa mieltään. Nykyään olenkin alkanut pitää kirjailijan työtä yhtenä kutsumusammateista.

Rauhaisaa vuodenvaihdetta ja siunausta tulevalle vuodelle 2015!

Seminaari ja muuta mukavaa

Kuluva vuosi jää mieleen vuotena, jolloin tuli koettua kaikenlaista ennen kokematonta. Nuorena kuvittelee helposti, että nelikymppisenä elämä on suurin piirtein nähty, mutta sitten yllättäen huomaakin olleensa todella väärässä. Jos joku olisi kertonut etukäteen viime tammikuussa, mitä kaikkea tänä vuonna tulee puuhattua, en olisi uskonut.
Suurimpaan osaan viime kuukausien aikana tapahtuneesta on syynä kuudes kirjani, joka ilmestyi keväällä. Kirjan myötä olen ollut tänä vuonna muun muassa pari kertaa radiossa, kerran televisiossa, haastateltavana Helsingin kirjamessuilla, alustamassa psykoterapeuttien iltaa Tampereella ja viimeisimpänä projektina puhumassa UUT ry:n hengellistä väkivaltaa käsittelevässä seminaarissa Helsingissä.
Uskontojen uhrien tuki (UUT ry) antaa tukea uskonnollisissa yhteisöissä vaikeuksiin joutuneille sekä heidän läheisilleen.
Seminaari oli hyvin mielenkiintoinen. Mukana oli monta mediasta tuttua persoonaa ja yleisöäkin mahtui mukaan tilaisuuteen noin sata henkeä. Osa lähti tilaisuuden jälkeen jatkoille paikalliseen ravintolaan. Itse olisin toivonut mahdollisuutta jatkaa keskusteluja jossain rauhallisessa ympäristössä.
Jos et päässyt mukaan seminaariin, mutta asia kiinnostaa, niin ei huolta. Johanneksenpoika on tehnyt sivuilleen koosteen tapahtumasta.

Edellä mainittujen asioiden lisäksi olen tänä vuonna ollut todistajana oikeudessa. Vuosia kestänyt rankka prosessi on toistaiseksi ohi. Nyt on vain toivottava, että jutun oikeuteen vienyt osapuoli tyytyy päätökseen. Kaikki muut asianosaiset toivovat pysyvää sopua.

Myös talo on entisestään hiljentynyt vuoden aikana. Kuopus lähti opiskelemaan ja alakerta jäi tyhjäksi.

Nyt on aika keskittyä täysipainoisesti uuteen projektiin. Informantteja saimme mukaan tasan kolmekymmentä. Työ etenee edelleen hitaasti mutta varmasti. Aihe on raskas ja informanteilta tulleet kirjeet ovat hyvin koskettavia.
Toivottavasti löydämme Vuokon kanssa alkuvuodesta kirjallemme hyvän kustantajan. Uskomme, että tätäkin kirjaa tarvitaan.