Raamatusta on moneksi. Sitä luetaan, kunnioitetaan ja siteerataan. Sitä vähätellään, pilkataan ja vihataan. Sen sanomaa voidaan pitää toisaalta totuutena ja aitona, toisaalta taas satuna ja mielikuvituksen tuotteena. Tekstistä noukitaan yksittäisiä jakeita, kappaleita luetaan lukuina ja kokonaisina kirjoina. Moni poimii itselleen mieluisat kohdat ja hylkää epämieluisat.
Raamatun lukijoille on yhteistä tulkitseminen. Jokainen sitä lukeva yksilö, tai yhteisö luo opistaan omanlaisensa. Ja koska Raamattuun tukeutuvia oppeja on monia erilaisia, on tulkintakombinaatioitakin monenlaisia. Mitä vapaamielisemmin yhteisö suhtautuu Raamattuun, sitä useampia tulkintoja samankin seurakunnan sisältä löytyy. Näin on esimerkiksi luterilaisuudessa. Kirkon piiristä löytyy tulkintoja äärilaidasta toiseen, tiukkapipoisista “näin sanoo Herra” vanhoillisista aina “kaikki on sallittua kunhan rakastaa” vapaamielisiin uudistajiin.
Sitä vastoin yksilöitään kontrolloiva yhteisö ei anna yksilölle minkäänlaista pelivaraa omien tulkintojen tekemiseen. Luonnollisesti tällainen tiukka yhteisö uskoo lukevansa Raamattuaan sortumatta minkäänlaiseen tulkintaan tai selittelyyn. Koska heillä on Totuus, vain muut tulkitsevat. Tällaisessa yhteisössä on yleensä yksi tai useampi henkilö, joilla on hallussaan avaimet selittää Sanaa, menipä selitys sitten syteen tai saveen, sitä on uskottava.
Otetaan esimerkki. Mitä Raamattu opettaa avioerosta?
Luterilaisen kirkon sisällä avioerosta löytyy monenlaista tulkintaa. Vaikka avioliittoa solmittaessa lähdetään oletuksesta, että liitto on elinikäinen, avioeroa ei juurikaan enää paheksuta. Eroaminen ja uudelleen avioituminen käy luterilaisessa kirkossa helposti. Kolmas tai viides avioliitto on yhtä helppoa solmia kuin ensimmäinenkin, jos aiemmasta puolisosta on saatu laillinen ero.
Poikkeuksiakin on. Niitä on myös luterilaisen kirkon sisällä. Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä ei eroa kovinkaan helposti oteta. Ei, vaikka puoliso olisi väkivaltainen tai narsisti. Avioliitossa pysytään, koska on Jumalan ja seurakunnan edessä luvattu pysyä yhdessä kuolemaan asti.
Jos ero kuitenkin on väistämätön, uutta avioliittoa ei solmita. Vasta entisen puolison kuolema vapauttaa menemään avioon uuden kanssa.
Onko vanhoillislestadiolainen käytäntö julma? Monien mielestä näin varmasti on, mutta se on Raamatun ja Jeesuksen opetuksen mukaista.
Jeesuksen sanat Matt.19:9 kirjoitetaan vuoden 1938 Kirkkoraamatussa näin: “Mutta minä sanon teille: joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden ja nai toisen, se tekee huorin; ja joka nai hyljätyn, se tekee huorin.”
Jehovan todistajat soveltavat Raamattua tältä osin. He pyrkivät välttämään eroja, mutta oikaisevat mutkassa.
He tosin opettavat, että ainoastaan haureellisesta saa ottaa eron, mutta naimisiin meno uuden puolison kanssa on hyväksyttyä vain jos entinen puoliso on tehnyt aviorikoksen. Jos huorintekoa ei ole todistettavasti tapahtunut, naimalupaa ei ole. Kyse on hyvin omaperäisestä tulkinnasta.
Todistajien tulkinta on pahimmillaan johtanut tilanteisiin, joissa entinen puoliso on halunnut “vapauttaa” ex-puolisonsa ja maannut jonkun toisen henkilön kanssa vain siksi, että entinen puoliso pääsisi naimisiin. Jotkut ovat valehdelleet pettäneensä. Jeesuksen opetusta voi siis soveltaa varsin kummallisesti.
Raamatun mukaan eron saa ottaa, jos puoliso pettää, mutta uutta ei saa ottaa jos haluaa noudattaa Jeesuksen ohjetta kirjaimellisesti. Myös Paavalin kirjeissä todetaan, että vasta puolison kuolema vapauttaa uuteen liittoon.
Raamatulla on helppo lyödä. Mitä oikeammassa tuntee olevansa, sitä helpompaa huitominen on. Olennaista olisi muistaa, että synnittömiä ihmisiä ei ole. Jeesuksen mukaan jo toisen ihmisen katsominen himoiten (muun kuin aviopuolison) on huorinteko sydämen tasolla. Tämän tekstin tarkoitus ei ole tuomita tai paheksua uudelleen avioituneita, vaan nostaa esille erilaisia tulkintoja avioerosta, sillä jokaisen yllä olevan kolmen erilaisen tulkinnan sanotaan / uskotaan perustuvan Raamattuun.