Lopeta tupakointi kirjan avulla – Stumppaa tähän!

Oletko miettinyt tupakoinnin lopettamista? Minä olen, vaikka en ole koskaan itse polttanut muutoin kuin passiivisesti. Ollessani kouluikäinen molemmat vanhempani polttivat, paljon, myös kotona pienessä kerrostalokaksiossamme. Muistaakseni heillä kului tupakkaa yhteensä kolmisen askia päivässä. Ja ei, he eivät polttaneet kevytsavukkeita. Olen vihannut tupakkaa ja sen hajua koko elämäni ajan.

Huomioithan, että alla oleva teksti sisältää mainoslinkkejä. Linkit on merkitty *-merkillä.

Isäni lopetti tupakoinnin jo muutamia kymmeniä vuosia ennen kuolemaansa. Äitini joutui luopumaan paheestaan vasta noin vuotta ennen kuolemaansa, kun happiviiksien ja happipullon kanssa ei voinut enää polttaa. Taisivat keuhkotkin olla melkoisen huonossa kunnossa.


Kirja Stumppaa tähän!

Löysin kymmenisen vuotta sitten kirjastosta kirjan, joka auttoi minua ymmärtämään paremmin läheisteni nikotiiniriippuvuutta. Allen Carrin teos on helppolukuinen ja selkeä opas, jonka avulla monet ovat päässeet irti tupakasta jopa ilman vieroitusoireita. Carr oli itse ollut ketjupolttaja.

Näillä kahdella sivulla luetellaan kaikki tupakoinnin edut. Carrin listan omaksuu nopeasti.

Vuosien varrella tupakan hintakin on noussut merkittävästi. Käyttämällä päivittäin 10 euroa tupakka-askiin, saa viidessä vuodessa kulumaan yli 18 000 euroa. Tosin summa kasvaa lopulta  paljon sitäkin suuremmaksi, sillä seuraava korotus savukkeiden hintaan tulee heinäkuussa 2022.

Allen Carrin kirjan ydinopetus on kiteytettynä seuraava: Tupakoinnin lopettava ei luovu mistään. Päinvastoin hän pääsee eroon nikotiiniriippuvuudesta. Jos olet miettinyt savuttomuutta, anna Carrin kirjalle mahdollisuus. Et menetä mitään, jos lainaat kirjan kirjastosta tai luet sen lukupalvelusta. Kirjakaupasta ostettuna pokkari maksaa hieman enemmän kuin tupakka-aski.

Mitä nopeammin heittää tupakat roskiin, sitä enemmän säästää rahaa ja keho kiittää. Kukaan ei tarvitse tupakkaa. Tupakasta on yhtä paljon hyötyä kuin ripulista tai mätäpaiseesta.

Jos olet jo päässyt eroon tupakasta fyysisesti, mutta kaipaat sitä yhä, lainaa kirjastosta Carrin kirja. Moni tupakoinnin lopettanut on edelleen mielen tasolla nikotiinin orja. Kirjan avulla on mahdollisuus vapautua viimeisistäkin tupakanhimon siteistä.

Carrin kirjasta on tehty useampia erinimisiä painoksia. Sitä löytyy kirjastoista nimillä: Vihdoinkin savuton, Vihdoinkin vapaa tupakasta ja Stumppaa tähän! Sisältö kaikissa painoksissa on sama.

Lue tai kuuntele kirja *Stumppaa tähän! BookBeatin palvelusta: Linkin kautta pääset testaamaan BookBeat-Premiumia maksutta, jos et ole kokeillut BookBeatia aiemmin. Voit kuunnella ja lukea niin paljon muitakin kirjoja kuin haluat kokeilujakson aikana.

Puolesta ja vastaan

Keskustelu vanhoillislestadiolaisesta opista näyttää pysyvän vireänä tietyissä piireissä, kuten esimerkiksi Kotimaa24:n keskustelupalstalla. Aihe herättää vahvoja tunteita. Lukijoista löytyy niin oppien ja raamatuntulkintojen kiivaita puolustajia kuin kipakoita kritisoijiakin. Harvempi kommentoija malttaa pysyä tyynenä. Toisaalta myös esille nostetut aiheet ovat luonteeltaan koskettavia.

Kuluneen viikon aikana on tartuttu jälleen kerran vanhaan tuttuun aiheeseen, suurperheen osaan lestadiolaisessa liikkeessä. Uuden keskustelun avasi uupunut äiti. Hän kuvaa omaa pohdintaansa epäilyjen kautta uskonkriisiin. Uskoaan Jumalaan hän ei ole menettänyt, luottamuksensa vanhoillislestadiolaisen liikkeen erehtymättömyyteen hän sitä vastoin on kadottanut. Yhteisö on hänelle edelleen rakas, mutta sen toimintatapoja hän ei enää voi käsittää.

Uupunut äiti kuvailee tilannettaan sanoilla: “Kuin olisin tullut ulos valtavan pressun alta”.
Äidin teksti on kerännyt tähän mennessä lähemmäs neljäkymmentä kommenttia.

Toinen kirjoitus tulee liikkeen sisältä ja siinä niin ikään anonyymi kirjoittaja haluaa tuoda esille, miksi hän haluaa pysyä lauman mukana. Tässä tekstissä puhuu suurperheen isä, jonka mielestä ehkäisyn käyttäminen on suuri synti Jumalaa vastaan. Kirjoittaja toteaa että raskain aika heillä oli silloin, kun perheessä oli viisi pientä lasta.

Näin varmasti olikin, mutta pienellä ironialla maustettulla kommentilla toteaisin, että tämäkään isä ei ole ainuttakaan lastaan kantanut vatsassaan, kärsinyt raskausaikojen vaivoja pahoinvointeja ja väsymystä. Hän ei ole synnyttänyt ainuttakaan, ei kivulla eikä kivuttomasti. Hänen vaimonsa on hoitanut imetykset, vauvanhoidot ja todennäköisesti myös muun kulloisenkin katraan huolenpidon miehen ollessa töissä kodin ulkopuolella. Aika kultaa muistot, sanotaan. Millainen olisi ollut tämän miehen vaimon kirjoittama blogiteksti raskaimpien vuosien aikana?

On täysin eri asia taputella raskaana olevan vaimon vatsaa ja tunnustella vauvan liikkeitä kuin tuntea monikiloisen pienokaisen liikkeet ja potkut sisällään päivästä ja tunnista toiseen. En vähättele suurperheen isän roolin raskautta, mutta tiedän mitä on synnyttää, imettää, helliä ja hoivata. Toisin sanoen tiedän hyvin, mitä on olla kotiäiti 24/7, vaikka minulla ei ole edes viittä lasta.

Onko vanhoillislestadiolainen usko ahdistavaa? On ja ei. Tunteet ovat subjektiivisia ja ne riippuvat aina kokijastaan. Osa, toivon että suurin osa, vanhoillislestadiolaisen liikkeen jäsenistä ei koe ahdistusta siitä muotista, jolla “vl-uskovaisuus” todistetaan. Toinen joukko, toivottavasti hyvin pieni otos, kokee henkistä ja hengellistä painostusta yhteisössä. Heidän toiveensa poikkeavat “toiveista”, joita “uskovan” kuuluu toivoa.

Uupunut äiti kirjoittaa blogitekstissään: “Juuri tälläkin hetkellä sadat ja tuhannet äidit kamppailevat tässä Suomen maassa samanlaisessa ahdingossa. Monta naista tiedän salaa mieheltään lukeneen Pauliina Rauhalan Taivaslaulun. Salaa.”

Jälkimmäisen blogitekstin suurperheellinen isä kertoo uskovansa saavansa tekstiinsä enimmäkseen negatiivista palautetta ja lopettaa tekstinsä puhuttelevasti näin: “Toivon kuitenkin tässä suvaitsevaisuuden nimeen vannovassa ajassa, että mekin saamme rauhassa uskoa ja elää niin kuin uskomme.”

Mitä minä vanhoillislestadiolaisuutta tutkivana kirjailijana toivon? Minä toivon, todellakin toivon tässä suvaitsevaisuuden nimiin vannovassa ajassa, että jokainen vanhoillislestadiolainen saa elää rauhassa ja uskoa ja elää niin kuin uskoo. Myös ne vanhoillislestadiolaiset jotka uskovat, että ehkäisy on sallittua.

Ajatuksia suurperheestä

Olen viime viikkoina pohtinut yhä enemmän sitä, millaista on kasvaa suurperheessä. Pohdintojani ovat siivittäneet ne lukuisat informanttiemme kirjeet, joita olemme saaneet Vuokon kanssa uutta vanhoillislestadiolaista perhe-elämää kuvaavaa kirjaamme varten. Jo tähän mennessä on syntynyt ajatus siitä, että asia on paljon monimuotoisempi ja monimutkaisempi, kuin olin alunperin kuvitellut. Ensinnäkään ei ole olemassa kahta samanlaista perhettä ja yhden perheen sisällä voi olla suuria vaihteluja sen perusteella, mihin kohtaan sisarusparvea syntyy.

Esikoisella on aivan eri roolinsa kuin sisarusparven keskelle syntyneellä kuopuksesta puhumattakaan. Myös tyttöjen asema poikkeaa huomattavasti poikien asemasta. Vanhin tai vanhimmat tytöt joutuvat ottamaan monta kertaa liian suurta vastuuta sisaruksistaan ja perheen hyvinvoinnista.
Suuri vaikutus on myös vanhempien ja erityisesti äidin jaksamisella. Jos äiti jaksaa fyysisesti ja psyykkisesti hyvin, tilanne on helpompi ja jopa hyvä. Mutta jos äiti uupuu, vaikutukset heijastuvat koko perheeseen. Mitä useampia ja pienempiä lapsia on, sitä mittavampi kokonaisvaikutus äidin väsymisellä on.

Suurperhe voi olla ihanteellinen kasvualusta lapselle. Moni vanhoillislestadiolainen nuori tyttö unelmoi olevansa tulevaisuudessa pullantuoksuinen äiti, joka hoivaa lapsiaan ylitsevuotavalla ja kaikille riittävällä rakkaudella. Kuva on ihanteellinen ja ihana.

Niin kauan kun synnyttäminen ja perheen kasvu on aidosti ja oikeasti oma toive ja unelma, asiat ovat hyvin. Mutta jos äiti alkaa uupua, masentua ja laiminlyödä lapsiaan vaikkapa vain tunnetasolla ja siirtää omaa vastuutaan lasten harteille, asiaan pitäisi herätä. Olemassa olevien lasten oikeus hellyyteen, rakkauteen, huomioon, syliin ja kosketukseen on taattava. Jos äiti alkaa rukoilla keskenmenoja tai aviopari joutuu elämään kuukausia selibaatissa raskaudenpelon takia, on syytä pysähtyä miettimään.

Monen meille tulleen kirjeen tarina saa sydämeni itkemään. Jokainen lapsi kaipaa huomiota ja hellyyttä, syliä ja läheisyyttä. Äidin tehtävä on olla rakastava syli, ei automaatti joka putkauttaa lapsia säännöllisin väliajoin vain siksi, että ulkopuolinen taho niin määrää.
Jumala on luonut naiseen halun tulla äidiksi. Äitiyteen kuuluu synnyttämisen lisäksi olemassa olevien pienokaisten hoitaminen. Äidin keho valmistaa hormoneja, jotka synnyttävät halun hoivata ja helliä lapsia. Lasten huolenpito kuuluu äidille, ei perheen lapsille.

Myös esikoisella on oikeus olla lapsi. Myös esikoinen tarvitsee syliä. On hyvä muistaa, että kymmenvuotiaskin on vielä pieni lapsi.