Enkeli-Elisan kuolemasta 10 vuotta

Vieläkö muistat suurta kohua aiheuttaneen kirjan Enkeli-Elisasta? Minttu Vettenterän kirja Jonakin päivänä kaduttaa kertoo 15-vuotiaasta Elisasta, joka teki itsemurhan jatkuvan koulukiusaamisen seurauksena.

Kirjan kertoja on Miksu, Elisan isä ja entinen koulukiusaaja. Epäloogisuuksista huolimatta Elisan tarinan todenperäisyyttä ei alussa epäilty. Lopulta Helsingin Sanomien Kuukausiliite asetti artikkelissaan koko Elisan olemassaolon kyseenalaiseksi. Jutun seurauksena nousi suuri kohu, joka eteni aina poliisitutkintaan saakka. Pian kävikin ilmi, että koko tapahtumasarja oli kirjailijan mielikuvitusta.

Kirjaa ei tulisi missään nimessä lukea, jos on vähänkään masentunut tai itsetuhoinen. Se ei tarjoa apua ahdistuneelle. Päin vastoin se kuvaa kuoleman ratkaisuna kiusaamiselle ja masennukselle. Lisäksi se on epälooginen. Henkilöhahmot ovat stereotypioita, tunneskaala liioiteltu ja kirjan kieli paikoin alatyylistä. Kirjassa on myös lukuisia omituisuuksia.

Kirjan ongelmia: Itsemurhan glorifiointi. Elisa esitetään kauniina vainajana peiton poimuihin kääriytyneenä enkelinä. Todellisuudessa lääkkeillä tehty itsemurha ei ole kaunista katsottavaa.
Elisan isäkin haaveilee itsemurhasta, kuvailee lapsuuttaan ja haluaan hypätä ikkunasta vanhempiensa alkoholismin ja väkivaltaisuuden takia. Lisäksi hän toteaa, että olisi ”lähtenyt Elisan perään” ottamalla yliannostuksen, jos poliisi ei olisi vienyt lääkkeitä pois.

Miksun kiusaamaksi kuvattu Henna kertoo, että jossain tapauksessa kuolema voi olla elämää parempi vaihtoehto. “En epäile hetkeäkään, etteikö minulle olisi ollut parempi tehdä sama, mutta minä olin liian raukka ja jäin tähän maailmaan vain olemaan. – – Joskus vain olisi parempi olla kuollut.” Lisäksi kirjassa kuvataan yksi itsemurhayritys.

Kirjan epäterve opetus itsetuhoisuudesta on: Itsemurha on ratkaisu silloin kun on paha olla. Joskus on parempi olla kuollut kuin elossa.

Oudot hautajaiset: Hautajaiset ovat kaunis draama. Elisan arkku on kirkossa auki. Sikäli mielenkiintoinen ajatus, mutta Elisa ei ollut ortodoksi ja oli ollut kuolleena kolme viikkoa. Lisäksi hänelle on tehty ruumiinavaus. En usko, että lapset olisivat tuoneet pehmopupuja Elisan vierelle arkkuun ja katselleet kuollutta koulukaveriaan.
Surijoita täynnä oleva kirkko leikkimässä laululeikkiä Jumalan kämmenellä -virren mukana. Sekään ei ole uskottavaa. Laululeikit eivät kuulu hautajaisiin.

Kirjan väkivallasta: Elisaa potkitaan, kirjat kastellaan. Kiusaaminen on jokapäiväistä, mutta vanhemmat eivät huomaa mitään. Elisa on aina iloinen ja hymyilee kotona, vaikka koulussa elämä on helvettiä.

Sini, joka oli myös yksi Elisan isän kiusaamista, kertoi toivoneensa kaikki kuluneet vuodet Miksun halvaantumista kaulasta alaspäin. Elisan isällä ja äidillä on väkivaltaisia ajatuksia: “– – joskus musta tuntuu, että mä haluaisin mennä ja niksauttaa niskat poikki jokaiselta, joka sanoi Elisalle rumasti – – – – “Ne kaikki ansaitsisi kuolla sen vuoksi mitä ne teki Elisalle. Ihan niin kuin kaikki nekin, jotka kiusasivat mua koulussa.”

Muita teologisia kummallisuuksia: Diakonissa ei kotikäynnillä pystynyt itkultaan sanomaan yhtään kokonaista lausetta. Onpa harvinaisen epäpätevä kirkon työntekijä. Diakonissa on koulutettu kohtaamaan kuolemaa. Jos lapsen itsemurha olisi ollut liian henkilökohtainen juttu, joku toinen työntekijä olisi hoitanut tapaamisen.

On hämmentävää, että kaikkine omituisuuksineen kertomus meni pitkään läpi todellisena tapahtumana. Hanna Nikkasen ja Anu Silfverbergin ansiosta totuus paljastui. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä julkaistu juttu Enkeli-Elisan tarinasta palkittiin 2012 vuoden juttuna Bonnierin Suuri journalistipalkinto -gaalassa.

Jos kirja kuitenkin ongelmallisuudestaan huolimatta kiinnostaa, se sopii tämän vuoden (2022) Helmet-lukuhaasteen kohtaan 17. (Kirja, joka on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua).

 

Facebooktwitterlinkedin