Kategoria: jehovantodistajuus

Pelkojen sävyttämä lapsuus

Alla on sähköpostini kautta tullut pelkokokemus. Teksti on julkaistu aiemmin blogissani Hitaita raapaisuja. Kyseistä henkilöä ei ole haastateltu kirjoissani, mutta pelot ovat samantyyppisiä kuin kirjoissani haastatelluilla henkilöillä.

Huomioithan, että alla oleva teksti sisältää mainoslinkin kirjaani Pyhät, pahat ja pelokkaat.   Linkki on merkitty *-merkillä.

Lapsena koko elämäni oli pelkojen sävyttämää. Se oli sitä osaksi uskonnon takia, osaksi siksi koska vanhempien avioliitto oli onneton mutta yhdessä oli pysyttävä. Pelkäsin jopa naapurin lapsia uskoessani, että he saattaisivat olla juuri niitä, jotka vainojen tullessa kiduttaisivat meitä. En saanut tutustua katumme varrella asuviin lapsiin koska en saanut poistua pihaltamme. Alue oli rauhallinen omakotialue, joten sääntö oli todellakin poikkeuksellinen ja varmisti että olin ulkopuolinen ja omituinen toisten lasten silmissä

Äitini näkemys miehistä oli todella yksioikoinen. Varsinkin niin sanotut ”maailmalliset miehet” olivat ”piruja” ja vaanivat tilaisuutta saada häpäistä naisia seksuaalisilla haluillaan. Tästä johtuen minulla on ollut myöhemmin vaikeuksia suhtautua miehiin normaalisti.

Isäni oli ankara ja pelottava. Hänellä ei ollut ymmärrystä eikä myötätuntoa lapsiin ja koen että hän oli jotenkin sadistinenkin luonteeltaan. Hän saattoi määrätä ja vaihtaa perhetutkisteluajat mielensä mukaan. Jos hän huomasi, että pidän jostain televisio-ohjelmasta, niin hän tuli ”tutkistelukirjan” kanssa olohuoneeseen juuri ohjelman alettua ja sulki television. Kun vastustelin, niin hän hymyili maireasti todella tyytyväisenä ja sanoi: “Mikä voisi olla tärkeämpää kuin Jumalamme Jehovan armossaan antama opetus? Sellaista ei voi olla. Tutkimme nyt riemumielin hänen opetuksiaan”.

Sillä tavalla isä toi uskoaan arkeemme.

Koulun alkaminen oli hirvittävää. Pelkäsin kaikkea niin paljon. Kärsin valtavista vatsakivuista ja joskus palasin kotiin koulumatkalta aamulla. Äiti käytti minua usein lääkärissä kaikkien vaivojeni takia mutta nykyään uskon, että ne olivat täysin psyykkistä alkuperää. Olisin vain halunnut olla kotona turvassa (pidin kotia turvana koska kaikesta muusta oli niin paljon peloteltu).

Tultuani murrosikään varmaan tavallaan uskoinkin opetuksiin mutta en vaan enää jaksanut enkä kestänyt. Lopulta kirjoitin eroavani. Eroni tapahtui sen jälkeen, kun seksuaalista hyväksikäyttöäni oli käsitelty oikeuskomiteassa ja tunsin itseni häväistyksi.

Kaikkein pahinta hyväksikäyttöasiassa oli ja on yhä se, että kyseinen minua hyväksi käyttänyt jt-mies on isosiskoni puoliso, joka on minua lähes kaksikymmentä vuotta vanhempi. En vieläkään pysty käsittämään sitä, että siskoni ei säälinyt minua joka olin täysin kokematon ja hänen ja puolisonsa tuomasta kotiviinistä sammunut. He tulivat yhdessä kylään kotiini toiseen kaupunkiin, jossa opiskelin ja siskoni meni aiemmin nukkumaan koska oli raskaana. Minä poistuin, juotuani viiniä kuin mehua. Muistan kun sanoin siskoni miehelle hyvää yötä ja että minun on päästävä sänkyyn heti ja menin omaan huoneeseeni.

Vasta aamulla tajusin mitä on täytynyt tapahtua koska minut oli riisuttu. Menin totaalisen shokkiin enkä osannut sanoa heille asiasta mitään aamulla vaan hyvästelin heidät kotimatkalleen. Sinä päivänä aloin polttaa ja saada itsetuhoisia ajatuksia.

Kuvattu Lohjan museossa

Kämppäkaverini palattua viikonlopun jälkeen hän tajusi, että olen pulassa ja sai minut puhumaan työntekijälle jossain nuorten kriisikeskuksessa. Mutta en pystynyt ottamaan apua vastaan, varsinkaan kun apua tarjonnut nainen suositteli luterilaista seurakuntaa parempana yhteisönä, sen jälkeen, kun olin maininnut oman taustani Jehovan todistajana.

Kerroin äidilleni asiasta palattuani kotipaikkakunnalle. Tunnustustani seurasi oikeuskomiteaistunto, jossa siskoni mies myönsi kaiken. En saanut itse mitään rangaistusta mutta oloni ei silti tuntunut hyvältä – kaipasin vain pois elämästä. Siskoni mies sai rangaistukseksi joiksikin kuukausiksi vastauskiellon kokouksissa. Siskoni oli raivoissaan siitä, että olin suhtautunut hänen mieheensä ikävästi hyväksikäyttötilanteen jälkeisten kuukausien ajan ja mies oli kärsinyt siitä! Siskoni sanoi myös, että kuka tahansa tekee humalassa sellaista mitä ei muuten tekisi.

Säälin vuosia siskoani ja olin iloinen, että olimme jossain tekemisissä, vaikka jätin uskonnon. Vasta nyt kun olen noin 50-vuotias, olen alkanut ajatella, että miksi ihmeessä minä olen se, joka tuntee sääliä, kun siskoni ei edelleenkään pysty ymmärtämään mitä vahinkoa minulle nuorena aiheutui kaikesta tapahtuneesta.

Siskollani ei onneksi ole tyttäriä. Koska uskoin, että hänen miehellään oli taipumusta pedofiliaan, toivoin aina, etteivät he vaan saisi tyttäriä koska olisin pelännyt heidän vuokseen. Heillä on kaksi poikaa, joista toinen on [erittäin hyvässä asemassa järjestössä]. Molemmat pojat ovat kärsineet isänsä alkoholismista sekä seksiaddiktion seurauksista. Jossain vaiheessa, kun sisko vielä puhui minulle enemmän, niin hän kertoi miehensä käyvän seksiaddiktien vertaisryhmässä.

Minä olen kuitenkin se, jota pidetään pahana ja kartetaan. Enkä ole nähnyt tätejäni ja enojani kolmeenkymmeneen vuoteen. Isä, uskonnollisena fanaatikkona, ei tietenkään ole halunnut olla kanssani missään tekemisissä eikä äitinikään ole ollut yhteydessä muutamaan vuoteen, kun en enää suostu juttelemaan säistä.

Isä alkaa olla vanha ja heikentynyt. Pelkään, että miten ihmeessä kestän hänen kuolemansa ja kaiken mitä siitä seuraa. En voi mennä hautajaisiin (kaikki läheiset ovat todistajia) enkä varmaan haluaisikaan. Vaan en kyllä kykene menemään perunkirjoituksiinkaan enkä kestä ajatella koko asiaa. Lopullisuutta. Joskus ajattelen, että lähettäisin tilaisuuteen vain adressin tekstillä “Otan osaa, kun kuolee ihminen joka ei koskaan valinnut rakkautta”, tai muuta sellaista . . . vaikka tuskinpa laitan mitään.

Siskoni pojat tietävät isänsä seksiaddiktiosta ja ovat teineinä nähneet hänen tempauksiaan ja epäilenpä että vanhempi poika juuri siksi suuntautui [järjestön palvelukseen], hakeakseen jotenkin vakaampaa isähahmoa itselleen.

Tietenkään kumpikaan siskoni pojista eivät tiedä miten isänsä liittyy siihen, että minä sain sisua lähteä todistajien yhteisöstä, vaikka se oli tavattoman vaikeaa. Kärsin vuosikymmeniä masennuksesta ja kerran yritin itsemurhaakin. Tällä hetkellä koen itseni tasapainoiseksi eivätkä itsetuhoajatukset enää paina mieltäni.

Ulla-Maija

*Lue kirja Pyhät, pahat ja pelokkaat Book Beatin palvelusta. Linkin kautta pääset testaamaan BookBeat-Premiumia maksutta, jos et ole kokeillut BookBeatia aiemmin. Voit kuunnella ja lukea niin paljon muitakin kirjoja kuin haluat kokeilujakson aikana.

 

Vastaus bloggaavalle Jehovan todistajalle

Alla oleva teksti on kopio kommentistani Kotimaa24:ssä bloggaavalle Jehovan todistajalle
Rauli Toivoselle.

Rauli, kirjoitit: “Raamatun esimerkki opetuksen pohjavireestä on siis yksimielisyys. Yksi ei opeta yhtä ja toinen toista.”

Totta. Miten tämä on mahdollista? Se on mahdollista siksi, koska eriäviä mielipiteitä ei saa olla. Vastaava yksimielisyys on saatu aikaan myös Pohjois Koreassa. Pelko.

Totuus tekee vapaaksi, sanotaan. Mutta onko todistajilla vapaus? Ei.

Todistajien järjestössä jotkut yksilöt eivät uskalla sanoa omia aitoja mielipiteitään edes omalle vihitylle puolisolleen, koska epäilyistä ja epäuskosta järjestön oppeihin joutuu tilille. Oma teokraattinen puoliso voi käräyttää vääristä ajatuksista ja “syyllinen” > päätyy oikeuskomiteaan.

Kun kirjoitin ensimmäistä kirjaani, joka ilmestyi vuonna 2013, mieleeni on jäänyt nimimerkki Harmis. Hän kertoi kirjeessään että hän ei usko todistajilla olevaan totuuteen, mutta silti hän kiersi ovilla, saarnasi hyvää uutista ja oli aktiivisesti mukana. Vaimonsa takia. Vaimo uskoi “totuuteen”. Jos Harmis olisi lähtenyt järjestöstä, hänen vaimonsa asema olisi muuttunut. Vaimo ei olisi ollut enää hyvää seuraa ja Harmis rakasti vaimoaan. Harmis ei voinut kertoa ajatuksistaan kenellekään. Minä olin varmaan ainut, jolle hän saattoi kertoa tunteistaan.

Tässä on suora lainaus Harmiksen tekstistä:

Välillä ajattelen itsemurhan olevan ainoa ulospääsytie. Tätä ei voi sivullinen ymmärtää, että miksen vain lähde pois. Rakastan vaimoani kaikista ongelmistamme huolimatta, enkä ainakaan vielä ole valmis eroamaan todistajista. Tai voisin jopa erotakin vaimostani, jos hän sen jälkeen voisi etsiä itselleen uuden kumppanin ja elää onnellisena. Nyt en enää tiedä, mitä tehdä.
Harmis, Jehovan todistaja

En tiedä onko Harmis enää elossa. En ole saanut häneen yhteyttä pariin vuoteen.

Moni todistaja miettii, että itsemurha on ainut ulospääsytie siitä järjestöstä, jota sinä mainostat rakkaudelliseksi. Tämä on tullut vastaan useasti myös tämän vuoden aikana, kun olen saanut uusia kirjeitä. Osa kirjoittaneista on yrittänyt itsemurhaa, muutama parikin kertaa. Rakkaudellisessa veljesseurassa. (Mutta syy onkin heissä itsessään, niinkö? Eihän täydellisessä yhteisössä voi olla vikaa. Eihän?)

Kuolema voi tuntua helpottavammalta, sillä järjestöstä eroaminen on nöyryyttävää. Sukulaiset häpeävät. Avioerokaan ei ole ratkaisu, koska järjestöön jäänyt ei voi enää avioitua uudelleen. Tai voi, jos pois lähtenyt tekee tahallaan huorin. (Näitäkin tapauksia on ollut: “Annoin puolisolle vapauden mennä naimisiin – kävin vieraissa”.)

Uskot sinä Rauli sitten mitä tahansa yksimielisyydestänne, niin minun mielestäni on monin verroin parempi antaa uskonnollisen yhteisön jäsenille oikeus ilmaista omat aidot ajatuksensa ja mielipiteensä ja tunteensa. Olla erimieltä. Pakotettu yksimielisyys johtaa väistämättä ongelmiin, niin kuin jo aiemmin sinulle tässä ketjussa toisessa tekstissäni kirjoitin (ja jotka taisit jättää huomiotta).

Pakolla saatu yksimielisyys johtaa: mm. teeskentelyyn, näyttelemiseen, valehteluun, kaksinaamaisuuteen, salailuun, pelkoon, ahdistukseen, suruun, vihaan, kateuteen ja jopa itsetuhoisuuteen.

Kirjoitat yksimielisyydestä ja uskot että se syntyy ihmisten vapaasta tahdosta. Hyvä sinulle. Sillä jos tietäisit totuuden totuudesta ja olet rehellinen, sinun olisi todella, todella vaikea olla mukana. Ne joiden silmät avautuvat ja jotka voivat – lähtevät pois.

Todistajat puhuvat yksimielisyyden ohella maailman onnellisimmasta kansasta. Totta. Miten se on mahdollista? Pelko.

Valtakunnansalilla opetetaan hymyilemään kenttätyössä. Kukaan ei voi kertoa, että kenttätyö ahdistaa (ei toki kaikkia, joku nauttii siitä kovasti). Osa tekee kynätunteja (merkitsee tunteja korttiin, vaikka ei käy kentällä). Miksi? Koska kenttäilemätön on toimeton > huonoa seuraa > jää yksin.

Kokoukset puuduttavat. Konventteja pidetään tylsinä. Mutta puhuuko kukaan näistä salilla? Ei. Kertooko joku salilla, että en tullut kokoukseen viime viikolla, kun en millään jaksanut rankan työpäivän jälkeen? Ei – koska pelko.

Vartiotornista voi lukea, kuinka jossain maassa joku sokea todistaja kävelee kaksi kertaa viikossa kokouksiin kymmeniä kilometriä mutavellissä toisen taluttamana ja toinen jalka poikki (kärjistetty keksitty vertaus). Näin tulee toimia > osallistua > yksimielisyys > syyllisyys. Kukaan ei kyseenalaista, onko näitä uskon sankareita edes olemassa, mutta heidänkaltaisensa nostetaan järjestön ikoniksi.

Jos hänkin pääsee paikalle ja haluaa osallistua, miksi et sinä? Et saa jättää ainuttakaan kokousta väliin. Jos umpisuoli leikattiin toissapäivänä ja olet tarpeeksi terve kotiin, voit tulla virkistymään myös kokoukseen. Yksimielisyys > kokouksessa on ihanaa. Negatiivisia tunteita ei ole. Ei saa olla.

Vasta kun ihminen uskaltaa lähteä pois, voidaan kaikista tunteista puhua. Voi sanoa, että en tykännyt kenttätyöstä, kokoukset olivat tylsiä. Millainen reaktio seuraa? > Luopio valehtelee > kokouksissa on ihanaa > kenttätyö on ihanaa > yksimielisyys > muuta mieltä et saa olla, tai olet itse ulkona.

Yksimielisyys.

Yhteisöön syntyneelle poislähtö on vaikeaa, jopa mahdotonta, koska pelotellaan demoneilla, jotka hyökkäävät järjestön ulkopuolella. Vaihtoehto lähtijälle voi olla kaikkien ystävien menetys. Kukaan ei puhu. Omat sukulaiset eivät kerro irtautuneelle “mitä kello on” (oma esimerkkisi erotetun kohtaamisesta), eivät tervehdi, eivät katso kohti, eivät vastaa puheluun – ehkä edes oma äiti ei vastaa.

Yksimielisesti sanotaan, että jokaisella on vapaus lähteä. Totta. Mutta mitkä ovat seuraukset?
Moni on nähnyt totuuden. Jari-Pekka on nähnyt sen. Sinä et kuitenkaan saa puhua hänelle etkä lukea hänen tekstejään. Miksi? Se on kiellettyä, koska hän kertoo todellisia, aitoja tunteitaan. Jos jäsenet uskaltaisivat puhua kaikista (myös kielteisistä) tunteistaan yksimielisyys tuhoutuisi. Illuusio katoaisi. Se pysyy, kun jäsenet tottelevat – pelkäävät seurauksia.
Eihän kukaan halua tulla “eläväksi kuolleeksi rakkailleen ja läheisilleen”.

Yksimielisyydellä on hintansa.

 

Tekstin lainaaminen ja lainatun tulkinta

Tämänkertaisessa tekstissä haluan tuoda esille sen, miten hienovaraisesti epärehellisyyttä voi harjoittaa, vieläpä niin että lukija ei tajua tulleensa huijatuksi tai vähintäänkin tarkoituksellisesti harhaanjohdetuksi.

Satuin lukemaan erään kirjoituksen, jossa kommentoitiin joulukuun 2015 Vartiotornilehden tekstiä. Lehden tutkittavassa versiossa käsitellään Raamatun kääntämistä ja Jumalan nimen esiintymistä Raamatussa.

Tässä alla on kyseinen Vartiotornilehden teksti:

“Vaikka selvät todisteet puoltavat sitä, että Jumalan nimi kuuluu Raamattuun, monet käännökset ovat jättäneet tuon pyhän nimen kokonaan pois. Vain kaksi vuotta sen jälkeen, kun Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Uuden maailman käännös julkaistiin englanniksi vuonna 1950, julkisuuteen tuli vuoden 1901 American Standard Version -käännöksen tarkistettu laitos (Revised Standard Version). Tästä uudesta laitoksesta Jumalan nimi oli poistettu vastoin vuoden 1901 käännöksen toimittajien noudattamaa käytäntöä. Mikä oli syynä tähän? Käännöksen esipuheessa sanotaan: ”Nimen käyttö yhdestä ainoasta Jumalasta – – on täysin sopimatonta kristillisen kirkon yleismaailmalliselle uskolle.” Tämä loi mallin monille seuraaville sekä englanninkielisille että muunkielisille käännöksille.” (VT 15. joulukuuta 2015 sivu 10, korostus lisätty)

Tekstissä ei ehkä huomaa ensilukelmalta mitään outoa. Siksi pyytäisin kiinnittämään huomiota yhteen erikoiseen virkkeeseen (korostettu), joka on jaettu kahteen osaan käyttämällä – – merkkejä. Nuo merkit tarkoittavat, että välistä on poistettu osa tekstiä.

Mitä on jätetty pois ja miksi?

Vartiotornilehteen poimitun lainauksen tarkoitus on siis kertoa syy, miksi RSV-versiossa ei enää käytetä Jumalan nimeä. Syy näyttää kirjoitettuna hieman epämääräiseltä ja oudolta. Käyttämällä – – merkkejä Vartiotorni luo vaikutelman siitä, että Jumalan nimen käyttö olisi sopimatonta kristillisen kirkon uskolle. Onko syy esitetty alkuperäisessä tekstissä todellakin juuri näin?

Asia selviää, kun vertaa lainausta alkuperäiseen tekstiin.

Alla olevasta alkuperäisestä tekstistä käy ilmi, että todistajat ovat poimineet syyksi a) vain toisen RSV-käännöksen mainitsemista syistä, b) pätkineet sitäkin kohtaa niin, että jäljelle on jäänyt teksti, joka ei selitykseltään vastaa ollenkaan alkuperäisen tekstin todellista sisältöä.

Lainaukseen käytetty teksti on korostettu.

” … For two reasons the Committee has returned to the more familiar usage of the King James Version: (1) the word “Jehovah” does not accurately represent any form of the Name ever used in Hebrew; and (2) the use of any proper name for the one and only God, as though there were other gods from whom He had to be distinguished, was discontinued in Judaism before the Christian era and is entirely inappropriate for the universal faith of the Christian Church.”

Jehovan todistajat pitävät itseään moraalisesti ylivertaisina. Eikö moraalin tulisi olla ohjenuorana myös kirjallisuuslainauksissa? Todistajat käyttävät oppiensa todisteluun paljon ulkopuolista kirjallisuutta. Osaksi sitä suositaan tukemaan omia tulkintoja, toisaalta sillä pyritään osoittamaan muiden uskontojen virheellisyys, epäloogisuus ja epärehellisyys.

Poimimalla valikoituja lainauksia ja pätkimällä niitä täysin mielivaltaisesti, voidaan mistä tahansa tekstistä muokata versio, joka vesittää alkuperäisen tarkoituksen tai kääntää jopa koko ajatuksen päälaelleen.

Jos joskus luet enemmänkin Vartiotorniseuran tekstejä, tulet huomaamaan, kuinka paljon he käyttävät kirjallisuuslainauksissaan – – merkkejä. Koska järjestön jäsenet luottavat sinisilmäisesti kaikkeen Vt-seuran omaan materiaaliin, he eivät kyseenalaista lainauksia. Harvemmalla todistajalla on intoa, mahdollisuuksia, aikaa tai edes mielenkiintoa lähteä tutkimaan alkuperäisiä tekstejä ja selvittämään sitä, onko lainaus sopusoinnussa alkuperäisen tekstin kanssa vai ei.

Liitän tähän alle vielä koko luvun, jossa perustellaan sitä, miksi sanaa Jehova ei enää esiinny RSV-versiossa. Lisäsin tekstiin vielä uudemman kerran korostuksena sen osan, jonka Vt-seura katsoi “tarpeelliseksi” nostaa syyksi Jumalan nimen puuttumiselle.
Jokainen lukija pohtikoon itse, kuinka rehellisesti Vartiotornilehden lainaus ottaa huomioon alkuperäisen tekstin sisällön.

“A major departure from the practice of the American Standard Version is the rendering of the Divine Name, the “Tetragrammaton.” The American Standard Version used the term “Jehovah”; the King James Version had employed this in four places, but everywhere else, except in three cases where it was employed as part of a proper name, used the English word Lord (or in certain cases God) printed in capitals. The present revision returns to the procedure of the King James Version, which follows the precedent of the ancient Greek and Latin translators and the long established practice in the reading of the Hebrew scriptures in the synagogue.

While it is almost if not quite certain that the Name was originally pronounced “Yahweh,” this pronunciation was not indicated when the Masoretes added vowel signs to the consonantal Hebrew text. To the four consonants YHWH of the Name, which had come to be regarded as too sacred to be pronounced, they attached vowel signs indicating that in its place should be read the Hebrew word Adonai meaning “Lord” (or Elohim meaning “God”). The ancient Greek translators substituted the work Kyrios (Lord) for the Name.

The Vulgate likewise used the Latin word Dominus. The form “Jehovah” is of late medieval origin; it is a combination of the consonants of the Divine Name and the vowels attached to it by the Masoretes but belonging to an entirely different word. The sound of Y is represented by J and the sound of W by V, as in Latin. For two reasons the Committee has returned to the more familiar usage of the King James Version: (1) the word “Jehovah” does not accurately represent any form of the Name ever used in Hebrew; and (2) the use of any proper name for the one and only God, as though there were other gods from whom He had to be distinguished, was discontinued in Judaism before the Christian era and is entirely inappropriate for the universal faith of the Christian Church.”

Vaitiolo vai velvollisuus?

Edellisestä blogipostauksestani ei ennättänyt kulua kuin pari päivää, kun vanhoillislestadiolaisuus ilmestyi jälleen kerran otsikoihin. Tällä kertaa Helsingin Sanomat tuo julki tapauksen, jossa vanhoillislestadiolaisen liikkeen johtohenkilöt olivat pyytäneet yhteisöön kuuluvalta tutulta poliisilta apua arkaluontoisten asioiden selvittämiseen.
Joku saattaa nyt kysyä, mikä asiasta tekee ongelman? Eikö poliisin työtä olekaan selvitellä epäluotettaviksi epäiltyjen henkilöiden toimia?

On toki, mutta tällaisten asioiden tulee kulkea virallisia polkuja pitkin. Jos naapurissasi asuu tuttu poliisi tai satut tuntemaan läheisesti oman poliisilaitoksen korkeita virkamiehiä, se ei suinkaan tarkoita sitä, että voisit kääntyä yksityisasioissasi kuten esimerkiksi kahvipöytäkeskustelussa tai virkkauspiirin kevätjuhlassa heidän puoleensa vain udellaksesi kanssaihmisten elämää. Vaikka poliisi olisi oma puolisosi, hän ei saa urkkia kenenkään puolitutun tekemisiä epävirallisesti. Ei saa, vaikka olisit vakuuttunut siitä että joku uusi tuttavasi on a) entinen sarjamurhaaja ja katselee sinuakin murhaavasti, b) tuomittu pedofiili joka vaanii lapsiasi, tai c) ulkomaalainen mies, joka väittää tavanneensa tasavallan presidentin ja Hillary Clintonin.

Kohdan c kuvaama pulma oli Helsingin Sanomien mukaan yksi peruste sille, että vanhoillislestadiolaiset halusivat tutkia miehen taustan poliisia apunaan käyttäen. Lisäksi lestadiolaisessa liikkeessä oli ollut “huolta ja sairastumisia” tämän samaisen ulkomaalaisen henkilön takia. Virkarikkeestä epäillyn poliisin kertoman mukaan joku asiantuntija olisi voinut olla jopa sitä mieltä, että kyseisen rauhanyhdistyksen (seurakunnan) “porukka oli psykoosissa” tämän huijarin takia.

Mitä tästä opimme? Opimme sen, että hengellinen, tai mikään muukaan, yhteisö ei saa  käyttää viranhaltijoina toimivia omia jäseniään muiden yhteisönsä jäsenten tietojen urkintaan. Ei saa, vaikka tilanne olisi kuinka houkutteleva tahansa. Moni poliisi narahti joku aika sitten, kun oli omaa uteliaisuuttaan tyydyttääkseen katsellut ilman asianmukaista lupaa Mika Myllylän kuolemaa käsitteleviä papereita.

Olipa kyse sitten mielenkiintoisesta julkkiksesta tai mielenterveysongelmaisesta patologisesta valehtelijasta, tilanne on sama. Virkamies ei saa mennä tonkimaan kenenkään yksityisiä tietoja huvikseen omin luvin.

Olen kuullut huhuja myös muunlaisesta urkinnasta. Joissain hengellisessä yhteisössä saatetaan jopa neuvoa, että vaitiolovelvollisuuden voi rikkoa, jos uskonsisar tai -veli tekee vakavan synnin.

Alla on poiminta hoitajaksi esittäytyneen kirjoittamasta viestistä Veljesseuran keskustelupalstalta:
“Mitä jos näen työssäni hoitsuna jonkun uskonveljeni/-siskoni sängyssään veripussi vierellä, eli siis hän ottaa verta kertomatta asiasta tietenkään kellekään.
Raamatun sääntöjen mukaan minun kuuluisi ilmoittaa siitä vanhimmistolle, koska muuten tulen osalliseksi hänen synteihinsä. Mutta silloin rikon vaitiololupaustani ammattini puolesta ja joudun siitä edesvastuuseen ja menetän oikeuteni harjoittaa ammattiani.”

Oikea vastaus on tietysti, ettei vaitiololupausta tule rikkoa. Pelote on kuitenkin kova. Kukapa haluaisi ottaa päälleen toisen tekemän synnin, josta yhteisön mukaan Jumalan langettama rangaistus on ikuinen tuho? Vastaavan ongelman edessä voi olla vanhoillislestadiolainen terveydenhuoltoalan henkilökuntaan kuuluva, tai vaikkapa apteekissa työskentelevä ihminen, joka huomaa, että uskonsisarelle on kirjoitettu e-pilleriresepti.

Kaikesta huolimatta tulee muistaa ja kirkkaasti järjellään tiedostaa: Henkilöllä, jolla on vaitiolovelvollisuus on velvollisuus olla vaiti. Laki pätee niin uskottomiin kuin uskovaisiin, tänään ja huomenna.