Luulin pitkään olevani omenapuu

Tuttavani muutti vuosia sitten uuteen asuntoon. Sopiva koti löytyi maaseudun rauhasta. Kaunista taloa ympäröi hoidettu tontti istutuksineen ja hedelmäpuineen. Hän hoiti puutarhaansa ilolla ja sai runsaasti satoa.

Ainoan poikkeuksen toi yksi omenapuu, joka ei tuottanut hedelmää odotuksista huolimatta. Koska puu oli muutoin terve ja kaunis, se sai kasvaa vuosia paikallaan. Viimein tuli kuitenkin se syksy, kun kärsivällisyys loppui. Hän päätti luopua huonosta puusta ja istuttaa tilalle satoisan.

Kun hän lähestyi tontin laidalla kasvavaa omenapuutaan, aikoen kaataa sen, hän suureksi hämmästyksekseen huomasi lehtien seassa tummia luumuja. Puu ei ollutkaan omenapuu vaan luumupuu. Se oli onnistunut tekemään salassa aivan toisenlaista hedelmää kuin siltä oli jo vuosia odotettu.

Kuullessani tarinan, mietin, että se voisi yksinkertaisuudessaan kertoa ihmisen elämästä ja toiveista. Usein meiltä odotetaan tiettyjä asioita. Vanhemmilla voi olla toiveita lastensa tulevaisuudesta. Saatamme etsiä ja kysellä erilaisten lahjojen ja lahjakkuuksien perään niin innokkaasti, että se mikä on jo selvästi näkyvissä, jää kokonaan huomaamatta.

Jos nuoresi, puolisosi tai ystäväsi on luumupuu, älä sure, ettet löydä hänestä omenoita. Iloitse niistä lahjoista, joita hänellä on, vaikka ne eivät vastaisi odotuksiasi. Elämä voi yllättäen viedä aivan toiseen suuntaan kuin mitä on nuorena ajatellut.

Tai entäpä itse? Oletko jo löytänyt omat lahjasi?

Löysin omat hedelmäni vasta nelikymppisenä, kun uskaltauduin hakemaan yliopistoon. En ollut myöskään milloinkaan haaveillut kirjailijan urasta. Ensimmäinen tietokirjakäsikirjoitukseni valmistui kymmenen vuotta sitten. Nyt etsin kustantajaa kuudennelle tietokirjalleni.

Luulin pitkään olevani omenapuu, kunnes eräänä päivänä huomasinkin olevani luumupuu.

 

Enkeli-Elisan kuolemasta 10 vuotta

Vieläkö muistat suurta kohua aiheuttaneen kirjan Enkeli-Elisasta? Minttu Vettenterän kirja Jonakin päivänä kaduttaa kertoo 15-vuotiaasta Elisasta, joka teki itsemurhan jatkuvan koulukiusaamisen seurauksena.

Kirjan kertoja on Miksu, Elisan isä ja entinen koulukiusaaja. Epäloogisuuksista huolimatta Elisan tarinan todenperäisyyttä ei alussa epäilty. Lopulta Helsingin Sanomien Kuukausiliite asetti artikkelissaan koko Elisan olemassaolon kyseenalaiseksi. Jutun seurauksena nousi suuri kohu, joka eteni aina poliisitutkintaan saakka. Pian kävikin ilmi, että koko tapahtumasarja oli kirjailijan mielikuvitusta.

Kirjaa ei tulisi missään nimessä lukea, jos on vähänkään masentunut tai itsetuhoinen. Se ei tarjoa apua ahdistuneelle. Päin vastoin se kuvaa kuoleman ratkaisuna kiusaamiselle ja masennukselle. Lisäksi se on epälooginen. Henkilöhahmot ovat stereotypioita, tunneskaala liioiteltu ja kirjan kieli paikoin alatyylistä. Kirjassa on myös lukuisia omituisuuksia.

Kirjan ongelmia: Itsemurhan glorifiointi. Elisa esitetään kauniina vainajana peiton poimuihin kääriytyneenä enkelinä. Todellisuudessa lääkkeillä tehty itsemurha ei ole kaunista katsottavaa.
Elisan isäkin haaveilee itsemurhasta, kuvailee lapsuuttaan ja haluaan hypätä ikkunasta vanhempiensa alkoholismin ja väkivaltaisuuden takia. Lisäksi hän toteaa, että olisi ”lähtenyt Elisan perään” ottamalla yliannostuksen, jos poliisi ei olisi vienyt lääkkeitä pois.

Miksun kiusaamaksi kuvattu Henna kertoo, että jossain tapauksessa kuolema voi olla elämää parempi vaihtoehto. “En epäile hetkeäkään, etteikö minulle olisi ollut parempi tehdä sama, mutta minä olin liian raukka ja jäin tähän maailmaan vain olemaan. – – Joskus vain olisi parempi olla kuollut.” Lisäksi kirjassa kuvataan yksi itsemurhayritys.

Kirjan epäterve opetus itsetuhoisuudesta on: Itsemurha on ratkaisu silloin kun on paha olla. Joskus on parempi olla kuollut kuin elossa.

Oudot hautajaiset: Hautajaiset ovat kaunis draama. Elisan arkku on kirkossa auki. Sikäli mielenkiintoinen ajatus, mutta Elisa ei ollut ortodoksi ja oli ollut kuolleena kolme viikkoa. Lisäksi hänelle on tehty ruumiinavaus. En usko, että lapset olisivat tuoneet pehmopupuja Elisan vierelle arkkuun ja katselleet kuollutta koulukaveriaan.
Surijoita täynnä oleva kirkko leikkimässä laululeikkiä Jumalan kämmenellä -virren mukana. Sekään ei ole uskottavaa. Laululeikit eivät kuulu hautajaisiin.

Kirjan väkivallasta: Elisaa potkitaan, kirjat kastellaan. Kiusaaminen on jokapäiväistä, mutta vanhemmat eivät huomaa mitään. Elisa on aina iloinen ja hymyilee kotona, vaikka koulussa elämä on helvettiä.

Sini, joka oli myös yksi Elisan isän kiusaamista, kertoi toivoneensa kaikki kuluneet vuodet Miksun halvaantumista kaulasta alaspäin. Elisan isällä ja äidillä on väkivaltaisia ajatuksia: “– – joskus musta tuntuu, että mä haluaisin mennä ja niksauttaa niskat poikki jokaiselta, joka sanoi Elisalle rumasti – –“ – – “Ne kaikki ansaitsisi kuolla sen vuoksi mitä ne teki Elisalle. Ihan niin kuin kaikki nekin, jotka kiusasivat mua koulussa.”

Muita teologisia kummallisuuksia: Diakonissa ei kotikäynnillä pystynyt itkultaan sanomaan yhtään kokonaista lausetta. Onpa harvinaisen epäpätevä kirkon työntekijä. Diakonissa on koulutettu kohtaamaan kuolemaa. Jos lapsen itsemurha olisi ollut liian henkilökohtainen juttu, joku toinen työntekijä olisi hoitanut tapaamisen.

On hämmentävää, että kaikkine omituisuuksineen kertomus meni pitkään läpi todellisena tapahtumana. Hanna Nikkasen ja Anu Silfverbergin ansiosta totuus paljastui. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä julkaistu juttu Enkeli-Elisan tarinasta palkittiin 2012 vuoden juttuna Bonnierin Suuri journalistipalkinto -gaalassa.

Jos kirja kuitenkin ongelmallisuudestaan huolimatta kiinnostaa, se sopii tämän vuoden (2022) Helmet-lukuhaasteen kohtaan 17. (Kirja, joka on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua).

 

Asuivatko enkelit kuussa?

Tiesitkö, että Steiner opetti enkelien eläneen aiemmin ihmisinä kuussa? Arkkienkelit puolestaan asuivat auringossa. Steiner myös uskoi vainajien tarvitsevan ravintoa eläviltä ihmisiltä. Hänen mukaansa kuolleet syövät elävien ihmisten unenaikaisia ajatuksia ja ideoita. Eräässä kirjallisuuslähteessä todetaankin, että koko steinerpedagogiikka rakentuu ihmiskuvaan, jossa jälleensyntyminen ja karma ovat keskeisiä tosiasioita.

Moni on laittanut lapsensa Steinerkouluun, mutta harva on lukenut Steinerin kirjoittamia kirjoja. Luin paljon lähdekirjallisuutta kirjoittaessani kirjaani Henkisyyden harhapoluilla. Yhteen tai pariin enkelikirjaan tutustumalla ei vielä näe kovin suurta kuvaa. Vasta kun tutustuu kymmeniin eri kirjoittajien kirjoihin huomaa, miten ristiriitaisia ja outoja ne pohjimmiltaan ovat.

Käyn kirjassani Henkisyyden harhapoluilla läpi erilaisia uskomuksia. Niiden ohella haastattelin entisiä ja nykyisiä new agen toimijoita, esimerkiksi enkelihoitajia ja meedioita. Tutkin, mitä Atlantiksesta ja tähtiolennoista kerrotaan. Tutustuin ulottuvuuksiin, värähtelyihin, enkelipalloihin, julistuksiin ja manauksiin. Luin energioista, auroista, ennustuksista, karmasta ja tuonpuoleisesta maailmasta. Selitystä oli paljon, logiikkaa perin vähän.

Uushenkisyys eli new age on tavallaan kiehtovaa, tavallaan kammottavaa. Opit esitetään houkuttelevasti, eikä milloinkaan voi olla väärässä, sillä jokainen voi tulkita uushenkistä kirjallisuutta niin kuin itse haluaa.

Jos aihepiiri kiinnostaa, mutta et halua lukea varsinaista henkistä kirjallisuutta (en suosittele lukemaankaan), niin tartu kirjaani. Pyrin käsittelemään aihetta neutraalisti pohtien, vertailemalla uushenkisyyden oppeja kristinuskoon. Kristittynä teologina uskon enkeleihin, mutta siihen, että enkelit olisivat kuusta, auringosta tai Saturnuksesta tulleita, en usko.

Kirjaani löytyy kattavasti kirjastoista ja lukuaikapalveluista. Sitä voi myös ostaa kustantajani Docendon kirjakaupasta. Minulta kirjaa voi ostaa Lohjalta tai Kauniaisista.

Tilaa kirja:  Docendo

Tietosuojasta kysymyksiä Veikko Leinoselle

Jehovan todistajat ovat joutuneet tälläkin viikolla median otsikoihin ikävissä merkeissä. Kyse on korkeimman hallinto-oikeuden vahvistamasta tietosuojavaltuutetun päätöksestä, jonka nojalla todistajia kielletään keräämästä nimilistoja ja tekemästä muistiinpanoja saarnaamistyön yhteydessä.

Muistiinpanoja saa tehdä, jos asianomainen antaa luvan. Todistajien tavassa ongelma on se, että lupaa ei jostain syystä edes haluta kysyä. Niinpä tiedot kerätään edelleen luvattomasti.

Ilta-Sanomat kirjoittaa: “Kotikäynneillä oli tietosuojavaltuutetun mukaan keskusteltu esimerkiksi ihmisten perhetaustasta, uskonnosta ja huolenaiheista. Saatuja tietoja on kirjattu muistiin tapaamisten jälkeen.”

Tietosuojavaltuutetun mukaan Jehovan todistajien uskonnollinen yhdyskunta ohjaa kyseisten henkilötietojen keräämistä. Jehovan todistajien mukaan jäsenet puhuvat ihmisille yksityishenkilöinä.

Tarkastelen aihetta ensin todistajien oman kirjallisuuden valossa. Esitän sen jälkeen tiedottaja Veikko Leinoselle muutaman teemaan liittyvän kysymyksen.

Tiedostan, ettei hän vastaa minulle, mutta toivon, että joku media, jonka kysymyksiin Leinonen kokee painetta vastata, esittää edes muutaman näistä kysymyksistäni hänelle.

Alla olevat lainaukset on poimittu kirjasta Järjestetyt tekemään Jehovan tahto:

“Kun joku lähtee kanssamme kenttäpalvelukseen, hän esiintyy julkisesti Jehovan todistajana” (s.69)

“Meidän on tärkeää olla yhteistoiminnallisia ja jättää kenttäpalvelusraporttimme säännöllisesti.” (s.80)

“Kenttäpalveluskokouksia talosta taloon -palvelusta varten järjestetään sekä arkisin, että viikonloppuisin.” (s.83)

” – – haaratoimisto antaa seurakunnille ja niistä erillään toimiville julistajille aluemääräykset. – – Alueiden antamisesta ja alueita koskevasta kirjanpidosta voi huolehtia joku avustava palvelija. Alueita on kahdenlaisia: ryhmän alueita ja henkilökohtaisia alueita.” (s.90-91)

“Sen joka ottaa alueen, tulee huolehtia siitä, että se käydään läpi perusteellisesti – – Jokaisesta asunnosta pyritään järkevässä määrin tavoittamaan joku.” (s. 91)

“Kun julistajat ovat yhteistoiminnassa keskenään, seurakunnan alue voidaan käydä läpi perusteellisesti.” (s. 92)

 

 Kysymyksiä tiedottaja Veikko Leinoselle:

1)  Kirjallisuutenne mukaan kenttäpalveluksessa oleva esiintyy julkisesti Jehovan todistajana. Haastatteluissa yhteisönne on väittänyt julistajien toimivan ainoastaan yksityishenkilöinä. Kumpi väitteistä on totta?

2) Kenttäpalveluskokouksia pidetään ryhmissä ennen lähtöä ovelta ovelle -työhön. Ryhmässä sovitaan alueet ja työparit. Onko tämä kokoustaminen yksittäisten yksityishenkilöiden toimintaa vaiko seurakunnan koordinoimaa ja valvomaa?

3) Seurakunnilla on tarkkaan rajatut alueet. Voiko ja saako kuka tahansa todistaja mennä mille tahansa alueelle “yksityishenkilönä” kenttätyöhön kysymättä asiasta seurakunnaltaan?

4) “Otetaanko alueet” yksityishenkilönä vaiko julistajana?

5) Jos julistajat ovat “yhteistoiminnassa keskenään”, niin täyttyykö silloin ajatus yksityishenkilöstä?

6) Luonani on vieraillut muutaman kerran kierrosvalvoja ja tienraivaaja. Ovatko Kierrosvalvojat ja seurakunnan nimittämät tuntivelvoitteella toimivat tienraivaajat, erikoistienraivaajat, osa-aikaiset tienraivaajat myös vain yksityishenkilöitä kentällä käydessään? Entä lähetystyötä tekevät julistajat, joita toimii myös Suomessa ns. “tarve suuri” -alueilla?

7) Miksi “yksityishenkilönä” toimiva julistaja on velvollinen raportoimaan kenttätyöstään seurakunnalle?

8) Miksi ette yksinkertaisesti vain voi kysyä ovenavaajalta lupaa tallettaa hänen tietojaan? Mitä tai ketä pelkäätte?

 

Iltalehti kirjoittaa aiheesta.

Ilta-Sanomat kirjoittaa aiheesta.

Valeuutisia vai uutisista valehtelua?

Helsingin Sanomien kotimaan uutisessa käsiteltiin uskonliikkeiden suhtautumista rokotuksiin, elinsiirtoihin ja verensiirtoon. Artikkeliin on haastateltu UUT:n toiminnanjohtaja Joni Valkilaa sekä Jehovan todistajien tiedottajaa Veikko Leinosta.

Joni Valkila kommentoi Jehovan todistajien verensiirtokieltoa: “Jos he nyt sanoisivat, että oikeastaan Jumala salliikin verensiirrot eivätkä ne olekaan syntiä, he tavallaan tunnustaisivat, että tuhannet ihmiset ovat kuolleet ja vammautuneet turhaan.”

Myöntääkö tiedottaja Veikko Leinonen, että verensiirtokielto on aiheuttanut uhreja? Ei. “‘Valeuutisia’, Leinonen sanoo verensiirtokiellon takia kuolleista ja vammautuneista.”

Kumpi haastatelluista puhuu totta ja kumpi puhuu “totta”?

Veikko Leinosen väite on sikäli mielenkiintoinen, että järjestön omassa Herätkää -lehden kansikuvassa vuodelta 1994 on kolme lasta, jotka kuolivat verensiirtokiellon seurauksena.

Onko kyseinen Jehovan todistajien omassa lehdessä oleva uutinen siis valeuutinen?

Vai tarkoittaako Leinonen etteivät kuolleet ole olleet uhreja? Myöntääkö hän kuolemat jos kysyttäisiin, onko kielto synnyttänyt marttyyrejä? Eihän Isiskään pidä itsemurhaiskuissa itsensä tappaneita uhreina vaan uskonsankareina.

Vaikuttaa jälleen siltä, että toimittajat eivät osaa esittää tarpeeksi tarkkoja kysymyksiä. Jos toimittaja pitäisi ruislimppua kädessään ja kysyisi “onko tämä leipä?” hän voisi saada vastaukseksi että “ei, se ei ole reikäleipä“.

Vastaus olisi tavallaan totta, mutta ei vastaisi esitettyyn kysymykseen. Jotta kiemurtelu, saivartelu ja puolitotuuksien kertominen loppuisi, kysyjän olisi osattava kysyä niin yksityiskohtaisia kysymyksiä, että asian vierestä vastaaminen ei onnistuisi. Mikäli ei osaa itse muotoilla tarpeeksi suoria ja selkeitä kysymyksiä, kannattaa käyttää apuna niitä, joilla on enemmän tietopohjaa todistajuudesta.

Herätkää (22.05.1994): “Hänen sairautensa? Aivan. Se alkoi maaliskuussa 1993 Adrianin ollessa 14-vuotias. Hänen mahalaukustaan löytyi nopeasti kasvava kasvain. Lääkärit halusivat ottaa koepalan, mutta koska he pelkäsivät liiallista verenvuotoa, he sanoivat, että verensiirto voi käydä välttämättömäksi. Adrian ei suostunut ottamaan verta. Hän oli järkähtämätön. Hän sanoi kyyneleet silmissään: ”En voi elää rauhassa itseni kanssa, jos minulle annetaan verta.” Hän ja hänen perheensä olivat Jehovan todistajia, jotka kieltäytyvät verensiirroista niillä perusteilla, jotka löytyvät Raamatusta – – “

Keskimmäinen kuvan lapsista on Adrian. Hän kuoli 13. syyskuuta 1993. Kuollessaan hän oli vasta viisitoistavuotias.

Verensiirtokieltoa valvoo sairaalayhteyskomitea. Sitä Veikko Leinonen kommentoi Helsingin Sanomissa seuraavasti: “Ne tuovat tietoa vaihtoehtoisista hoitomenetelmistä. Ne eivät ole poliiseja, jotka vahtivat, että pysytään uskossa.”

Totta vai tarua? Totta, tavallaan.

Sairaalayhteyskomiteassa ei nimittäin ole poliiseja. Se koostuu seurakunnan vanhimmista, jotka vahtivat, että pysytään uskossa.

Voisi olettaa, että järjestöllä, joka sanoo olevansa moraalisesti ylivertainen, olisi rohkeutta myöntää ongelmat, joita oma raamatuntulkinta aiheuttaa. Tiedottaja Leinonen voisi aloittaa karttamisesta ja vaikkapa verensiirtokiellosta ja sen aiheuttamista kuolemista.

Todistajien kannalta surullista on se, että aina ei ole vaihtoehtoja. Verta ei voi korvata keinotekoisilla aineilla.

Myös fraktiokysymys on nykyään saivartelua. Fraktiot otetaan kokoverestä, jonka joku toinen ihminen on luovuttanut tapahtumassa, jota kutsutaan verenluovutukseksi. Fraktiot otetaan kokoverestä.

Jos Jumala olisi kieltänyt banaanien syömisen, saisiko banaanin sisuksen syödä, jos poistaa kuoren syömättä ja pilkkoo banaanin pieniksi palasiksi? Tuskin. On hyvä asia, että todistajat sallivat veren osien käytön, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että kyse on edelleen verestä.

On tekopyhää ja valheellista väittää, etteivät fraktiot ole verta.

Lisää tietoa todistajien verikysymyksestä löytyy kirjastani Vartiotornin varjossa.

Linkki: Helsingin Sanomien uutiseen.