Kategoria: Uskonto

Sanoilla kikkailua?

Monilla uskonnollisilla yhteisöillä on omaa erikoissanastoa. Toisaalta samalla sanalla voi olla aivan eri merkitys riippuen siitä, missä ryhmässä ollaan. Helluntaipastorin puhuessa saarnassaan voitelusta, hän ei todennäköisesti tarkoita sen enempää leipänsä levitettä kuin autonsa moottoria. Kyse on mitä luultavimmin hengellisestä voitelusta.  “Omalla kielellä” erotutaan muista ympäröivistä yhteisöistä ja pyritään herättämään mielenkiintoa omaa uskontoa kohtaan. Kieli lisää yhteenkuuluvuutta entisestään.

Sanoilla on valtava voima. Niillä voidaan sitoa ja päästää irti. Sanoilla pystytään lokeroimaan hengellisen yhteisön jäsen omalle tasolleen. Vaikka esimerkiksi sanat tienraivaaja ja erikoistienraivaaja kuulostavat lähes samoilta, käytännössä henkilöiden arvoasteikossa on sekeä ero. Eikä tässä tapauksessa ole kyse tien laadusta, erikoistiestä. Tie ei ole sen erikoisempi kummallakaan kulkijalla. Kyseessä on henkilön, raivaajan erikoisominaisuus, “erityisyys”.

Toisen henkilön uskon vahvuutta saatetaan kuvata erilaisilla ilmaisuilla. Vanhoillislestadiolaisuudessa saattaa yllättäen joutua laiteille. Se tarkoittaa sitä, että kyseisen henkilön hengellinen polku on kulkeutunut syrjään uskon ytimestä. Jehovan todistajat ilmaisevat samaa asiaa sanoilla epäsäännöllinen ja toimeton. Todistajasta tulee epäsäännöllinen jos hän ei käy säännöllisesti kokouksissa ja toimeton hän on silloin, jos kenttätyö ei huvita.

Joskus sanoilla kikkailu voi herättää närkästystä ulkopuolisissa. Omien termien käyttö voi johtaa myös hankaluuksiin tai aiheettomiin epäilyihin. Nostan esille yhden esimerkin. Jehovan todistajille on tärkeää mainita kokouskutsujen yhteydessä, että kolehtia ei kerätä. Satunnainen pohtia kuvittelee, että tilaisuudessa ei siis kerätä ollenkaan rahaa. Näin ei kuitenkaan ole. Rahaa kerätään, mutta keräystä ei kutsuta kolehdiksi.
Rahaa kerätään lahjalaatikoilla.

Mikä tässä asiassa sitten on ongelmana? Vai onko ongelma tälläkin kertaa omassa päässäni?

No pulma on siinä, että uskonnollisilla yhteisöillä on oikeus kerätä tilaisuuksissaan ainoastaan kolehtia. Laissa puhutaan kolehdista. Laki ei tunne lahjalaatikoita. Muunlaista keräystä kuin kolehtia ei ole sallittua tehdä seurakunnissa ilman virallista rahankeräyslupaa. Mielenkiintoista asiassa on se, että Valtakunnansaleilla nimen omaan mainostetaan sitä, ettei kyseessä ole kolehti. Mikä se sitten on?

Ampuuko todistajien yhteisö tässä asiassa omaan nilkkaansa, kun haluaa niin kovasti erottua luterilaisesta ja muista kolehtia keräävistä kirkoista?

Lisäpohdintaa. Jos minä menen pitämään omaan seurakuntaani vaikkapa raamattuiltaa, voinko laittaa seinälle oman lahjalaatikon ja pyytää laittamaan sinne lahjoituksia? Olisiko tällainen toiminta sallittua luterilaisessa kirkossa? Tai pitäisikö jonkun seurakunnan alkaa mainostaa jumalanpalveluksiaan tai rukousiltojaan lauseella: “Tervetuloa, ei lahjalaatikkoa”. Teksti saattaisi jäädä useimmille arvoitukseksi. Todennäköisesti kyseisen sanaleikin ymmärtäisivät vain todistajat.

Aiheesta löytyy lisää pohdintaa myös Johanneksenpojan sivuilta.

Älä talleta tietojani, kiitos!

Kädenvääntö tietosuojalautakunnan ja Jehovan todistajien välillä jatkuu. Tietosuojalautakunta puuttui syyskuussa 2013 Jehovan todistajien vuosikymmeniä käytössä olleeseen tapaan kerätä ihmisten tietoja ovityössään. Lautakunta oli sitä mieltä, että oven avaajalta pitää kysyä lupa siihen, saako hänen kertomiaan yksityiskohtia ja arkaluontoisia asioita kirjoittaa muistiin.

Monikaan todistajalle ovea avaava, ei varmasti ole tiedostanut sitä, että se mitä hän omalla ovellaan kertoo, on myöhemmin kirjattu ylös todistajan muistiinpanovihkoihin. Useimmat ovenavaajat kertovat ainakin uskontokuntansa ja suhteensa hengellisyyteen. Joku voi kertoa yksinäisyydestään, masennuksestaan tai muista sairauksistaan tai läheisen poismenosta. Nämä kaikki ovat todistajille tärkeitä tietoja, sillä työtön, yksinäinen, sureva tai sairas on helpommin rakkauspommitettavissa kuin terve ja tasapainoinen henkilö. Jonkun varomattoman ovenavaajan seksuaalinen suuntautuminen tai mahdollinen avioero on saattanut myös päätyä muistiinpanoihin.

Nyt asia on ainakin toistaiseksi toisin. Todistajille on annettu ohjeistus, jonka mukaan tietojen kirjaamiseen on aina pyydettävä lupa. Jehovan todistajat ovat kuitenkin valittaneet tästä päätöksestä hallinto-oikeuteen. Voikin ihmetellä, miksi. Mikä tekee asian kysymisestä niin vaikeaa, ettei päätöstä voisi noudattaa?
Miksi ihmeessä tietojen kerääminen pitäisi tehdä nimen omaan asianomaisen lupaa pyytämättä?

Kuinka Jehovan todistaja itse suhtautuisi siihen, jos luterilaisen kirkon edustajat, vapaakirkon jäsenet, moonilaiset tai skientologit kiertäisivät todistajien ovilla ja kirjoittaisivat ylös muistiinpanojaan? Jos merkintöjen tekeminen olisi vapaata ja sallittua, kuka voisi valvoa sitä, millaisia asioita talletettaisiin ja kuka tietoja saisi kerätä? Miksi juuri Jehovan todistajille pitäisi antaa tällainen vapaus?

Alla vuoden 2011 ohjeistus Jehovan todistajien lehdestä:

”Tee heti käynnin jälkeen muistiinpanoja. Kirjoita muistiin henkilön nimi ja osoite, päivämäärä ja kellonaika sekä se, mistä puhuitte ja mitä kirjallisuutta hän mahdollisesti otti. Sanoiko hän kuuluvansa johonkin uskontokuntaan? Onko hänellä perhettä? Kertoiko hän kiinnostuksen kohteistaan tai huolenaiheistaan? Tällaiset tiedot auttavat sinua valmistautumaan tuleviin keskusteluihin. Kirjoita muistiin myös se, milloin lupasit palata ja mihin kysymykseen lupasit vastata.” (Valtakunnan palveluksemme, marraskuu 2011, s.1).

Ajatuksia suurperheestä

Olen viime viikkoina pohtinut yhä enemmän sitä, millaista on kasvaa suurperheessä. Pohdintojani ovat siivittäneet ne lukuisat informanttiemme kirjeet, joita olemme saaneet Vuokon kanssa uutta vanhoillislestadiolaista perhe-elämää kuvaavaa kirjaamme varten. Jo tähän mennessä on syntynyt ajatus siitä, että asia on paljon monimuotoisempi ja monimutkaisempi, kuin olin alunperin kuvitellut. Ensinnäkään ei ole olemassa kahta samanlaista perhettä ja yhden perheen sisällä voi olla suuria vaihteluja sen perusteella, mihin kohtaan sisarusparvea syntyy.

Esikoisella on aivan eri roolinsa kuin sisarusparven keskelle syntyneellä kuopuksesta puhumattakaan. Myös tyttöjen asema poikkeaa huomattavasti poikien asemasta. Vanhin tai vanhimmat tytöt joutuvat ottamaan monta kertaa liian suurta vastuuta sisaruksistaan ja perheen hyvinvoinnista.
Suuri vaikutus on myös vanhempien ja erityisesti äidin jaksamisella. Jos äiti jaksaa fyysisesti ja psyykkisesti hyvin, tilanne on helpompi ja jopa hyvä. Mutta jos äiti uupuu, vaikutukset heijastuvat koko perheeseen. Mitä useampia ja pienempiä lapsia on, sitä mittavampi kokonaisvaikutus äidin väsymisellä on.

Suurperhe voi olla ihanteellinen kasvualusta lapselle. Moni vanhoillislestadiolainen nuori tyttö unelmoi olevansa tulevaisuudessa pullantuoksuinen äiti, joka hoivaa lapsiaan ylitsevuotavalla ja kaikille riittävällä rakkaudella. Kuva on ihanteellinen ja ihana.

Niin kauan kun synnyttäminen ja perheen kasvu on aidosti ja oikeasti oma toive ja unelma, asiat ovat hyvin. Mutta jos äiti alkaa uupua, masentua ja laiminlyödä lapsiaan vaikkapa vain tunnetasolla ja siirtää omaa vastuutaan lasten harteille, asiaan pitäisi herätä. Olemassa olevien lasten oikeus hellyyteen, rakkauteen, huomioon, syliin ja kosketukseen on taattava. Jos äiti alkaa rukoilla keskenmenoja tai aviopari joutuu elämään kuukausia selibaatissa raskaudenpelon takia, on syytä pysähtyä miettimään.

Monen meille tulleen kirjeen tarina saa sydämeni itkemään. Jokainen lapsi kaipaa huomiota ja hellyyttä, syliä ja läheisyyttä. Äidin tehtävä on olla rakastava syli, ei automaatti joka putkauttaa lapsia säännöllisin väliajoin vain siksi, että ulkopuolinen taho niin määrää.
Jumala on luonut naiseen halun tulla äidiksi. Äitiyteen kuuluu synnyttämisen lisäksi olemassa olevien pienokaisten hoitaminen. Äidin keho valmistaa hormoneja, jotka synnyttävät halun hoivata ja helliä lapsia. Lasten huolenpito kuuluu äidille, ei perheen lapsille.

Myös esikoisella on oikeus olla lapsi. Myös esikoinen tarvitsee syliä. On hyvä muistaa, että kymmenvuotiaskin on vielä pieni lapsi. 

Vanhoillislestadiolainen sensuuri iski?

Laitoin eilen alla olevan tekstin Suomi24:n vanhoillislestadiolaisuutta käsittelevälle palstalle. Aamulla sitä ei enää ollut. Tiukka moderointi oli sensuroinut informanttipyyntöni bittiavaruuteen. Jäin miettimään miksi. Olisi kiva nähdä pohdintojanne poiston mahdollisista syistä tai jos poistoa pyytänyt henkilö itse käy täällä lukemassa tämän jutun, hän voisi kertoa, mikä tekstissä ahdisti.

Oletan, että alla olevassa tekstissä on monta asiaa, jotka voivat loukata tiukimmin ajattelevia vanhoillislestadiolaisia. Siitä huolimatta on totta, että:

a) kaikki vanhoillislestadiolaiset eivät halua suurperhettä 
b) osa vanhoillislestadiolaisista ehkäisee salaa
c) jotkut uupumuksesta rasittuneet vanhemmat toivovat jopa keskenmenoja …

Vanhoillislestadiolaiset suurperheet ovat yleensä erittäin lapsirakkaita, tasapainoisia, musikaalisesti tai muuten taiteellisesti lahjakkaita, vastuuntuntoisia, onnellisia, pullantuoksuisia ja hengellisiä. Tämä on idyllinen kuva vl-perheistä johon moni perhekunta yltää.

Mutta asioilla on myös kääntöpuolensa. Suurperheissä tunnetaan paljon uupumusta, syyllisyyttä, pelkoa ja ahdistusta. Näistä asioista ei saa vaieta. Ongelmia ei saa sensuroida näkymättömiin. Vaikka 99 äitiä voi hyvin, pitää nostaa esille ne kipupisteet joiden takia se sadas äiti uupuu ja menettää kykynsä kontrolloida omaa elämäänsä. Kyse on siis ennen kaikkea elämänhallinnasta.

Sensuroitu teksti:

Hei,

 Etsin edelleen informantteja kirjaprojekteihini. Työn alla on tällä hetkellä kirja vanhoillislestadiolaisesta perhe-elämästä iloinen, suruineen, pelkoineen ja kipuineen. Teen kirjaa Vuokko Ilolan kanssa ja tarkoituksenamme on nostaa erityisesti esille ehkäisyopin vaikutus vanhoillislestadiolaisuudessa.

 Koemme, että on tarpeellista kertoa myös siitä puolesta suurperheen elämää, josta SRK:n kirjoissa vaietaan. Olemme nähneet, että joissain monilapsisissa perheissä kipuillaan jaksamisen äärirajoilla ja joukossa on myös niitä, joiden voimat loppuvat kesken. Lapset otetaan huostaan kun vanhemmat eivät enää selviä omin eivätkä edes Jumalan antamin voimin.

 Sanotaan, että uskova haluaa ottaa kaikki lapset vastaan, mutta se ei ole totuus jokaisen vanhoillislestadiolaisen kohdalla. Se on idylli, josta halutaan pitää kiinni. Oletan, että moni vanhoillislestadiolainen äiti ja isä rukoilee tälläkin hetkellä, ettei äiti tulisi raskaaksi tai että raskaus menisi kesken. Ehkäisyoppi aiheuttaa ahdistusta ja pelkoa. Uskovaisuudella on varjonsa. Moni myös ehkäisee salaa ja tuntee jatkuvaa syyllisyyttä asiasta. Tämä on korutonta kertomaa jo saamistani kirjeistä.

 Lainsäädännöstä huolimatta olen saanut myös niitä kirjeitä, joissa kerrotaan lapsiin kohdistuvasta fyysisestä väkivallasta, joka on tapahtunut sen jälkeen kun pahoinpitely on muuttunut rangaistavaksi. Vitsaa ei ole säästetty, mutta anteeksi on pyydetty.

 Herättikö edellä oleva kirjoitus ajatuksia? Jos haluat ja jaksat osallistua projektiin informanttina (nimimerkillä), ota yhteyttä. Etsin haastateltaviksi (sähköpostitse) sekä suurperheissä kasvaneita että suurperheen äitejä ja isiä. Haluatko kertoa oman tarinasi? Kirjoituksia toivotaan toukokuun aikana.

yst.terv.
Aila R.

 Hengellisestä väkivallasta kertova haastatteluni on kuultavissa Kalle Haatasen sivuilta Ylen Radio 1:n arkistosta.

Ensimmäisen kirjani esittely löytyy kustantajan sivuilta.

Saisinko tietosi, kiitos!

Tapahtumapaikkana on satunnainen kuviteltu ulko-ovi jossain päin maailmaa:

Päivää (leveä hymy)! Onkos se itse Lahtisen rouva? Tässä Kirkkokuja kuudessa asustelette, niinkös se on ja kellokin on kymmentä yli, eikun … öö jo vartin yli puolenpäivän. Kovin on kauniita ilmoja pidellyt, vai kuinka? Eikös olisikin mukava, jos aina olisi näin kaunista? Kukat kukkisivat, olisi lämmintä ja kesäistä ja kaikki olisivat onnellisia, kaikki pahuus olisi poissa ja saisi asua paratiisissa? Jaa, että olisi, no hieno juttu. Kirjoitetaanpa muistiin.

Luterilainenko se rouva on? Hmmm aivan, kyllä, kyllä. Ja mitä ajattelette Raamatusta? Hmmm, niin. Uskotte, että se on totta? Voi kun hienoa, ja että ihan säännöllisesti luette, hienoa, hienoa (hymyilee). Kirjoitetaanpa muistiin. Onkos teillä perhettä? Ai että mies on ja kolme poikaa. Ja mies on työttömäksi jäänyt ihan vastikään? No sehän on ikävä asia. Kirjoitetaanpa sekin muistiin ennen kuin tässä unohtuu.

Huolettaako teitä tämä nykyaika? Ihmiset ovat niin välinpitämättömiä ja pahoja. Niinhän se on. Eikö rouvasta olisi hienoa, jos ei tarvitsisi murehtia mistään? Eikä tarvitsisi kuolla ollenkaan. Ajatelkaapa sitä. Niin, aivan niin … onpa surullinen juttu. Itsekö päätti päivänsä? Asuu naapurissa? Hetkinen, odottakaas kun kirjoitan muistiin.

Mikäs teitä kiinnostaa? Harrastatteko jotain? Niin kaunis puutarha teillä, kuin paratiisi (naurahtaa). Ai että puutarhanhoitoa harrastatte. Olisin voinut arvata, niin on upea, aivan todella kaunis, kertakaikkisen lostelias piha teillä (hymyilee leveästi). Pieni hetki, kirjoitan muistiin.

Minulla olisi näitä lehtiä tässä. Tämmöisiä aiheita, voisivat vaikka teitäkin kiinnostaa nämä. Tässä on näistä ympäristömyrkyistä kerrottu ja tässä toisessa on vinkkejä hyvään avioliittoon. Niinhän se on, ei ole helppoa nykyään perhe-elämä. Kaikkea sattuu. Niinpä, aivan, voi voi että semmoistakin. Juu, saa molemmat lehdet, toki saa. Ei maksa, eivät nämä mitään maksa. Odottakaapa kun laitan vielä ylös mitä lehtiä otitte. Molemmat näistä ja anopille tämmöinen. Missäs se anoppi asustelee? Ai jaahas … ja leskeksi jäänyt vasta. No voi voi. Mikäs se osoite oli Tuohustie … kuusi … ei kun kuusitoista? Voisin käydä tervehtimässä, kun on suruakin. Niin kyllä, aivan, aivan. Pieni hetki niin kirjoitan nämäkin tiedot ylös.

Haluatteko jatkaa keskustelua? Ilman muuta. Torstaina voin tulla. Ei maksa mitään, ihan mielelläni tulen ja lehtiäkin voin tuoda. Kyllä, kyllä. Odottakaapas pikkuisen, juu. Laitan vain ajan muistiin tähän pikku kirjaani.

Ai miksi minä kirjoitan näitä asioita ylös? Ei, ei meillä mitään “tietoja” kerätä. Ei toki (nauraa). Minä vain ihan “omaksi ilokseni” näitä laitan ylös (nauraa). Tämä kuuluu minun “henkilökohtaiseen uskonnonharjoittamiseeni”. Niin, niin ei näitä tietoja “säästellä” (nauraa) … eikä minulla “mitään syytä” näiden keräämiseen ole. Ihan vain huvikseni muistiin kirjoittelen (nauraa). Näkemiin vaan nyt ja terveisiä miehellekin. Hyvää kevättä. Nähdään taas.

Kuvitteellinen kertomukseni perustuu kirjaimelliseen ohjeeseen Jehovan todistajien vuoden 2011 Valtakunnan palveluksemme -lehtisestä:

Tee heti käynnin jälkeen muistiinpanoja. Kirjoita muistiin henkilön nimi ja osoite, päivämäärä ja kellonaika sekä se, mistä puhuitte ja mitä kirjallisuutta hän mahdollisesti otti. Sanoiko hän kuuluvansa johonkin uskontokuntaan? Onko hänellä perhettä? Kertoiko hän kiinnostuksenkohteistaan tai huolenaiheistaan? Tällaiset tiedot auttavat sinua valmistautumaan tuleviin keskusteluihin. Kirjoita muistiin myös se, milloin lupasit palata ja mihin kysymyksiin lupasit vastata.

Lue lisää tietoa aiheesta Johanneksen pojan kotisivuilta.

Kotimaa24:n uutinen: Jehovan todistajien henkilötietoasiat tietosuojalautakunnan käsittelyyn.